Yksi lisävuosi töissä toisi kaksi miljardia eläkekassaan

Nuorten näkökulma eläkekeskusteluun. 26:37

Yksi lisävuosi töissä toisi 2 miljardia lisää yhteiseen eläkekassaan. Nuorisoyhteistyö Allianssin puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen kertoo Studio55.fi-ohjelmassa, miksi myös eläkkeelle jäävien suurten ikäluokkien pitäisi olla vielä kiinnostuneita kassan kartuttamisesta.

Nuorisojärjestöjen kattojärjestön Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen kertoo Studio55.fi-keskusteluohjelmassa, että työurien pidentäminen on myös nuorten mielestä paras lääke eläkepommiin. Jos kaikki olisivat vuoden pidempään töissä, se tarkoittaisi valtavaa pottia valtion kassaan.

– Sillä voisi olla 2 miljardin euron vaikutukset kestävyysvajeeseen eli kokonaistalouteen Suomessa, Manninen selventää.

– Summalla voidaan pienentää julkisen talouden velkaa, mutta myös rakentaa hyvinvointipalveluita. Eläkejärjestelmästä tulee kestävämpi.

Teoria ja käytäntö eivät vielä kohtaa. Viimeaikoina on keskusteltu yli 50 vuotiaisiin kohdistuvasta ikäsyrjinnästä – töitä ei välttämättä ole, vaikka olisi valmis tekemään. Työttömyys johtuu kuitenkin Mannisen mukaan taloussuhdanteesta ja lyhyen aikavälin talouslukujen tuijottamisen sijaan tulisi tehdä pitkän aikavälin ratkaisuja.

– Eläkeikä pitäisi sitoa elinajan odotteeseen. Kun ihmiset elävät pidempään, on oikeudenmukaista, että he myös tekevät töitä pidempään.

Ratkaisuja pitäisi Mannisen mukaan tehdä nopeasti. Vaikka suureen ikäluokkaan kuuluva, eläkkeelle jäänyt ihminen on turvassa eläkeleikkurilta, leikkaukset voivat kohdistua muualle. Kun pieni maksava ikäluokka ei pysty kantamaan harteillaan korotettujen verojen ja eläkemaksujen taakkaa, saatetaan nipistää julkisten hoivapalveluiden budjetista.

– Tarvitsee muutakin kuin eläkkeen, tarvitsee yhteiskunnan huolenpidon, Manninen kiteyttää.

Lue myös:

    Uusimmat