Mainos
Mainos

Asiantuntija: Suurin osa onnettomuuksista voitaisiin ehkäistä

Helsigin pelastuslaitoksen kehittämispäällikkö Taisto Hakalan mielestä suomalaisilla on vielä paljon töitä tehtävänä, jotta hätätilanteissa tarvittavat kansalaistaidot olisivat kaikilla hallussa. Usein niillä olisi voitu ehkäistä koko joukko ikäviä onnettomuuksia ja niiden aiheuttamia menetyksiä.

– Usein kohtaamme sen, että onnettomuus on syntynyt ymmärtämättömyydestä, osaamattomuudesta tai huolimattomuudesta, ja toki suurin osa onnettomuuksista on myös vahinkoja. Mutta usein ne olisi voitu estää ennalta, jos olisi toimittu turvallisemmin, suunniteltu toimintaa tai jätetty jotain vaarallista tekemättä. Suurin osa onnettomuuksista on sellaisia, että ne olisi etukäteen voitu ehkäistä, kehittämispäällikkö Taisto Hakala Helsingin pelastuslaitokselta toteaa.

– Kun jotain äkillistä tapahtuu, niin totta kai se on tavalliselle ihmiselle harvinaista ja yllättävää. Siksi omien riskien säännöllinen arviointi sekä oikeiden toimenpiteiden harjoittelu hätätilanteisiin on välttämätöntä, Hakala sanoo.

Hakala muistuttaakin, että riskienhallinnan keinot ja vastuunottaminen on usein helppoa ja edullista – ellei jopa ilmaista. Apua osaamisen kehittämiseen saa oman alueen pelastuslaitoksilta ja alan järjestöiltä, kuten pelastusliitoilta ja Punaiselta Ristiltä. Liikkeelle voi lähteä vaikka netistä, josta melkein kaikki nykyään löytyvät.

Kuva: Colourbox.com

Studio55.fi/ Annimari Pasanen

Tutustu MTV3.fi:n uuteen Lifestyle-sivustoon, josta löydät kaikki uusimmat Lifestyle-artikkelit.

Uusimmat: Studio55.fi

0061cb Sivua ei löytynyt - MTVuutiset.fi
002dec

Uusimmat

00562
00491b
 
006e1

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

0 HTTP/1.1 404 Not Found Server: Apache-Coyote/1.1 Content-Type: text/html;charset=UTF-8 Content-Language: en-US Content-Length: 474 Date: Fri, 14 Dec 2018 21:31:41 GMT Cache-Control: max-age=10 Connection: keep-alive Resource not found
Resource not found

The requested resource does not exist.