HYKS:in infektiolääkäri: Lääkäreiden käsihygieniassa parantamisen varaa

Sikainfluenssan kehittyminen epidemiaksi Suomessa sai ihmiset ryntäämään apteekin käsihuuhdeosastoille. Kädet tulisi pestä ennen kaikkea ulkoa tullessa sekä ennen ruokailua. Nyt käsihygienia on tärkeämpää kuin koskaan lisätartuntojen välttämiseksi. Mutta onko käsidesiä turvallista käyttää?

– Käsidesi on oikein käytettynä paitsi turvallista, myös hyödyllistä, kertoo HYKS:in Infektiosairauksien klinikan erikoislääkäri Mari Kanerva.

Käsihuuhteen oikealla käytöllä Kanerva tarkoittaa esimerkiksi sitä, että käsihuuhdetta ei kuivata pyyhkeeseen kuten vedellä ja saippualla toimittaessa. Käsidesin on annettava kuivua käsiin parhaan lopputuloksen saamiseksi. Tämä aiheuttaa Kanervan mukaan ongelmia.

– Ihmiset ovat tottuneet kuivaamaan kätensä joka pesun jälkeen. Tämä onkin todella tärkeä vaihe vedellä ja saippualla pestessä mutta käsidesin kohdalla näin ei tule toimia.

Lääkärit voivat levittää bakteereja

Käsidesiä käytetään yleisesti sairaaloissa, sillä se on nopeampi tapa kuin tavallinen pesu. Nyt on siirrytty myös kättelykieltoon, jolla yritetään ennaltaehkäistä tartuntojen siirtymistä henkilöltä toiselle. Kanervan mielestä kuitenkin esimerkiksi lääkäreiden käsihygienian hoidossa olisi paljon parantamisen varaa.

– Lääkäreitä ei erikseen kehoteta pesemään tai huuhtomaan käsiään, vaikka he ovat fyysisessä kosketuksessa potilaan kanssa.

– Lääkäri saattaa esimerkiksi ensin tutkia potilaan, kirjoittaa sen jälkeen tietokoneella tiedot ylös ja jälleen kerran koskea potilaaseen. Tosiasiassa joka välissä olisi pitänyt käyttää huuhdetta bakteerien tuhoamiseksi.

Kanerva sanoo lääkäreillä olevan klassisesti huonompi käsihygienia verrattuna esimerkiksi sairaanhoitajiin. Eron hän uskoo johtuvan koulutuksesta, sillä ei muista omilta opiskeluajoiltaan kuin yhden kerran jolloin käsihygienian tärkeydestä olisi puhuttu.

– Toisaalta, minä valmistuin todella kauan sitten joten ajat ovat saattaneet muuttua, Kanerva naurahtaa.

Hän joka tapauksessa on sitä mieltä, että lääkäreillä todella on niin sanotusti tsemppivaraa käsien pesun suhteen.

– Sikainfluenssa leviää kuitenkin yhteisössä, ei lääkäreiden välityksellä, Kanerva toteaa.

Tavallinen pesu kuitenkin tehokkaampi?

Kanervan mielipide on, että normaali veden ja saippuan käyttö käsien pesussa riittää tavallisissa kotioloissa. Kotona säilytetty käsihuuhde saattaa lisätä väärinkäytön, tahallisen ja tahattoman, riskiä. Kanervan mukaan esimerkiksi käsihuuhteen käyttö lapsille ei ole tarpeellista, sillä lapset eivät välttämättä ymmärrä käsidesin sisältävän alkoholia.

– Käsien "vanhanaikainen" pesu on mielestäni tehokkainta silloin, kun käsiä pyöritellään ja hangataan yhteen saippuan kanssa. En voi myöskään liikaa korostaa käsien kuivaamisen tärkeyttä, Kanerva sanoo painokkaasti.

Paitsi kotona, väärinkäytöksiä sattuu toki myös muualla. Kanerva muistuttaa painokkaasti, ettei käsidesi todellakaan ole tarkoitettu muuhun kuin käsien desinfioimiseen. Pikkulasten kohdalla aineen sisäinen nauttiminen saattaa johtaa todella vakaviin seurauksiin. Kanerva sanoo väärinkäytön olleen tapetilla viime aikoina väärällä tavalla.

– Esimerkiksi radiossa on puhuttu siitä, kuinka käsihuuhdetta voidaan valuttaa ranskanleivän läpi, ja sen jälkeen syödään alkoholilla kyllästetty leipä. Ajatus on aivan järkyttävä.

Kanervan mukaan niin kauan kuin väärinkäytön eri mahdollisuuksista puhutaan, jopa neuvotaan kuinka se on mahdollista, löytyy aina joku yllytyshullu joka haluaa asiaa kokeilla. Hän toivookin ihmisten muistavan aineen olevan suun kautta nautittuna myrkyllistä.

Lue myös:

    Uusimmat