Näin herkuttelet ja vältät samalla hiilihydraatit

Heimo on tutustunut vähähiilihydraattisen ruokavalion myötä täysin uusiin makuelämyksiin. Entinen paistettujen perunoiden ystävä nauttii nyt muun muassa kukkakaaliriisistä.

Heimon ruokakaapin sisältö on muuttunut kahdessa vuodessa roimasti. Vähähiilihydraattisen ruokavalion alkutaipaleella hän kaipasi alkuun puuroa, leipää ja entistä herkkuaan, paistettuja perunoita.

− Mutta nyt kun olen joskus maistanut pari palaa perunaa, se ei maistukaan enää niin hyvältä, Heimo toteaa.

Vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattaminen ei ole ylipäätään Heimon mielestä vaikeaa. Lähtökohtaisesti kaikkea saa syödä, kunhan hiilihydraattien osuus pysyy maltillisena; Heimon tapauksessa 20−40 gramman välissä.

− Minulla on nyrkkisääntöä kauppareissuilla, että katson tuoteselosteet. Sadassa grammassa saa olla enintään 3 grammaa hiilihydraatteja. Joissakin kohdin annan periksi viiteen grammaan asti. Kaikki, missä lukee kevyt, lätt tai light, on kiellettyä, Heimo kertoo.

Pekonia, kananmunaa, tummaa suklaata...

Heimo on löytänyt monelle arkiselle ruoalle, kuten leivälle, toimivat ja maukkaat vaihtoehdot.

− Teen pellavasiemenrouheesta ja kananmunasta leipää, ja siihen paksulti voita päälle sekä juustoa ja leikkelettä.

− Laivalla söin äskettäin aamiaiseksi pekonia, munaa, kupin kahvia ja päälle muutama pala 90-prosenttista tummaa suklaata.

Pellavasiemenrouhe toimii myös vähähiilihydraattisen pizzapohjan raaka-aineena. Heimo neuvoo lisäämään sekaan mantelijauhoa sekä kananmunan. Osa laittaa lisäksi sekaan ruokalusikallisen ruisjauhoa, mutta se ei ole välttämätöntä.

− Täytteet ovat tietysti myös vähähiilihydraattisia. Olen tarjoillut pizzaa ihmisille kertomatta, ettei se ole normaalipizzaa. He ovat kehuneet, että onpas hyvää.

Kukkakaalista riisiä

Kotoinen kukkakaali taipuu nykyään Heimon keittiössä moneksi.

− Siitä saa esimerkiksi paljolla voilla höystettynä muusia. Kukkakaaliriisi syntyy, kun silppuaa monitoimikoneessa kukkakaalin riisimäiseksi ja pistää uuniin voin kanssa. Se on jopa parempaa kuin oikea riisi!

Ranskalaiset perunat Heimo valmistaa pilkkomalla lanttua ja paistamalla ne uuninpellillä voin kera.

Kun Heimo haluaa syödä oikein hyvin, hän paistaa porsaan noisetteja voissa ja hauduttaa ne lopuksi kermassa, josta syntyy oiva soossi.

− Aivan uusi löytö on kreikkalainen luonnonjugurtti. Siihen olen aivan koukussa. Myös turkkilainen jugurtti on hyvää.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat