Bulimikko kertoo: Kaikkea toimintaa ohjasi ruoka

Olen hieman alle 30-vuotias bulimiaa sairastava nainen. Olen aina ajatellut syömishäiriöt nuorten teinien ongelmiksi, kunnes eräänä päivänä havahduin siihen, että minun oma tekemiseni ei ollutkaan väliaikaista ja kontrolloitua. Vaan minä sairastin sitä, syömishäiriötä.

Olen vakituisessa työssä, olen opiskeluni suorittanut, en ole koskaan ollut mitenkään syrjäytynyt, ympärilläni on aina ollut hyviä ystäviä, minulla on ihana ja läheinen perhe, koen ylpeyttä monestakin saavutuksestani. Silti minä sairastuin.

Myönsin itselleni sairauden vasta parisen vuotta sitten, ja hoitoon hakeuduin vajaa vuosi sitten.

Syytä asiaan en ole itselleni vielä osannut selittää. Todennäköisesti kysymys on monenkin asian yhteistekijästä. Ulkonäkö, jatkuva laihduttaminen, stressi, elämäntilanne, ahdistus.

Olen sairastanut bulimiaa noin neljän vuoden ajan. Viimeiset kaksi vuotta ennen hoitoon hakeutumista menivät niin, että päivinä, jolloin söin kiinteää ruokaa, oksensin. Tämä käyttäytyminen oli päivittäistä. Välissä saattoi olla muutaman päivän ”paastoja”, jolloin söin vain nestemäistä ruokaa saadakseni ”tyhjän olon” kroppaani.

Koko päivä aamusta iltaan kulki tietyllä tavalla ruoka/syöminen/minäkuva mielessä. Kaikkea toimintaa ohjasi ruoka ja muka ulkonäkö. Tyytymättömyys itseensä, kontrollinen puuttuminen ja häpeä sekä syömisestä että oksentamisesta.

Oksentamisesta tuli normi

Kuluneet vuodet ovat muodostaneet minulle tarkkoja rutiineja ja pakkoneuroosimaisia tapoja. Oksentamisen olen ymmärtänyt jossain välissä myös olevan yhden näistä tavoista.

Sisäisen pahan olon ja ahdistumisen tunne ahmiessa ja lähes tyytyväinen olo heti oksentaessa oli käsittämättömän suuri. Tiesin jo syömään aloittaessani meneväni oksentamaan. Annoin luvan itselleni näin näihin ahmimiskohtauksiin. Yleensä niissä ehkä oli laukaisijana jokin ristiriitatilanne, muutos tai negatiivinen tapahtuma, joskus pelkästään jonkun arkisen suunnitelman muutos. Jossain välissä ei enää tarvinnut syytä, sillä käyttäytymisestä oli tullut normi.

Paino vaihteli niin, että se saattoi pudota 25 kiloa, mutta parissa viikossa tuli helposti jopa 7–8 kiloa takaisin. Tästä seuraa vaan syvempi ahdistus ja itseensä tyytymättömyyden tunne.

Hoitoon hakeutuessa olin kuunnellut kroppaani jo usean kuukauden ajan, huomasin silloin sairauteni vaikutukset. Hampaani ovat huonossa kunnossa, hammaslääkärin menosta on tullut erityisen pelottavaa, sillä häpeä on niin suuri.

Myös suuni ympärillä oleva ihoni on huonossa kunnossa aina, kun oksentamisen vaikeampi jakso on päällä. Hiukseni ovat ohentuneet ja kynteni varsinkin toisessa kädessä ovat erittäin heikossa kunnossa. Ja vaiva, josta en tunnu pääsevän eroon, on suolen huono toiminta. Kroppani on niin tottunut tietynlaiseen valioon, että esim. normaalin ruoka-annoksen sulattaminen voi vatsallani kestää päiviä. Tämä kun alkoi jo sairauteni alussa, niin aloitin myös käyttämään laksatiiveja siinä määrin, että huomasin senkin olevan jo itsessään ongelma.

Hammaslääkäri sai itkemään

Pari läheistäni on epäillyt asiaa (syömishäiriötä) jo pitkään, näin ainakin luulen, mutta eivät kehtaa sitä kysyä. Puolisollani tuskin on harmainta aavistusta sairaudestani. Yksi läheinen ihminen tietää tilanteesta.

Nyt kun olen vihdoin asian itselleni myöntänyt ja työstän koko ajan sitä, että minun ei tarvitse asiaa hävetä, niin alku paranemiseen on kylvetty.

Silti vaikka olen myös lääkityksessä syömishäiriön hoitoon, niin välillä jokin ahdistava asia, esimerkiksi riita, saattaa aiheuttaa muutaman päivän putken, jolloin palaan takaisin ahmimisen ja oksentamisen äärelle. Viimeksi eilen tunsin suurta syyllisyyttä pyhien herkuttelusta, mutta nyt on jo parhaillaan mennyt melkein yhteen putkeen kuukausi ilman oksentamista kuluneen puolen vuoden aikana.

Myös hammaslääkäriin menin vihdoin. Purskahdin itkemään, kun hammaslääkäri alkoi torumaan minua huonosta hoidosta. Tällöin sanoin myös ääneen vieraalle ihmiselle ensimmäistä kertaa sairaudestani ja suuresta häpeästäni.

Lääkäri ymmärsi minua heti ja sain varmasti elämäni parasta ja ymmärtäväisintä hammaslääkäripalvelua. Tunsin itseni pieneksi lapseksi ja purskahdin itkuun. Tämä oli suuri askel kohti parantumista minulle.