Parisuhde hyväksi miehille – Orgasmit pidentävät elinikää

Parisuhde vaikuttaa positiivisesti miesten terveyteen. RFSU:n seksuaaliterapeutti Sari Mäki kertoo, että säännölliset orgasmit jopa pidentävät miehen elinikää. Huono suhde puolestaan voi nostaa verenpainetta ja ero lisätä päihteiden käyttöä.

– On tutkittu, että parisuhteessa ja naimisissa olevien miesten terveys on parempi kuin sinkuilla. Naisten terveyteen taas ei ole yhtä radikaalia merkitystä parisuhteen vaikutuksesta havaittu, terapeutti Sari Mäki sanoo.

Syitä miesten parisuhteesta saamiin etuihin löytyy monia.

– Omista asioista keskusteleminen sekä taloudellisen vastuun jakaminen kumppanin kanssa vaikuttavat positiivisesti. Lisäksi hyvässä parisuhteessa elävillä on myös pienempi todennäköisyys masennukseen kuin sinkuilla.

Etenkin parisuhteen seksillä on paljon hyviä vaikutuksia.

– Miesten kuolleisuuden on todettu pienenevän, jos he saavat kaksi orgasmia viikossa. Eli säännöllinen seksi suhteessa pidentää elinikää, Mäki kertoo.

– Kummallakin sukupuolella seksuaalinen aktiivisuus vähentää syöpäriskiä, ja naisten kohdalla pidättyvyys seksistä voi lisätä jopa riskiä sairastua sydäntauteihin. Kaiken kaikkiaan parisuhteessa harrastettu seksi kohentaa terveyttä ja työkykyä, vähentää sairauksia ja antaa suhteeseenkin lisäpontta.

Kumppani kokonaisuudessaan vaikuttaa

Mutta huonokin suhde vaikuttaa terveyteen – vain päinvastaisesti, esimerkiksi nostamalla stressitasoa.

– Suhteesta johtuva stressi aiheuttaa terveysongelmia, aivan samoja juttuja kuin stressi yleensäkin aiheuttaa: verenpaineen nousua, sepelvaltimotautiriskiä, lisääntynyttä alkoholin kulutusta, Mäki luettelee.

Lisäksi kumppanin sairaudet voivat kehittyä myös toiselle. Mäen mukaan on todettu, että jos toisella osapuolella on korkea verenpaine, niin se voi kehittyä toisellekin huonojen elintapojen kautta.

Myös puolisonsa pitkäaikaissairaanhoitajaksi tai omaishoitajaksi joutuva saattaa kohdata masennusta.

– Tuolloin parisuhde jää taustalle ja suhteesta tulee ennemminkin hoitosuhde kuin parisuhde.Toki tilanne voi olla positiivinenkin asia suhteelle, ainakin niin kauan kuin pystytään pitämän yllä sitä parisuhdetta, Mäki sanoo.

Myös kumppanin terveellisillä elämäntavoilla on vaikutusta toisen fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin: ne voivat jopa siirtyä toiselle.

– Liikuntatottumuksia voi olla vaikea siirtää toiseen, mutta toisen ravitsemustottumuksilla ja päihteiden käyttötavoilla voi olla huomattavaa vaikutusta, Mäki sanoo.

Suomalainen mies ei puhu tunteistaan

Parisuhteen eroihin suhtautuminen on Mäen mukaan hyvin yksilöllistä, eikä riipu sukupuolesta.

– Joillekin ero saattaa olla hyvin kaoottinen tilanne. Suhteen loppuessa saattaa tulla monenlaisiakin tunteita, kuten yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Olo voi olla epätoivoinen.

Mikäli eron taustalla kytevät negatiiviset asiat, kuten uskottomuus, voi ero vaikuttaa myös ajallisesti hyvin pitkälle. Tämän tyyppiset kokemukset voivat olla hyvin traumaattisia ja luoda jopa pelkoa uutta suhdetta kohtaan.

Mutta voi eroaminen joskus tehdä hyvääkin.

– Kaikki on hyvin yksilöllistä. Mikäli suhde ja ero ovat olleet kauhean riitaisia ja suhde huono, missä joku on vaikkapa kovasti rajoittanut toisen elämää, niin silloin ero voi olla ensimmäisestä ahdistuksesta pois pääsyn jälkeen helpottava kokemus. Ero voi olla uuden alku, ja jopa voimaannuttava kokemus, Mäki huomauttaa.

Oli ero sitten helpotus tai kriisi, sen tullen ihminen aina miettii elämänsä tapahtumia, Mäki sanoo. Moni laittaa elämänsä kokonaan uusiksi, vaihtaa työpaikkaa, opiskelee tai keksii uusia harrastuksia. Suomalainen mies vaan ei välttämättä puhu asioistaan tarpeeksi ja se voi olla miehen kohdalla syy eronjälkeiseen pahoinvointiin.

– Suomalaiset miehet peittävät usein tunteitaan eivätkä puhu niistä kuten naiset. Naisten on helpompi jakaa omaa hyvää ja huonoa oloa, mutta miehet eivät toimi aina ihan samalla tavalla. Myös miesten päihteiden käyttö saattaa lisääntyä.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Annimari Pasanen

Lue myös:

    Uusimmat