Miten käy rinnoille tai silikoneille, kun rintasyöpä iskee?

Lääkäri Anu Soots kertoo, mitä seurauksia rintasyövästä on naisen povelle.

Kun nainen sairastuu rintasyöpään, kuoleman- ja sairaudenpelon keskelläkin yksi huoli yleensä pysyy: miten käy rinnoilleni? Olivat ne sitten pienet, isot, terhakat tai riippuvat, povi on monelle loppujen lopuksi tärkeä osa naiseutta.

– Nykyään rintasyöpäkirurgiassa käytetään rinnan osapoistoa ja vartijaimusolmuketutkimusta. Kaikille ne eivät kuitenkaan sovi. Silloin poistetaan koko rinta ja kainalon imusolmukkeet, Anu Soots sanoo.

Ulkonäkö on naisille nykyään entistä tärkeämpää: yhä useampi päätyy ottamaan silikonit, ja heistäkin osa sairastuu rintasyöpään. Mikä on silloin ylimääräisten täytteiden kohtalo?

– Yleisin ratkaisu on se, että silikonit poistetaan, sillä sädehoidon jälkeen implantit usein "koteloituvat".

Uusi rinta poistetun tilalle

Nykyään rinnanpoiston läpikäyneille naisille tehdään jälkeenpäin yhä enemmän korjaavia toimenpiteitä.

– Parantuneista vajaat viisi prosenttia haluaa jälkikäteen uuden rinnan tai rinnat. Ennen leikkaus oli harvinaisuus eikä sitä oikein osattukaan, mutta nyt on edistytty. Esimerkiksi HYKSissä on lisätty plastiikkakirurgista osaamista, Soots sanoo.

Yleensä uusi rinta rakennetaan yhdestä kolmeen vuotta rintasyöpäleikkauksen jälkeen. Poikkeuksiakin löytyy.

– Korjaava leikkaus voidaan tehdä myös välittömästi rinnan poiston jälkeen rintasyöpäleikkauksen yhteydessä – rintasyövän laadusta riippuu, mitä tapaa käytetään.

Nuoret haluavat uuden rinnan tilalle useammin kuin iäkkäät.

– Kyseessä on kuitenkin suuri ja vaativa leikkaus. Kaikki eivät myöskään halua vielä ylimääräisiä viiltoja vartaloon, Soots sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Lue myös:

    Uusimmat