Töiden loppuminen muutti Anna Baijarsin arjen – Työnhaku tyssäsi liikaan osaamiseen

Kun Anna Baijars lopetti työt WSOY:llä, hän jäi yli vuodeksi kotiin. Puhelimen pirinän sijaan päivät täyttyivät italian kaksoiskonsonanteista ja pianon soitosta – tai vain valahtivat jonnekin. Baijars alkoi ymmärtää ja ihailla eläkeläisiä sekä taiteilijoita. Ennen työnhakijoita haastatellut rekrytoija lähetti vuorostaan omia CV:itä muille vain kuullakseen, että oli liian hyvä. Gummerukselta hän löysi jälleen oman paikkansa.

Anna Baijars palasi töihin Gummerukselle viime tammikuussa. Se oli yllätys hänelle itselleenkin.

– Kun lähdin WSOY:ltä, ajattelin aidosti, että kustannusala on nyt nähty ja tullut aika kokeilla jotain uutta, Baijars sanoo.

Nyt hän on tilanteeseen hyvin tyytyväinen.

– Monet ovat kysyneet, miksi haluan olla alalla, jolla on tällä hetkellä niin kamalan vaikeaa. Mutta milläpä alalla ei tapahtuisi isoja mullistuksia ja pitäisi keksiä uusia tekemisen tapoja?

– Sitä paitsi, ei kai kukaan varsinaisesti helppoutta etsi, kun hakee töitä.

Aika johdossa myrskyisää

Baijars siirtyi Gummerukselta WSOY:n kustannusjohtajaksi vuonna 2008. Jo puolen vuoden päästä hänet ylennettiin toimitusjohtajaksi. Tavoitteena oli koko kustantamon toiminnan modernisoiminen sekä talouden tervehdyttäminen.

– Aika, jolloin olin yrityksen johdossa, oli varsin myrskyisää. Kustannusalaa haastoivat ja haastavat edelleen kaikkia medioita koskeva sähköinen murros sekä kysymys siitä, kuinka paljon ihmiset arvostavat lukemista ja haluavat käyttää aikaa sen parissa.

Baijarsin viimeiseksi toimeksiannoksi WSOY:llä jäi lopulta yrityksen myynti ja sen onnistunut loppuunsaattaminen.

– Kun kauppoja hiottiin, kävi hyvin selväksi, että johdon vaihtuminen oli viisasta sekä minun että uuden omistajan kannalta. Bonnierilla oli johtajat valmiina omasta takaa ja edessä kahden kustantamon toimintojen yhdistäminen sekä iso muutosruljanssi. Minun olisi kaiken tekemäni jälkeen ollut vaikea motivoitua viemään kustantamoa taas aivan eri suuntaan, Baijars sanoo.

Lähtöä seurasi paljon julkisuutta.

– Olin varautunut siihen, koska kustantamon asioita oli puitu mediassa aiemminkin. Koko alan murros tuntui jotenkin kilpistyvän sen "viimeiseen linnakkeeseen" eli WSOY:hyn.

– Tällaisista tapauksista rakennetaan julkisuudessa mielellään draamoja ja vähän verisiä tarinoita. Olisi hyvä muistaa, ettei johtoasemassa oleva ihminen välttämättä itse lähtökohtaisesti ajattele pestejä ikuisina vaan tehtävinä, jotka saadaan päätökseen.

Irtisanojan vaikea suhtautua tunteettomasti

Baijarsia ei siis irtisanottu, mutta hän on itse ollut aikaisemmin pöydän toisella puolella irtisanomassa muita.

– Kun siihen rooliin joutuu, on pakko ajatella asiaa yrityksen kannalta ja tiedettävä tarkkaan, miksi näin toimitaan. Useimmiten syynä on yrityksen jatkuvuus ja kestävyys. Asia on helpompi hoitaa, jos argumenttiensa takana pystyy seisomaan.

– Joidenkin mielestä irtisanojan pitäisi sammuttaa kaikki tunteensa ja empatiansa, ajatella kokonaisuutta pragmaattisesti vain yrityksen parhaan kannalta ja osoittaa myötätuntoa vasta yt-neuvotteluiden jälkeen.

Baijarsin mielestä tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

– Lukuun ottamatta niin sanottuja saneerausjohtajia, joille ihmisten irtisanominen on työtä, en tiedä ketään johtavassa asemassa olevaa, joka olisi pystynyt suhtautumaan ihmisten irtisanomiseen täysin tunteettomasti. Kaikki riippuu siitä, kuinka lähellä ihmisiä ja tekemistä itse on.

Ajankäsitys muuttui

Kun Baijarsin työt WSOY:llä loppuivat, hänellä ei ensin ollut juuri mitään suunnitelmia.

– Otin sen lahjana. Sain mahdollisuuden vetää aidosti henkeä ja miettiä, mitä elämältä haluan. Aloin palauttaa elämään tasapainoa, joka oli vauhtivuosina horjunut työn puolelle, Baijars muistelee sapattiaan.

– Totta kai tilanne tuntui vuosia töitä paiskineesta pienen lapsen äidistä aluksi aivan ihmeelliseltä: tahti hiljeni, puhelinten pirinä lakkasi eikä tarvinnut lähteä minnekään. Jopa kroppani reagoi rytmin muuttumiseen.

Reiluun vuoteen mahtui niin lepo-, toipumis- kuin lomavaihekin.

– Sitten aloin miettiä, että mitä nyt. Koska tykkään siitä, että koko ajan tapahtuu jotain, tapasin ihmisiä, opiskelin italiaa ja aloitin uudelleen pianon soiton. Täytin päivät kivoilla asioilla. Se vaati hetkittäin itsekuria, sillä helposti päivät vain valahtavat jonnekin. Vaikka olisi päättänyt, että jumppaa joka päivä, niin yhtäkkiä onkin hirveä kiire.

– Siinä mielessä ymmärrän nyt eläkeläisiä, että kun aikaa on loputtomasti, niin ajankäsitys muuttuu. Lisäksi ihailen ystäväpiirini taiteilijoita ja freelancereita: tiedän, että heillä toimeentulo on koko ajan itsestä ja omasta itsekurista kiinni.

Asema ja uralla nousu ei aina tärkeintä

Baijars sai muutamia työtarjouksia sapattivuotensa aikana.

– Koska minulla oli tilaisuus miettiä, mitä oikeasti haluan, en kuitenkaan oikein innostunut esimerkiksi uusista saneeraajan tehtävistä. Sellaisia työpaikkoja, joihin olisin oikeasti halunnut käyttää aikaani ja energiaani, ei hirveästi ollut. Muutaman hakemuksen kyllä lähetin. Oli mielenkiintoista olla vaihteeksi sillä puolella rekrytointia.

Kokemuksensa perusteella Baijars jossakin määrin tunnistaa koulutettujen ja johtavassa asemassa olevien ihmisten vaikeudet löytää töitä.

– WSOY:ltä lähdettyäni ajattelin, että nyt voisi olla se hetki elämässä, kun teen jotain ihan muuta ja vaihdan alaa. Tällöin olisi ollut luonnollista hankkia kokemusta ja asiantuntijuutta hierarkian alemmilta portailta eikä aloittaa heti aivan huipulta. Näin toimiessani ja muutamaa vähemmän haasteellista päällikköpaikkaa hakiessani minulle sanottiin, että "hei, nämä ovat sinulle liian pienet saappaat".

– Olen toki monia ihmisiä rekrytoineena itsekin välillä miettinyt, miksi joku osaava ja pitkälle edennyt hakee paikkaa, jossa ei ole niin paljon vastuuta. Ei ole puppupuhetta, että vastuuseen ja haastaviin tehtäviin tottunut ihminen voi turhautua, jos niitä ei ole tarpeeksi.

Nyt Baijars näkee myös asian toisen puolen. Työnhaku oli hänelle muistutus ihmisten erilaisista motiiveista.

– Asema ja uralla nousu eivät aina ole kaikille ne tärkeimmät asiat. Tärkeää voi olla myös uuden oppiminen ja osaamisen siirtäminen jonkin toisen asian palvelukseen. Vaikka minulla ei kustannusalalle leimaantuneena ehkä olisi ollut uskottavuutta vaikka hyväntekeväisyysjärjestön johtajana, niin johtotehtävissä kertyy myös paljon sellaista osaamista, joka on täysin siirrettävissä alalta toiselle, Baijars sanoo.

– Varsinkin naisilla painaa vaakakupissa ennen kaikkea se, löytyykö mielenkiintoinen ja innostava tehtävä. Minullekin ykkösasia on, että työ on niin mielekästä, että voin sitoutua siihen koko sydämestäni ja sielustani. Omalla kohdallani se ammatti on löytynyt kustannusalalta.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat