Ohimenevä täydellinen muistinmenetys iskee yllättäen – mistä siinä on kyse?

Tapahtumamuistiin kohdistuva ohimenevä täydellinen muistinmenetys on hämmentävä, mutta vaaraton vaiva.

TGA (transient global amnesia) eli ohimenevä täydellinen muistinmenetys  on hyvänlaatuinen, itsestään korjautuva, alle vuorokauden mittainen muistinmenetyskohtaus.

TGA kohdistuu tapahtumamuistiin. Potilaan toimintakyky, minäkuva, tajunnantaso ja ajatustoiminnot säilyvät normaaleina, mutta kyky muodostaa uusia muistikuvia heikentyy. Kohtauksen aikana tapahtuvat asiat eivät painaudu mieleen, ja potilas joutuu kysymään samoja asioita uudestaan ja uudestaan.

Neurologian erikoislääkäri Anne Koivisto kertoo, että TGA:n tiedetään liittyvän yhden muistialueen toiminnan ohimenevään häiriöön, mutta sen syntymekanismia ei tunneta. Erilaisia teorioita on kuitenkin esitetty.

TGA:n syyksi on epäilty migreenin tai epilepsian kaltaista tilaa ja aivoverenkiertohäiriöitä, mutta näitä ei ole kuitenkaan pystytty todistamaan. TGA-kohtauksen taustalla on todennäköisesti useampia altistavia tekijöitä ja taustamekanismeja.

– Kohtaukset menevät myös niin nopeasti ohi, ettei oikein ehditä oireen aikana kuvaamaan uusilla tekniikoilla aivoja, mutta haastatteluissa on selvinnyt, että joillakin on ennen kohtausta ollut jokin voimakas tunnekokemus tai fyysinen rasitus, mutta ei aina, Koivisto sanoo.

Kohtaus iskee yllättäen

– Kohtaukset tulevat yllättäen, ja niitä on vaikea ennakoida. Yksi rouva oli ollut ostosreissulla, yhdelle kohtaus oli tullut pyöräillessä. Sitten muistista vain katkeaa pätkä.

Kohtausten kesto vaihtelee muutamasta minuutista useampaan tuntiin. Muistikatkos on niin voimakas, että tapahtumat unohtaa siltä hetkeltä täysin, eivätkä ne enää palaudu.

TGA-kohtaukset eivät kuitenkaan ole vaarallisia, sillä ihminen toimii niiden aikana melko normaalisti, eikä vaaratilanteita juurikaan pääse syntymään.

– Tämäkin yksi rouva oli pyöräillyt ihan normaalisti kotiin, mutta hän ei muista siitä pyörämatkasta mitään. Hän lähti pyöräilemään, ja yhtäkkiä hän huomasikin olevansa kotona. Ostosreissulla ollut toinen rouva muisti olleensa ensin ostoskeskuksessa ja seuraavaksi hän huomasi olevansa bussissa.

Ulkopuoliset havaitsevat kohtauksen yleensä silloin, kun TGA:n saanut henkilö alkaa toistella samoja kysymyksiä uudestaan ja uudestaan.

Naisilla yleisempää

TGA on melko harvinainen, eikä kovinkaan tunnettu vaiva. Suomessa noin 10 ihmisen 100 000 ihmistä kohden arvioidaan saavan TGA-kohtauksen vuosittain.

Selkeää riskiryhmää ei ole pystytty kartoittamaan, mutta TGA-kohtaukset ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä. Potilaat ovat useimmiten keski-iän ohittaneita, keskimäärin 60-vuotiaita.

Varsinaista hoitoa TGA:lle ei ole, sillä kohtaukset menevät ohi itsestään. Vaivan uusiutuminen on harvinaista, mutta mahdollista.

TGA-kohtaus ei ole vaarallinen, eikä se altista esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöille.

– Kohtaukset eivät ole vaarallisia. Ne ovat nimensä mukaisesti hyvänlaatuisia, mutta potilaalle hyvin hämmentäviä.

Aivovalmentaja Reidar Wasenius vinkkaa esimerkin, kuinka aivoja voi harjoittaa.

Miten aivoja voi treenata? Valmentaja neuvoo 2:09

Lue myös:

    Uusimmat