Närästystä? Näin pääset vaivasta eroon!

Närästystä voi ehkäistä omilla valinnoilla.

– Närästys on elintasosairaus. Kun jättää pois kaiken, mikä on monen ihmisen mielestä hauskaa, närästyskin jää usein pois, dosentti ja osaston ylilääkäri Jari Räsänen toteaa.

– Jos pääsee eroon esimerkiksi ylipainosta, niin monesti pääsee eroon myös hyvin hankalista närästysoireista.

Sekin, mitä laittaa kurkustaan alas, vaikuttaa vointiin. Närästystä pahentavat esimerkiksi yletön kahvinjuonti, vahvat alkoholijuomat, suklaa, paprika sekä rasvainen, käristetty ja runsasmausteinen ruoka. Limujen kaltaiset hiilihapolliset juomatkin altistavat närästykselle.

Myös tietyt lääkeaineet, kuten sydänlääkkeinä käytetyt nitraatit ja kalsiumsalpaajat, astmaan tarkoitettu teofylliini sekä ripulinestolääkkeet aiheuttavat närästystä.

– Tupakoinnilla on jossain määrin samanlainen vaikutus kuin alkoholilla: nikotiini rentouttaa ruokatorven alasulkijalihasta ja lisää mahalaukun haponeritystä, minkä seurauksena mahahapot nousevat herkemmin ruokatorveen.

– Parhaiten ruokatorven alasulkijalihas pysyy sulkeutuneena, kun syö vähärasvaista ja proteiinipitoista ruokaa. Esimerkiksi salaatti ja kanapihvi ovat hyviä valintoja, Räsänen sanoo.

Katso Jari Räsäsen haastattelu Studio55.fi-ohjelmassa klikkaamalla kuvaa:

Närästääkö? 26:47

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat