Nämä asiat Suomi ja Japani voisivat oppia toisiltaan

Marutei Tsurusen tarina. 26:18

Suomalais-japanilainen Marutei Tsurunen oli ensimmäinen ulkomaalaistaustainen jäsen Japanin parlamentissa. Hän kertoi Studio55.fi-ohjelmassa maanantaina, että Suomelta tulisi ottaa oppia luomun suosimisessa ja korruptiokeskustelussa. Suomalaisten taas pitäisi ymmärtää kunnioittaa vanhuksia.

Japanin parlamentin ensimmäinen ulkomaalainen jäsen Marutei Tsurunen (ent. Matti Turunen) kertoo Studio55.fi-ohjelmassa, mitä hän on tuonut suomalaisesta kulttuurista Japanin politiikkaan.

– Kun kävimme Suomessa lomalla, ymmärsin, että täällä on luomuruoka ja luonnonmukainen elämäntapa hyvin esillä. Ajattelin, että olisi hyvä, jos saisimme luomulain myös Japaniin.

Tsurunen on tuonut myös japanilaisen parlamentin korruption julkiseen keskusteluun. Paikalliseen politiikan teon perinteeseen ei ulkomaalaistaustaisena ollut kuitenkaan helppo puuttua ja Tsurusen kommenteista nousi suuri kohu.

– Minulle ehdotettiin, että jos maksan rahaa, voin saada enemmän ääniä. En tietenkään lähtenyt siihen mukaan, vaan paljastin lehdille millaista korruptiota parlamentissa on. Minua arvosteltiin ja sanottiin, ettei tänne tarvita sellaisia, jotka arvostelevat meitä. Sen jälkeen päätin, etten arvostele.

Suomalainen tausta on auttanut katsomaan Japanin politiikkaa objektiivisesti, mutta sama toimii myös toisin päin. Vuodet Japanissa ovat auttaneet Tsurusta hahmottamaan, mitä Suomessa voitaisiin oppia nousevan auringon maasta.

– Japanissa kunnioitetaan vanhuksia hyvin paljon. Monissa harrastuksissa on opettajia, jotka saattavat olla 90-vuotiaita, ja silti he ovat hyvin arvostettuja kokemuksensa takia. Vanhuksista pidetään hyvää huolta ja he tuntevat, että heitä vielä tarvitaan.

Studio55.fi

Lue myös:

    Uusimmat