Mainos

Influenssakausi jyllää – liikkeellä myös keuhkokuumetta aiheuttavaa pneumokokkia

Pneumokokkibakteerin aiheuttamat vakavat sairaudet leviävät erityisen helposti influenssakauden aikana. Hyviä tapoja suojautua näiltä taudeilta ovat hyvä käsihygienia, terveelliset elintavat sekä rokottautuminen.

Pneumokokki on infektiosairauksia aiheuttava bakteeri. Keuhkokuume on yleisin vakava pneumokokkitauti. Muita vakavia pneumokokkitauteja ovat esimerkiksi aivokalvotulehdus ja verenmyrkytys. Vähemmän vakavia, mutta silti arkipäivää haittaavia, pneumokokin mukanaan tuomia ikäviä tuttavuuksia ovat esimerkiksi korvatulehdukset.

Pneumokokki asustaa nenänielussa. Erityisen alttiita bakteerille ovat ihmiset, joilla on heikompi vastustuskyky, kuten yli 65-vuotiaat, lapset ja pitkäaikaissairaat. Pneumokokin aiheuttamaa keuhkokuumetta esiintyy yleisesti influenssan jälkitautina.

– Usein influenssa toimii portinavaajana pneumokokkibakteerille. Influenssa vaurioittaa hengitysteiden limakalvoja, minkä seurauksena pneumokokki pääsee helpommin leviämään ja aiheuttamaan esimerkiksi keuhkokuumetta, Porvoon sairaalan infektiolääkäri Peter Klemets sanoo.

Juuri keuhkokuume on pneumokokin aiheuttama ikävä ja yleinen sairaus. Pneumokokki on keuhkokuumeen yleisin aiheuttajabakteeri. Siihen sairastuu vuosittain 10 000–13 000 yli 50-vuotiasta suomalaista. Keuhkokuume vaatii usein sairaalahoitoa.

Pneumokokki voi asustella ihmisessä pitkäänkin

Pneumokokkibakteerilla ja influenssaviruksella on paljon yhtäläisyyksiä. Molemmat tarttuvat pisaratartuntana yskimisen tai käsi-suu-kontaktin välityksellä. Lisäksi molemmat ovat erityisen vaarallisia riskiryhmille, joilla on heikompi vastustuskyky. Suurin erottava tekijä on se, että pneumokokkibakteerin aiheuttamia sairauksia hoidetaan tavallisin antibiootein. Bakteeri saattaa oleilla ihmisessä oireettomana pitkäänkin.

Influenssakaudella esiintyy runsaasti myös pneumokokkitauteja. Oireeton pneumokokin kantaja voi levittää bakteeria muille, joilla tauti voi puhjeta. Pneumokokkitaudit leviävät helposti esimerkiksi kouluissa ja työpaikoilla.

Muista arkiset konstit suojautua

Arjessa hyvä tapa suojautua pneumokokilta on hyvä käsihygienia ja terveelliset elintavat.

– Käsienpesulla on suuri merkitys suojautumisessa, koska pneumokokkibakteeri tarttuu pisaratartuntana pintojen ja käsien välityksellä. Monet ruuhkaiset julkiset paikat lisäävät tarttumisriskiä, Klemets kertoo.

Myös elintavoilla ja perusterveydellä on merkitystä. Hengityselimiä rasittava tupakointi ja immuniteettia lamauttavan alkoholin suurkulutus altistavat pneumokokkitaudeille. Lisäksi jokin perussairaus, kuten astma, sekä tietyt vastustuskykyyn vaikuttavat lääkitykset altistavat pneumokokkitaudeille ja influenssalle.

Pneumokokkibakteeria vastaan voi suojautua rokottautumalla

Pneumokokkibakteerilta voi suojautua myös rokottautumalla. Pneumokokkirokote otetaan yleisimmin vain kerran. Influenssakausi alkaa yleensä joulukuun aikana tai viimeistään vuodenvaihteen tienoilla. Pneumokokkia vastaan voi rokottautua esimerkiksi influenssarokotuksen yhteydessä.

– Pneumokokkirokotteen voi ottaa mihin vuodenaikaan tahansa. Erityisesti, jos rokotettava kuuluu riskiryhmään, niin se voi olla kätevää ottaa influenssarokotteen kanssa samaan aikaan, Klemets neuvoo.

Miten voi rokottautua pneumokokkia vastaan? Ota ensin yhteyttä terveysasemaan keskustellaksesi rokotustarpeestasi. Lunasta resepti apteekissa ja varaa aika terveydenhoitajalle rokottautumista varten.

Lue lisää pneumokokkibakteerista ja suojautumisesta

 

Lue myös:

    Uusimmat