Onni on…

Kysyimme maanantaina, mitä onni on. Studio55:laiset luonnehtivat onnen syntyvän muun muassa rakkaudesta, ystävyydestä, mielenrauhasta ja terveydestä.

− Voidakseen hyvin ihminen tarvitsee syntymästään saakka tunteen, että on jonkun rakastama. Esimerkiksi usko Jumalaan sisältää vahvan luottamuksen rakastettuna olemisesta. Silloin voi olla onnellinen ilman ihmisen rakkautta, kuten esimerkkejä löytyy nykyelämästäkin. Elleivät sitten käyttäydy kuten Timo Airaksinen kertoi..eritavalla kotona ja ihmisten ilmoilla, kirjoitti nimimerkki ann1955.

− Se, että tuntee itsenä onnistuneeksi elämässä. Terveys on kuitenkin tärkein, totesi nimimerkki nonna.

− Mielen tasapaino, kaikkea hyvää kohtuudella, pohti nimimerkki Mia.

− Onni koostuu monista pienistä murusista. Kaikki vaihtoehtonne sisältyvät siihen. Onni on hieno elämänkumppani, terveys, tervejärkisyys. Onni on itsenäinen elämä. Onni on äiti. Onni on aikuinen lapsi. Onni on hyvä ruoka. Onni on taloudellinen vakaus. Onni on auringonpaiste. Onni on pakkassää. Onni on lämmin koti. Ja onni on oma koti. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Huolimatta siitä, että olen epäonnistuja, olen onnellinen. Tukijoukot ratkaisevat, kirjoitti nimimerkki tahtonen.

− Onni on sisäinen rauha. Voi olla oma itsensä eikä tarvitse esittää muuta kuin mitä on. Sanotaan että elää sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsä kanssa, hyväksyy elämän lainalaisuudet. Ei murehdi eilistä, eikä sairasta tulevaa. Elää päivä kerrallaan, pyrkien iloitsemaan pienistä asioista ja hetkistä, kirjoitti nimimerkki luonto.

− Onni on mielestäni sitä, että kokee olevansa lähipiirissään hyväksytty ja tarpeellinen niillä lahjoillaan ja kyvyillään mitä on annettu. Lähipiirin ulkopuolista onnea lisää tunne, että omistaa ystäviä. Aina on muistettava että kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, kommentoi nimimerkki Hyväksytty.

Lue myös:

    Uusimmat