Mainos

Masennus voi olla terveydelle yhtä haitallista kuin ylipaino – sydänsairauden riski nousee

Viime kuussa julkaistu saksalainen tutkimus osoittaa, että masennus on yhtä merkittävä riskitekijä sydän- ja verisuonitaudeille kuin korkea kolesteroli ja ylipaino. Suurempia riskitekijöitä olivat vain tupakointi ja korkea verenpaine.

Vuonna 1984 käynnistettyyn tutkimukseen osallistui lähes 3 500 miestä. Kymmenvuotisessa seurannassa kaikkiaan 15 prosenttia sydän- ja verisuoniperäisistä kuolemista laitettiin masennuksen piikkiin. 

– Yhteys psyykkisen terveyden ja sairauksien välillä on tunnettu jo vuosisatojen ajan. Kuitenkin vasta viime vuosikymmenten aikana on tullut kasvavaa todistusaineistoa siitä, että stressi ja masennus saattavat olla merkittäviä sydänsairauden aikaansaajia, lääketieteen professori Ahmed Tawakol Harvardin yliopistosa sanoi Huffington Postille.

Vaikutukset toimivat molempiin suuntiin. Sydänsairauksista kärsivät potilaat ovat alttiimpia masennukselle fyysisen sairautensa vuoksi ja muuten terveet mutta depressiosta kärsivät sairastuvat muuta väestöä helpommin sydänsairauksiin.

Yhteyttä on selitetty myös sillä, että psyykkisistä sairauksista kärsivät ihmiset syövät epäterveellisemmin, aloittavat tupankanpolton, käyttävät enemmän alkoholia ja liikkuvat vähemmän. Tekevät siis juuri niitä asioita, jotka altistavat sydän- ja verisuonisairauksille.

Terveellisten elämäntapojen, kuten liikunnan ja tasapainoisen ruokavalion, on taas nähty ehkäisevän niin fyysisiä kuin psyykkisiä sairauksia.

Uusiin tutkimustuloksiin nojaten tutkijat toivovat suurempaa painoarvoa masennuslomakkeille. Rohkeimmat ovat väittäneet, että vastaukset voisivat ennustaa sydänsairauksia jopa paremmin kuin sydänfilmit. 

 Lähteet: Huffington Post, MNT

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.