Piilevä LADA-diabetes yllättää aikuisena – moni diagnosoimatta

– LADA-diabetes on tavallaan tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen yhdistelmä. Koska siinä on piirteitä molemmista, LADA-potilaat ovat melko monimuotoinen joukko. Osa potilaista on hyvinkin paljon tyypin 1 diabeetikoiden kaltaisia, osa täysin tyypin 2 diabeetikoiden kaltaisia ja loput siltä väliltä, osastonylilääkäri ja dosentti Tiinamaija Tuomi kertoo.

Aikuisiällä todettavan taudin oireet ovat samanlaisia kuin diabeteksessa yleensä.

– Jos sokerit ovat kovin korkealla, niin pissattaa, janottaa ja väsyttää. Jos sokerit ovat vain lievästi koholla, sairaus ei tunnu missään.

LADA diagnosoidaan verestä mitattavilla haimavasta-aineilla, yleisimmin GAD-vasta-aineilla, joita yleensä on tyypin 1 diabeetikoilla.

– Vasta-ainepositiivisuuden lisäksi diagnoosi voi perustua siihen, että sairauden alkuvaiheessa ei tarvita insuliinihoitoa. Sairauden hidas kehittymistahti erottaa sen tavallisesta tyypin 1 diabeteksesta.

Ykköstyyppiä sairastavien oma insuliinin tuotanto sammuu kokonaan yleensä viimeistään vuoden sisällä diagnoosista ja johtaa siihen, että potilas jää täysin insuliinipistosten varaan. LADA ei välttämättä koskaan etene niin pitkälle.

– LADA-potilaista noin puolelle kehittyy myöhemmin merkittävä, insuliinihoidon tarpeeseen johtava insuliinin puutos, Tuomi sanoo.

– Taustalla on osittain sama prosessi kuin ykköstyypissä: elimistön oma puolustusjärjestelmä hyökkää haiman insuliinisoluja vastaan. LADAssa solut eivät kuitenkaan täysin tuhoudu, vaan hyökkäys jää tavallaan kesken.

LADAn diagnosoinnissa nykyisin käytettäviä vasta-ainemäärityksiä on tehty 1970–1980-luvuilta lähtien. Terminä LADA lanseerattiin vuonna 1993 suomalais-australialaisessa yhteistyössä, jossa Tuomikin oli mukana.

– Ennen vanhaan puhuttiin tyypin 1,5 diabeteksesta. Se voisi olla oikeastaan vieläkin hyvä nimitys LADAlle, sillä potilailla on sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabetekselle altistavia geenimuotoja. Kuten ykkös- ja kakkostyypissä, taudin taustalla lienee yhdistelmä ympäristö- ja perintötekijöitä, Tuomi sanoo.

Harhakäsityksiä diagnostiikassa

Tyypin 2 diabeetikoiksi todetuista ihmisistä arviolta kymmenisen prosenttia eli noin 40 000 suomalaispotilasta sairastaa oikeasti LADAa.

– Potilaat eivät ole erotettavissa tyypin 2 diabeetikoista mitenkään muuten kuin GAD-vasta-aineiden perusteella, Tuomi selittää vääriä diagnooseja.

Jos vasta-aineita ei testata esimerkiksi siksi, että tyypin 1 diabetekselle tai LADAlle ominaisten piirteiden osuus taudinkuvasta on pieni, oikea diagnoosikin jää todennäköisesti tekemättä.

– Kakkostyypin diabetes tuntuu muutenkin olevan vähän roskakoppa. Ajatellaan, että kaikki, mikä ei ole tyypin 1 diabetesta, on kakkosta. LADAn lisäksi on olemassa muitakin vielä harvinaisempia diabeteksen muotoja, jotka yleensä luokitellaan kakkostyypiksi.

Toisaalta Tuomi varoittaa myös liian heppoisesta LADAksi niputtamisesta.

– LADAa käytetään terminä aika villisti. Osa potilaista on itse ristinyt itsensä LADAksi. Tauti on kuitenkin epämääräisempi määritellä kuin ykkös- ja kakkostyypin diabetekset.

Esimerkiksi sellainen yleistys, että LADA-diabeetikot voisi erottaa kakkostyyppiä sairastavista hoikemman ulkonäön perusteella, ei pidä paikkaansa.

– Jopa osa lääkäreistä kutsuu LADAksi kaikkia hoikkia potilaita, jotka muuten olisivat tyypin 2 diabeetikkoja. On harhakäsitys, että kaikki LADA-diabeetikot olisivat hoikkia – ehkä 10–15 prosenttia on selvästi hoikkia. Ylipainon ja liikkumattomuuden kaltaisilla riskitekijöillä ja elintavoilla on osuutta myös LADA-diabeteksen synnyssä, vaikka ehkä lievästi vähemmän kuin tyypin 2 diabeteksessa.

– Varsinkin monissa ulkomaisissa tutkimuksissa vasta-aineita on tutkittu vain nuorilta ja hoikilta ihmisiltä edes katsomatta muita. Silloin potilaat eivät tietenkään näytä tyypin 2 diabeetikoilta. Jos tarkastellaan kaikkia diabetesta sairastavia, isoa eroa ei ole.

Tuomi ei pidä potilaan ikääkään selvänä diagnostisena kriteerinä, vaikka suomalaisissa Käypä hoito -suosituksissa sairauden alkaminen 35 ikävuoden jälkeen on mainittu yhdeksi sellaiseksi.

– Ongelmana on, että tutkimukset on yleensä tehty yli 35-vuotiaille eli potilaat on jo keinotekoisesti rajattu sen ikäisiksi.

– Saksassa ja Yhdysvalloissa tehdyissä pienemmissä, 15–30-vuotiaita tarkastelleissa tutkimuksissa LADAa on havaittu 20 prosentilla osallistuneista. Näissä tutkimuksissa tautia on tosin kutsuttu nimellä LADY, Latent Autoimmune Diabetes in the Young. Latent-sana viittaa latenssiin eli siihen, että tauti on alkuvaiheessa piilevä.

Mikä lääkitys on oikea?

Onko haittaa tulla diagnosoiduksi ja hoidetuksi tyypin 2 diabeetikkona, vaikka oikeasti sairastaa LADAa?

– Jos potilaan kliininen kuva sopii tyypin 2 diabetekseen ja normaalihoito puree, ei ole mitään tarvetta tutkia GAD-vasta-aineita. Vasta-ainemäärityksestä voi olla hyötyä siinä tapauksessa, että korkeista sokeriarvoista kärsivää henkilöä vain kehotetaan laihduttamaan ja liikkumaan lisää, vaikka oikeasti tarvittaisiin insuliinihoitoa, Tuomi vastaa.

– Usein LADA-potilaat tunnistetaan, kun tablettihoito ei toimi ja alkaa tulla viitteitä insuliinin puutteesta.

Kuitenkin osaa vasta-ainepositiivisistakin potilaista hoidetaan kuin tyypin 2 diabeetikkoja. LADA-diagnoosi ei siis välttämättä vaikuta hoitoon mitenkään.

– LADA-potilaillahan on yleensä piirteitä myös tyypin 2 diabeteksesta. Siksi heidän kannattaa käyttää kakkostyypissäkin käytettävää, insuliinin tehoa parantavaa metformiini-lääkettä.

Joidenkin asiantuntijoiden mielestä LADA-potilaita pitäisi hoitaa insuliinilla jo silloin, kun omaa insuliinin tuotantoa on jäljellä. Väitetään, että näin oma insuliinin tuotanto säilyisi pidempään.

– Ei ole mitään näyttöä, että varhain aloitetulla insuliinihoidolla ikään kuin pystyttäisiin säästämään omaa haimaa. Tätä aika ajoin esitetään, mutta kukaan ei ole todistanut sitä mitenkään. Jos hoitotasapaino pysyy hyvänä tableteilla, niitä kannattaa jatkaa. Jos hoitotasapaino heikkenee, insuliinihoidon aloittamista kannattaa tietysti vähän herkemmin miettiä, Tuomi sanoo.

– Siitä sen sijaan on pientä alustavaa näyttöä, että tyypin 2 diabeteksessa suhteellisen yleisesti käytettävä lääkeaineryhmä nimeltä sulfonyyliureat – glibenklamidi, glipitsidi ja glimepiridi –, saattaa uuvuttaa LADA-potilaiden omaa haimaa. Sitä lääkeryhmää ei kannata käyttää. Sulfonyyliureoiden käyttö on kyllä vähenemässä Suomessa todella paljon muutenkin.

Tuomi muistuttaa, että puolet LADA-potilaista pärjää koko elämänsä aivan hyvin ilman insuliinia.

– Sillä noin 50 prosentilla potilaista, joilla insuliinin tuotanto heikkenee insuliinihoitoa vaativaan pisteeseen, menee siihen yleensä kuudesta kymmeneen vuotta sairastumisesta. Insuliinihoitoon siirtymisen todennäköisyys on aika paljon kiinni GAD-vasta-ainetasosta. On todennäköisempää, ettei insuliinia tule tarvitsemaan, jos vasta-aineita on vähän kuin jos niiden taso on korkea.