Älä tee tätä virhettä, jos näet kadulla makaavan ihmisen

Jos näkee maassa makaavan ihmisen, on ainoa väärä toimintatapa olla puuttumatta tilanteeseen, Punaisen Ristin ensiavun koulutussuunnittelija Mari Kaihovaara muistuttaa.

Kesäaikaan puistoissa ja kaduilla näkyy tavallista enemmän maassa makaavia ihmisiä.

– Kukaan ei voi tietää, onko maassa makaava nukahtanut, sammunut, saanut sairaskohtauksen tai kaatunut ja lyönyt päänsä. Siksi maassa makaavan ihmisen luo pitää aina pysähtyä, Mari Kaihovaara Punaisesta Rististä sanoo.

Maassa makaavaa kannattaa ensin puhutella.

– Häneltä voi kysyä onko kaikki hyvin. Jos henkilö ei reagoi puheeseen, häntä kannattaa tarttua vaatteista tai hartioista ja yrittää ravistella hereille. Joskus nukkuva ei välttämättä herää puheeseen, ja jos häntä tarttuu äkkiä hartioista ja ravistelee, siinä voi tulla hassu tilanne. Mutta kyllä jokainen osaa lähestyä toista ihmistä tilanteen edellyttämällä tavalla, siitä ei kannata huolestua.

Kehtaamiskysymystä tilanteeseen puuttumisesta ei kannata tehdä.

– Kannattaa aina miettiä, että entä jos itse tai esimerkiksi vanhempi omainen olisikin se maassa makaava osapuoli. Vaikka henkilö olisikin vain nukahtanut, eikä mitään hätää olisi, sehän tuntuu vain hyvältä, että joku on huolestunut ja tullut kysymään vointia.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Lue myös:

    Uusimmat