Tv-kasvo ryhtyi Shiatsu-terapeutiksi

Muistatteko vielä Tutteli Hammermannin, 20 vuotta Ylen palveluksessa olleen tv-kasvon ja rohkeiden puheidensa takia potkut saaneen kuuluttajan? Nykyisin hänet tunnetaan perinteisen kiinalaisen lääketieteen asiantuntijana, joka hoitaa asiakkaidensa kipuja omassa hoitolassaan.

– Minun kohdallani potkut olivat paremminkin sanottuna onnenpotkut, sillä ne antoivat minulle tilaisuuden saattaa loppuun kiinalaisen lääketieteen opintoni ja aloittaa uudessa ammatissa, Tutteli Hammermann muotoilee.

Hän tutustui kiinalaiseen lääketieteeseen aikoinaan sattumalta, kun etsi helpotusta omiin niska- ja hartiasärkyihinsä.

– Löysin kirjakaupasta Shiatsu-kirjan ja opettelin sen avulla hierontaa ihan harrastuksen vuoksi. Kokeilin otteita ystäviini, ja he olivat ihan taivaissa.

Shiatsusta uusi ammatti

Hammermann innostui Shiatsusta heti, mutta ei uskaltanut tehdä kaikkia kirjoista oppimiaan kikkoja omin päin, joten hän hakeutui Shiatsun peruskurssille.

– Peruskurssi kolahti. Shiatsua oli tosi kiva tehdä, ja ajattelin heti, että tästä tulee minulle vielä jonakin päivänä ammatti.

Ja niin siitä tulikin. Vaikka Shiatsu on Japanissa syntynyt hoitomuoto, se perustuu kiinalaiseen lääketieteeseen. Valmistuttuaan Shiatsu-terapeutiksi Hammermann halusi syventää osaamistaan perehtymällä asiaan vielä kokonaisvaltaisemmin.

Hän opiskeli perinteisen kiinalaisen lääketieteen asiantuntijaksi ja pyörittää nyt yritystä, jonka palveluihin kuuluvat Shiatsun lisäksi muun muassa akupunktio ja kiinalainen ravitsemusterapia.

"Ihanaa, kun on työ, josta todella nauttii"

Vaikka oman yrityksen perustaminen olikin hieman pelottavaa, Hammermann oli alusta asti varma, että se kannattaa.

Tieto Hammermannin tekemistä hoidoista on kulkeutunut eteenpäin pääsääntöisesti viidakkorummun avulla. Asiakkaita riittää sen verran, että Hammermann tulee työllään toimeen.

– Ei tällä työllä rikastu, ja varsinkin aluksi jouduin olemaan hyvinkin tarkkana talouteni kanssa, mutta toisaalta tämä on ihana tapa elää. Saan tehdä työtä, johon itse uskon, mutta toisaalta elämääni mahtuu muutakin kuin työ, hän sanoo.

– Joten todellakin, rohkaisisin ehdottomasti niitä, jotka haaveilevat omasta yrityksestä, mutta jotka vielä epäröivät! Voihan sitä sitten palata takaisin palkkatöihin, jos elämänmuutos ei tunnukaan hyvältä, Hammermann päättää.

Studio55.fi/Elina Rantalainen

Lue myös:

    Uusimmat