Keuhkoveritulppiin uusi lääke – potilaat saavat silti vanhaa hoitoa

Keuhkoveritulpan hoidossa on otettu käyttöön uusi lääke noin vuosi sitten. Suurinta osaa potilaista hoidetaan silti edelleen vanhalla hoitomuodolla.

– Uusi pillerimuotoinen verenohennuslääke, kauppanimeltään Xarelto, estää veren hyytymistä ja toimii yksinään keuhkoveritulpan hoitona. Samaa lääkettä käytetään myös eteisvärinään liittyvän veritulppariskin hoidossa, Juhani Rossinen sanoo.

– Ehdottomasti suurinta osaa Suomen keuhkoveritulppapotilaista hoidetaan silti edelleen niin, että hoidon aluksi pistetään nahkaan lääkitystä kahdesti päivässä. Sen jälkeen jatketaan yleensä suun kautta otettavalla verenohennuslääkkeellä eli Marevan-hoidolla puolen vuoden ajan.

Liuotushoito tulee kyseeseen vain potilailla, jotka ovat verenkiertosokissa eli verenpaine on hyvin matala.

– Tällaisia korkeariskisiä potilaita on vain pieni osa keuhkoveritulppaan sairastuneista. Hoitona käytettävä lääke on oikeastaan sama kuin sydäninfarktin liuotuksessakin.

Keuhkoveritulppapotilaan ei tarvitse viipyä sairaalassa pitkään.

– Lievät tapaukset saattavat päästä kotiin jo päivystyspoliklinikalta. Useimmiten potilaat kuitenkin otetaan sairaalaan noin kahden vuorokauden ajaksi. Sinä aikana heidät opetetaan itse pistämään veren hyytymistä estävää lääkitystä.

– Koska keuhkoveritulppa on usein lähtöisin alaraajan laskimotukoksesta, myös tukosjalka sidotaan. Myöhemmin jalassa käytetään kahden vuoden ajan lääkinnällistä hoitosukkaa, joka estää jalan turpoamista sekä laskimoperäisen säärihaavan syntymistä.

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat