Nämä kaksi pahetta voivat joko laukaista tai ehkäistä nivelreumaa

Nivelreuman perimmäistä syytä ei tunneta. Tupakointi on varma riskitekijä, mutta alkoholista voi olla jopa hyötyä.

– Tupakoitsijat sairastuvat nivelreumaan useammin kuin savuttomat. Myös stressi ja esimerkiksi erilaiset immuunijärjestelmän aktivoivat infektiot lisäävät riskiä, reumatologi Kari Eklund kertoo.

– Jotkut potilaat ovat kertoneet taudin puhjenneen esimerkiksi angiinan tai tavallista ärhäkämmän flunssan jälkeen.

Tauti ei ole perinnöllinen. Taipumus siihen voi kuitenkin periytyä.

– Jos vanhempi sairastaa ja hänen veressään on niin sanottuja reumatekijöitä, lapsella on noin 2–4-kertainen riski sairastua. Naiset sairastuvat selvästi enemmän kuin miehet, joten jossain määrin se on hormonaalisesti riippuvaista, Eklund kertoo.

Liha haitaksi?

Ravinnon vaikutusta on myös tutkittu.

– Eräässä tutkimuksessa todettiin, että runsas määrä punaista lihaa on haitaksi. Tätä ei ole kyetty vahvistamaan, eli ravinnon suhteen selkeää altistavaa tekijää ei ole ainakaan löydetty. Monet nivelreumaan sairastuneet tosin kertovat runsaan lihan yhdellä kertaa syömisen lisäävän oireita.

Jonkin verran helpotusta oireisiin on osoitettu saatavan omega-3-rasvahappojen syönnistä.

Eräs yllättävä tekijä voi myös ehkäistä tautia.

– Alkoholi kohtuullisesti käytettynä näyttäisi vähentävän nivelreumaan sairastumisen riskiä, Eklund sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat