Iäkkäitä aivoverenkiertohäiriöpotilaita ei välttämättä kuntouteta yhtä hanakasti kuin nuorempia, koska kuntoutuksen ei ole ajateltu hyödyttävän heitä yhtä paljon. Tuoreen tutkimuksen perusteella kuntoutus kuitenkin antaa yhtä suuren avun kaikille potilaille iästä riippumatta.
Tutkimuksen perusteella neljän viikon kuntoutus parantaa potilaiden toimintakykyä yhtä paljon, oli potilas sitten alle 65-vuotias, 65–80-vuotias tai yli 80-vuotias. Ikää tärkeämpää on, miten paljon kuntoutusta potilas saa.
Vaikka kuntoutus on kaikille yhtä tehokasta, iäkkäät ja erittäin iäkkäät potilaat saattavat kuitenkin jäädä nuorempia huonompaan kuntoon, koska he ovat usein heikommassa kunnossa sairastumisensa jäljiltä. Tutkimuksessa kuntoutuksessa käytettiin mm. fysioterapiaa, toimintaterapiaa, puhe- ja kieliterapiaa sekä neuropsykologista harjoittelua.
Suomessa vuosittain noin 14 000 henkilöä sairastuu aivoverenkiertohäiriöön. Näistä noin 75 prosenttia on aivoinfarkteja. Joka neljäs potilas sairastuu työikäisenä.
Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry -lehdessä.
Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Mistä aivo- ja sydäninfarktit tunnistaa?
Tarkista infarktien merkit muun muassa Yksi elämä -järjestöjen tuottamista videoista, joiden tähtinä esiintyvät Jope "Artsi" Ruonansuu ja Jukka "Eila" Toivonen.
Video aivoinfarktin oireista
Video sydäninfarktin oireista
Uusimmat
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
20:33
Boeing jälleen pulassa – lentokone kynti Turkissa asfalttia, kun nokkateline irtosi
-
20:27
Jalkapalloilijaa heitetty hapolla – hyökkäyksestä karmeaa jälkeä
-
20:11
Saako parvekkeella grillata? Tästä syystä kieltäminen olisi yhtä tyhjän kanssa
-
20:10
Stubb: En näe valuvikaa suomalaisessa tiedustelussa
-
20:01
Prinssi Harry palasi taas kotimaahansa – muttei tapaa syöpähoitojen keskellä olevaa isäänsä kuningas Charlesia
-
20:00
Meksikon turistikuolemat järkyttävät – reppureissaaja, tarkkana näissä suosikkikohteissa!
-
20:00
Kuorma-auto ja traktori kolaroivat Urjalassa – hyttiin puristuksiin jäänyt traktorikuski loukkaantui vakavasti
-
Lataa lisää