Keuhkosyöpä on edelleen maailman yleisin syöpä

Kaikista syövistä keuhkosyöpien osuus oli noin 13 prosenttia.

Uusien tapauksien lukumääräksi arvioitiin 1,8 miljoonaa vuonna 2012. Keuhkosyövistä 58 prosenttia todetaan kehittyvissä maissa. Suomessa keuhkosyövät muodostavat noin 8 prosenttia (2 500 tapausta) kaikista uusista syöpätapauksista vuodessa. Naisten osuus on kasvanut lähes 35 prosenttiin, kun se 1960-luvulla oli alle 10 prosenttia.

Keuhkosyöpä on tupakkasyöpä

Keuhkosyövän merkittävin aiheuttaja on tupakointi. Myös tietyt muut altisteet, kuten asbestikuitu, radon, kromi ja aromaattiset hiilivedyt lisäävät syövän vaaraa. Tupakoinnin ja asbestin sekä tupakoinnin ja radonin yhteisvaikutus nostaa syöpävaaran erityisen korkeaksi.

– Miesten keuhkosyöpä yleistyi nopeasti sotien jälkeen, mutta tupakkavalistus ja tupakkapolitiikka alkoivat tehota jo 1970-luvun lopulla, kertoo Suomen Syöpärekisterin johtaja, professori Nea Malila.

Työikäisistä suomalaisista 16 prosenttia tupakoi. Nuuskaaminen ja sähkötupakan käyttö ovat lisääntymässä.

– Tupakkalaki on uudistettava, lain valvontaa tehostettava ja tupakkavalistusta vahvistettava, sanoo terveyden edistämisen ylilääkäri, dosentti Eeva Ollila Suomen Syöpäyhdistyksestä.

Tupakoinnin lisäksi myös perimä vaikuttaa

– Perimä vaikuttaa tupakoinnin lisäksi myös siihen, miksi toiset tupakoitsijat sairastuvat keuhkosyöpään herkemmin, sanoo akatemiaprofessori Jaakko Kaprio Helsingin yliopistosta.

– Perimä selittää osittain erot tupakoivien ihmisten nikotiiniriippuvuuden vaikeusasteessa. Mitä syvempi on tupakoinnin aiheuttama riippuvuus, sitä vaikeampi on lopettaa tupakointi.

Syöpähoidot kehittyvät

Keuhkosyöpä on miesten yleisin ja naisten toiseksi yleisin syöpäkuoleman aiheuttaja Suomessa.

Keuhkosyöpään sairastuvista miehistä on viiden vuoden kuluttua diagnoosista elossa noin 15 prosenttia. Naisten selviytymisluvut ovat olleet hienoisessa nousussa. Viiden vuoden kuluttua diagnoosista naisista on elossa vielä 20–25 prosenttia riippuen keuhkosyövän tyypistä.

Keuhkosyövän hoitoon on tullut paljon uusia lääkkeitä ja tutkimus on vilkasta.

– Edennyt keuhkosyöpä on noussut uusien lupaavien lääkekeksintöjen myötä yhdeksi aktiivisimmista kehityksen kohteista. Tavoitteena on selvästi pidempi elinaika ja pitkäkestoinen täydellinen hoitovaste, kertoo ylilääkäri, professori Antti Jekunen Vaasan keskussairaalasta.

Lähde: Syöpäjärjestöt

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat