Yrittäjä velkakierteessä: Sosiaalitoimistossa vähäteltiin

Yrittäjäpariskunnan talous romahti, kun talouden taantuma alkoi. Pariskunta menetti luottotietonsa, kotinsa ja toisensa.  Kun apua rohkeni pyytää, asenteet tuntuivat parista vähätteleviltä.

Päivin*, 50, elämä muuttui, kun hänen miehensä yritys meni konkurssiin. Miehen yrityksellä oli mennyt aiempaa heikommin jo jonkin aikaa, ja hän oli joutunut irtisanomaan henkilöstöään. Lopulta hän ei saanut jäljellekään jääneiden palkkojen sivukuluja maksettua.

– Suuri suomalainen valtionyhtiö oli aluksi toiminnassa mukana, mutta alkoi ajaa sitä alas kertomatta mitään, Päivi muistelee.

Niin mies kuin Päivi olivat yrittäjiä eikä Päivinkään yrityksellä mennyt kovin hyvin. Kun miehen yritys joutui hakeutumaan konkurssiin, pariskunta yritti kaikin tavoin selviytyä laskuista. Mies ei kuitenkaan työllistynyt ja alkoholiakin alkoi kulua.

Lopulta apua pyydettiin sosiaalitoimistosta, mutta yrittäjäpariskunnalle sitä ei herunut. Päivi joutui lopettamaan omankin yrityksensä kokonaan, jotta saisi edes työmarkkinatukea. Hän ei päässyt velkasaneeraukseen, joten yrityksestä jäivät käteen pelkät laskut.

Kun laskuja alkoi kertyä, omistusasunto oli pakko pistää myyntiin.

– Lasten takia varsinkaan mieheni ei halunnut, että muutamme pois ja muut saavat tietää, kertoo Päivi.

He saivat myytyä talon tutulle, joka antoi heidän jäädä asumaan vuokralle. Talosta sai kuitenkin todella pienen hinnan. Rakennutus oli jäänyt hieman kesken, kun taloustilanne alkoi heiketä, ja ostaja käytti sitä perusteena alhaisen hinnan tarjoamiselle. Tilanne alkoi olla vakava.

– Olimme kuvitelleet, että talon myynti parantaisi tilannetta. Myymällä talon saimme kuitenkin velat juuri ja juuri maksetuksi eikä niin käynyt.

Vuokra oli korkea eikä Päivin mies saanut töitä. Laskuja alkoi kasaantua niin paljon, että vuokraa jäi rästiin. Perhe joutui muuttamaan ulos asunnosta siitä huolimatta, että se oli myyty alihintaan.

Päivi kertoo, että pahinta koko tapahtumassa on se, miten paljon perheen lapset ovat joutuneet kärsimään. Perhe hajosi rankan tilanteen keskellä.

– Oman kodin menettäminen ja vuosikymmeniä kestäneen parisuhteen kariutuminen oli rankkaa. Lapsille se oli hirveä sokki, vaikka he olivat lähes aikuisia.

"Millä rahalla sitä ostaa ruokaa ja joululahjoja?"

Päivi kertoo joulun olleen hänen lapsilleen aina tärkeä juhla. Juhlaan panostamista odotetaan ja mainokset kaikkialla kehottavat kuluttamaan, joten pienellä budjetilla sinnittely ja joulun menoista tinkiminen tuntuu rankalta.

– Lapsille on aina ollut äärimmäisen iso asia, että kotona on kaikki laitettu. Tänä vuonna ei ole varaa maksaa edes laskuja. Sain veronkorotuksen, jota en saanut mitenkään maksettua alkuviikosta. 

– Joulumieli tulee tietysti muutenkin, mutta vähän sitä miettii, millä rahalla sitä ostaa ruokaa ja lahjoja. Yhdessä olo on kuitenkin lapsille se tärkein asia, Päivi jatkaa.

Päivi yrittää olla positiivinen ja kiitollinen siitä, että hänellä on asunto ja työtä. Työn myötä myös tulevaisuus näyttää sikäli valoisalta, että vuokran saa maksettua.

– Palkka ei ole hirveän hyvä ja vuokra on niin korkea, että se vie lähes koko palkan. Tuntuu, että vain todella rikkailla olisi varaa vuokra-asuntoihin.

Velat eivät ole helpottamassa lähiaikoina, sillä vuokran jälkeen palkasta ei jää paljoa velan maksuun. Päivillä, kuten lasten isälläkin, on kymmeniä tuhansia euroja velkaa ja luottotiedot ovat menneet. Velkajärjestelyyn ei ole päässyt.

Velkajärjestelyssä kotipaikan käräjäoikeus sopii velallisen kanssa maksuohjelman, jota tulee noudattaa. Se helpottaa usein tilannetta, sillä usein velkakierteessä velkaa on useammalle taholle.

– Haluaisin hoitaa asiat, mutta kun perintätoimistosta tulee lasku ja voisin maksaa siitä 50 euroa, se ei riitä enkä voi maksaa laskua lainkaan. Tiedän, että pystyisin hoitamaan tilanteen, jos voisin saada yhden summan, jota maksaa.

On joitain asioita, jotka olisivat helpottaneet vaikeassa tilanteessa. Viimeiseen oljenkorteen tukeutuminen tuntuu aina rankalta, etenkin, jos joutuu kohtaamaan vähättelyä.

– On todella iso kynnys mennä sosiaalitoimiston asiakkaaksi ja kun menee, tuntuu että vähätellään. Kuin yrittäjyydestä rankaistaisi.

– Kysyimme apua myös diakoniatyöltä ja seurakunnalta. Itkun kanssa yritti saada asioita järjestymään, mutta ei. Tuntuu, että mistään ei saa apua, vaikka on vuosikausia yrittänyt.

 

*Haastateltavan nimi on muutettu.

Lue myös:

    Uusimmat