Pakkosteriloiduista suomalaisista valtaosa naisia

– Pakkosterilointilaki oli sukupuolineutraali. Siinä ei tehty jakoa naisten ja miesten välillä vaan puhuttiin koko ajan henkilöistä, Markku Mattila sanoo.

Mattila epäilee, että naisenemmistön takana saattavat olla osittain käytännölliset syyt.

– Naiset synnyttävät lapset eli äiti on aina varma. Oli erittäin helppo osoittaa, että "nuo ja nuo ja nuo pitäisi steriloida".

Myös sukupuoleen liittyvät kulttuuriset syyt saattoivat olla osasyynä.

– Mielikuva kastraatiosta ja kivesten poistamisesta on ehkä elänyt vahvana ja vaikuttanut asiaan. Todellisuudessa pakkosteriloinnissa kuitenkin katkaistiin siemenjohtimet, ei poistettu kiveksiä. Myös munanjohtimet katkaistiin, ketään ei silvottu.

– Feministinen tutkija tietysti sanoisi, että naisiin kohdistuvat määräykset olivat patriarkaalisen yhteiskunnan vahva hyökkäys naista, naisen ruumista ja suvunjatkamista vastaan. Näin suoraviivainen veto ei kuitenkaan toimi – itse asiassa Suomessa eniten pakkosterilointeja esittänyt kunnanlääkäri sattui olemaan nainen.

Mattila ei osoittaisi sormella myöskään pakkosterilointimääräykset esitysten pohjalta tehneeseen Lääkintöhallitukseen.

– Lääkintöhallituksen politiikkana oli tuolloin pyrkiä hyväksymään kaikki mahdolliset sinne saapuvat pakkosterilointiesitykset. Ei siellä katsottu, että "kappas, mies – hakemus pois" tai "kappas, nainen – hakemus hyväksytty". Puutteellisia hakemuksia jopa pyydettiin täydentämään, jotta myönteinen päätös pystyttiin tekemään.

Mattila kääntää katseen siihen, miksi on niin vaikea sanoa, mistä lopullinen sukupuolijakauma johtuu.

– Aloitteentekovalta pakkosteriloitaviksi esitettävien henkilöiden suhteen oli hajautettu moneen paikkaan niin kunnanlääkäreille kuin kuntien terveyslautakunnillekin. Vuoden 1950 lakiuudistuksen jälkeen tuli vielä pakolliseksi, että mielisairaaloiden johtajalääkärit erikseen aina sairaita kotiuttaessa harkitsevat, olisiko henkilö syytä steriloida. Samankaltainen säädös koski "tylsämielislaitoksia".

– Koska Suomessa oli noihin aikoihin jopa yli 500 kuntaa, asian vireille laittamiseen oikeutettuja virkoja ja tahoja oli pilvin pimein, noin 500–600. Ja enemmänkin, jos lasketaan ihmisiä – esimerkiksi johtavia ylilääkäreitä tuli ja meni. Tuollaisessa tilanteessa se, mihin ja keneen toimenpiteet kohdistuvat, ei itse asiassa ole kenenkään käpälissä, vaan lopputulos syntyy pienistä puroista. Se, että lopputulos näyttää tältä, on siis useiden asioiden summa.