Näin mittaat vyötärönympäryksen oikein

Asiantuntijan ohjeilla mittaat vyötärönympäryksesi oikeasta kohdasta.

Jos naisen vyötärönympärys ylittää 90 senttimetriä tai miehen vyötärönympärys sata senttimetriä, hänet luokitellaan vyötärölihavaksi. Vyötärölihavuus on erityisen vaarallinen lihavuuden muoto, sillä se altistaa muun muassa sydän- ja verisuonisairauksille.

Miten oma vyötärö sitten kuuluisi mitata?

– Ensin tunnustellaan vatsaa kyljestä. Kun kylkiluu loppuu, eteen tulee pieni kuoppa. Siitä jatketaan matkaa vielä suoliluun harjanteeseen eli lonkkaluun yläosaan. Vyötärö mitataan ”kuopasta” lonkkaluun ja kylkiluun puolivälistä, apulaisprofessori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksiköstä kertoo.

Kun mittaa vyötärön oikeasta kohdasta, huomaa, että kapein kohta ei useinkaan ole esimerkiksi navan korkeudella.

– Syöminen vaikuttaa vyötärön kokoon jonkin verran, joten mittaus kannattaa tehdä heti aamulla ennen ruokailua. Ja mittanauhan pitää olla suorassa. Näin saa luotettavammat tulokset.

10 viikossa pois 7 kiloa

Huomenta Suomi tapasi joulukuussa 2015 Kaisan, joka oli 10 viikkoa aikaisemmin aloittanut painonhallintakurssin. Miten Kaisan elämä oli muuttunut tuona aikana?


Lue myös:

    Uusimmat