Etkö tiedä omaa veriryhmääsi? Ei syytä huoleen. Kiireellisissä hätätapauksissakin on yksi veriryhmä, jota kaikille verenluovutusta tarvitseville pystytään antamaan.
– Kenelläkään ei ole mitään velvoitetta tietää omaa veriryhmäänsä tai kantaa siitä jotakin dokumenttia mukanaan, lääkäri Johanna Castrén Veripalvelusta kertoo.
Omaa veriryhmää ei myöskään löydy mistään rekistereistä, ellei sitä ole joskus jostakin erityisestä syystä tarvinnut selvittää.
– Jos esimerkiksi tarjoutuu verenluovuttajaksi, veriryhmä määritetään aina.
– Peruskoulun yhdeksännellä luokalla on myös perinteisesti kuulunut tehtäviin selvittää veriryhmä. Siinä käytettävä metodi on ihan hyvä, ja pääsääntöisesti tulokset menevät oikein.
Jos oman veriryhmänsä haluaa tietää muuten vain mielenkiinnosta, siitä joutuu maksamaan.
– Julkisessa terveydenhuollossa tehdään vain testejä, joilla on merkitys eli joita tarvitaan johonkin. Yksityisellä puolella veriryhmä voidaan määrittää, jos siitä on valmis maksamaan.
– Tilanteissa, joissa tietoa veriryhmästä tarvitaan – esimerkiksi verensiirroissa –, terveydenhuolto pystyy selvittämään sen varsin nopeasti. Jos on aivan hätätilanne ja kiire, silloin annetaan niin sanottua hätäverta eli O–-ryhmän punasoluja. Tätä valmistetta voidaan antaa kaikille veriryhmille, koska se on turvallisin ja sopivin vaihtoehto vasta-ainemuodostuksen kannalta.
Jos potilas saisi verensiirrossa epäsopivan veriryhmän verta, huonoimmassa tapauksessa potilaan tai valmisteen punasoluvasta-aineet aiheuttavat punasolujen hajoamista.
– Se on varsin vaarallinen, jopa hengenvaarallinen tilanne, Castrén sanoo.
Mitä geenit kertovat meistä?
Huomenta Suomessa paneuduttiin geeneihin ja suomalaisten geenivirheisiin kesäkuussa 2015. Katso video alta.
Uusimmat
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
20:33
Boeing jälleen pulassa – lentokone kynti Turkissa asfalttia, kun nokkateline irtosi
-
20:27
Jalkapalloilijaa heitetty hapolla – hyökkäyksestä karmeaa jälkeä
-
20:11
Saako parvekkeella grillata? Tästä syystä kieltäminen olisi yhtä tyhjän kanssa
-
20:10
Stubb: En näe valuvikaa suomalaisessa tiedustelussa
-
20:01
Prinssi Harry palasi taas kotimaahansa – muttei tapaa syöpähoitojen keskellä olevaa isäänsä kuningas Charlesia
-
20:00
Meksikon turistikuolemat järkyttävät – reppureissaaja, tarkkana näissä suosikkikohteissa!
-
20:00
Kuorma-auto ja traktori kolaroivat Urjalassa – ajoneuvoonsa puristuksiin jäänyt traktorikuski loukkaantui vakavasti
-
19:56
Eduskuntaan tehtiin historiallinen kotietsintä, kun Tony Halme ampui kotonaan – Timo Vornasen kohdalla toimittiin toisin
-
19:50
EU-maat sopuun Venäjän jäädyttyjen varojen kohtalosta
-
19:38
Asiantuntijat huolestuivat lainrikkomuksista vanhustenpalveluissa: "Todella huono tilanne"
-
19:30
Pankit tahkoavat huipputuloksia asuntovelallisten kustannuksella – näin suuren korkoon on syytä varautua
-
19:30
Windows95manin viisuesityksessä elintärkeässä roolissa on yllättävä henkilö: "Yksi tehtävistäni on kriittisten alueiden peittely"
-
19:27
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut kansanedustaja Lintilä: "Alkoi savun haju olemaan voimakkaampi ku pääsiäiskokolla"
-
19:15
Tapparan kultajoukkueessa käy kato – lisää pelaajia suuntaa muille maille
-
19:12
Maraboun suklaalevyjä vedetään myynnistä
-
19:05
Grease-tähti Susan Buckner on kuollut
-
19:01
Miksi helatorstaita vietetään?
-
18:45
Luokkatovereitaan ampunut tutki kouluampumisia kuukausia – lähisukulainen teki pysäyttävän havainnon tekoaamuna
-
Lataa lisää