Paavo Väyrynen kertoo legendaarisen lausahduksensa taustat

Jatkuva stressi ja huonotuulisuus eivät ole hyväksi terveydelle, mutta voiko v***tukseen kuolla? Legenda kertoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk) ihmetelleen asiaa hävittyään vuoden 1988 presidentinvaaleissa. Tämä ei aivan pidä paikkaansa, sillä vaikka kysymys Väyrysen suusta onkin peräisin, hän esitti sen jo vuotta aiemmin.

− En käytä tuollaista kieltä julkisuudessa enkä yleensä julkisuuden ulkopuolellakaan. Esitin kysymyksen yksityisesti lääkärille, Paavo Väyrynen toteaa.

Kyse oli hallituksen muodostamisesta vuonna 1987. Keskusta ja keskiryhmät olivat voittaneet eduskuntavaalit, mutta vaalit hävinnyt SDP sai Harri Holkerin johtamassa hallituksessa määräävän aseman, mikä ei Väyrysen mukaan nykyistä perustuslakia noudattamalla olisi ollut edes mahdollista.

− Minulla oli siis syytä olla harmistunut, syvästi harmistunut, Väyrynen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat