Narsisti hurmaa läheisensä

Studio55-nettisivujen lukijoilta kysyttiin, tunnistavatko he narsistin. Yksi vastaajista kertoi, että hän on kuvitellut entisen miehensä käytöksen pelkäksi ahneudeksi ja henkiseksi kiusaamiseksi.

− Narsisti osaa ottaa ystävistään hyödyn, mutta jos ystävä onkin erimieltä, se saa huomata että ystävyys olikin väline hyödylle. Hänellä on harvoin lähisukulaisissa todellisia ystäviä, kirjoitti nimimerkki pirkko-mummo.

− Olen ollut naimisissa miehen kanssa, joka hyvin pitkälle vastaa Mäkelän kuvaamaa ihmistyyppiä. Olen menossa terapeutille paljolti aviokokemusteni takia. Hän on hurmaava alussa, vallanhaluinen, johtavassa asemassa, toisen tunteista piittaamaton. Hänelle tärkeitä ovat toiset valtaapitävät, joista on hyötyä hänelle itselleen. Perhearvoista hän ei piittaa. Se Mäkelän puheessa myös sykäytti, että uhrilla on hänen mielestään suurehko syy, hän valitsee narsistintyyppisen ihmisen. Tuli melkein "syyllinen olo". On varmaan tosi tärkeää tajuta oma arvo, kuten hän puhuikin. Ohjelma oli todella hyvä ja tärkeästä aiheesta, kommentoi nimimerkki TS.

− Olen eronnut. En osannut ajatella, että ex-mieheni olisi narsisti ennen kuin katson ohjelmanne. Kaikki mitä ohjelma käsitteli, sopi hänen käytökseensä, jota aina luulin ahneudeksi ja henkiseksi kiusaamiseksi. Sama jatkuu vieläkin, vaikka asun eri paikkakunnalla kirjoitti nimimerkki EX vaimo.

− Tutustuin eroni jälkeen tällaiseen mieheen ja rakastuin. Aluksi kaikki oli hyvin mutta sitten yhtäkkiä kaikki muuttui. Hän oli horoskoopiltaan skorpioni. Siitä hän oli hyvin ylpeä ja joka paikkaan, joka asiaan liitettiin maininta skorpioni. Minun piti esimerkiksi pukeutua hänen valitsemiinsa vaatteisiin. Ja hän oli ylpeä siitä, kun teatterissa alkoi taputtaa kohdassa, joka ei mielestäni ollut sen arvoista. Eikä muidenkaan mielestä. Sain hävetä monesti hänen käytöstään. Hänen piti aina tehdä jotain että hänet huomattaisiin. Onneksi se aika on jo takanapäin ja elän kaukana hänestä, kertoi nimimerkki Ritu.

− Olen elänyt sellaisen äidin kanssa ja tunnistin hänet jo aikoinaan narsistiksi. Minä onneksi pakenin ja nyt pidän väliä häneen, kertoi nimimerkki Anne.

− Vuosien jälkeen olen oppinut tuntemaan. Kohdalleni osui jo toinen samanlainen eli minussa on narsistimagneetti, kirjoitti nimimerkki Kata.

Lue myös:

    Uusimmat