Ilmansaasteet altistavat verenpainetaudille siinä missä ylipainokin

Pitkäaikainen altistuminen hengitysilman pienhiukkasille voi tuoreen tutkimuksen mukaan suurentaa verenpainetaudin vaaraa. Myös meluisa asuinympäristö saattaa nostaa verenpainetta, European Heart Journalin julkaisemat tulokset osoittavat.

Tutkimukseen osallistui yli 40 000 aikuista viidestä Euroopan maasta. Osallistujilla ei ollut verenpaineongelmia tutkimuksen alkaessa, mutta 5–9-vuotisen seurannan aikana verenpainetauti todettiin 6 200:lla.

Muun muassa autoliikenteestä peräisin oleville suurille PM2,5-pienhiukkaspitoisuuksille altistuvat sairastuivat verenpainetautiin selvästi todennäköisemmin kuin osallistujat, joiden asuinalueiden ilma oli puhtaampaa. Vaikutus oli samansuuruinen kuin ylipainoon liittyvä verenpainetaudin riski.

Tutkijat selvittivät myös liikenteen melun mahdollisia vaikutuksia verenpaineeseen. Tulosten perusteella joitain vaikutuksia on, mutta ne sekoittuvat osin ilmansaasteiden vaikutuksiin.

Havainnot vahvistavat jo vahvaa näyttöä ilmansaasteiden ja varsinkin PM2,5-hiukkasten terveyshaitoista ja osoittavat niiden ulottuvan myös verenpaineeseen.

Huomionarvoista on myös se, että verenpainetaudin riski alkoi kohota jo pitoisuuksilla, jotka ovat nykyisten turvarajojen sisällä, mikä viittaa rajojen olevan liian korkeita. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös aiemmissa tutkimuksissa.

Suomessa suurin osa pienhiukkasista tulee tuulten mukana ulkomailta, mutta myös autoliikenne sekä paikallisesti puun polttaminen ovat pienhiukkasten lähteitä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat