Homeopatia, uskomustiede? Asiantuntija murtaa myytit

Homeopaattiseen lääkintään liittyy yhä mitä eriskummallisimpia uskomuksia. Lääkäri ja homeopaatti Liisa Sulkakoski kommentoi yleisiä harhaluuloja.

Perinteinen kansanlääkintä, kuten sauna, kuppaus ja monet yrtit, on suomalaisille tuttua. Homeopatia on yhtä lailla vanha, jo Hippokrateen tuntema hoitomuoto. Suomeen se ei silti ole Keski-Euroopan lailla onnistunut vakiintumaan.

Liisa Sulkakoski painottaa, että homeopatia toimii lääketieteen tukena ja apuna terveyden ylläpitämisessä ja palauttamisessa

− Toivon, että lääkäreille opetettaisiin edes sen verran, ettei kyseessä ole mikään vaarallinen käytäntö. On väärin, että meitä pidetään pimennossa. Onko lääkäreillä ylipäätään oikeutta olla tietämättömiä yhdestä vaihtoehdosta, Sulkakoski perää.

Lääkelaitos valvoo

Lääkärikunnan epäluuloja ruokkii se, ettei homeopatian tehoa pystytä todistamaan tieteellisesti. Tutkiminen on vaikeaa, koska kyseessä on yksilöllinen hoitomenetelmä. Lääkitys vaihtelee kunkin potilaan kohdalla, vaikka tauti olisi sama.

Tässä kohtaa Sulkakoski painottaa, että itse homeopaattinen pilleri on lääkelaitoksen valvoma.

− Eduskunta hyväksyi 5. joulukuuta 2005 homeopaattiset lääkkeet virallisiksi tavallisten lääkkeiden rinnalle. Lääkelain mukaan niitä on kohdeltava muiden lääkkeiden tavoin. Levittäminen vaatii lääketukun. Tehoa ei tarvitse ilmoittaa, mutta missään ei myöskään sanota, ettei sitä olisi.

Turvallinen lääke vailla sivuvaikutuksia

Virallisesta ohjeistuksesta huolimatta valtaosa lääkäreistä ei osaa hyödyntää homeopatiaa koululääketieteen rinnalla. Sulkakoski törmää ennakkoluuloihin myös potilaiden keskuudessa. Homeopatia nähdään merkillisenä, jopa uskonnollisena menetelmänä.

On totta, ettei lääkkeiden taustoja ei tunneta vielä täysin. Vaarallisia pillerit eivät kuitenkaan ole.

− Homeopaattinen lääke voi auttaa tai ei, mutta se ei koskaan vahingoita. Jos pillerissä on informaatio siitä, mitä elimistö tarvitsee, elimistö parantaa itse itsensä. Virallista lääketieteen lääkettä ei tarvitse nyhtää potilaalta pois, vaan sitä voi käyttää ohessa, Sulkakoski selventää.

Koska lääkkeet ovat turvallisia eikä niissä ole sivuvaikutuksia, homeopatia sopii kaikille aina vastasyntyneistä vanhuksiin. Lapset ovat homeopatialle erityisen vastaanottavaisia.

− Olen nähnyt 20 vuoden ajan, miten homeopatialla kasvaa terveitä yksilöitä, joilla on upea vastustuskyky. Ei ole adhd:ta, saadaan astmat, allergiat, korvakierteet ja vaikka mitkä tulehdustaudit pois.

Kuva: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat