Tätä suomalaiset katuvat rakkaudessa – "Tyydyin helppoon ratkaisuun"

142 ihmistä kertoi Studio55.fin kyselyssä, mitä he katuvat elämässään. Moni olisi toiminut toisin parisuhteessa ja rakkaudessa. Joku oli mennyt naimisiin liian nuorena, joku eronnut liian helposti, joku pitkittänyt suhdetta turhaan. Ensirakkautensa hylännyt ymmärsi hyvän suhteen arvon vasta kiduttuaan huonossa vuosikymmeniä.

En elänyt nuoruuttani. Sotkeuduin naimisiin liian nuorena.

Että menin liian lyhyen seurusteluajan jälkeen naimisiin. Olisi pitänyt tutustua toisen sukuun ja sen tapoihin enemmän, mitkä elämänarvot ovat kullekin tärkeitä. Monesti ne arvot ovat sitten sen tulevan puolisonkin elämänarvoja ja jopa tapoja, jotka tulevat sitten yllätyksenä jossain vaiheessa avioliittoa. Muun muassa pettäminen ja perhesidonnaisuus tulevat esiin vasta vuosien mittaan, kun niin sanottu oikea perhearki tulee aikanaan elämään mukaan.

Kadun avioeroa 1980-luvulla. En taistellut suhteen puolesta riittävästi. Olin liian itsekäs enkä huomioinut toisten tunteita, erityisesti vaimon ja nuoren lapsen. Nyt vanhempana asia kaduttaa ja suorastaan hävettää!

Kadun elämässäni kahta ensimmäistä parisuhdetta. Ensimmäinen oli narsisti pettäjä, toinen alkoholisti, pettäjä sekä lopuksi vielä pahoinpitelijä. Näiden vuoksi en pysty luottamaan miehiin.

Olen katunut, etten ole mennyt nuorempana naimisiin.

Kadun sitä, että minulla oli nuorena liikaa suhteita. Nykyään arvostaisin sitä, jos mieheni olisi se ensimmäinen, mutta kun ei ole.

Nykyinen suhde kaduttaa

Kadun sitä, että menin avioon nykyisen mieheni kanssa. Mutta oli siinä jotain hyvää, sain kaksi ihanaa lasta vanhoilla päivillä.

Että tuli mentyä naimisiin itseäni muutaman vuoden nuoremman miehen kanssa, jota varmaan rakastinkin ja joka ehkä rakasti minuakin. Mieheltä jäi ehkä se nuoruus elämättä ja kokematta, kun hän 63-vuotiaana löysi Lapin lomallaan itseään noin kymmenen vuotta nuoremman, muutaman kerran eronneen ja kuulemma poikkeuksellisen ystävällisen naisihmisen.

Tuli yhteisiä tapaamisia ja pitkiä viikonloppuja, ja kun suhde tuli tietooni mieheni oman töppäilyn takia, niin vastaus asialle oli, että halusi kokeilla vierasta. Etelän lomalta tuli mukaan seuraavan naisen yhteystiedot, jotka taas vahingossa tulivat tietooni muutaman kuukauden kuluttua. Alkaa tässä kaduttaa… 68-vuotiaana elämäni alkaa olla elettyä, kuka sitä enää näin vanhasta on kiinnostunut. Tällaista elämä on.

Kadun avioliittoani, joka kylläkin on kestänyt 36 vuotta. Tiesin jo alussa, että puolisollani on alkoholiongelma. Nyt alkaa minun malja olla täysi ja läikkyä yli äyräiden.

Kadun sitä jatkuvasti, että en uskalla erota ajoissa, jolloin saisin alkaa elää omannäköistä elämääni.

Kolmansia pyöriä

Kadun rakastumista naimisissa olevaan vanhempaan mieheen, joka osoittautui lopulta onnettomaksi "reppanaksi" ja ala-arvoiseksi käytökseltään. Viheliäinen törkimys, joka oli syöstä minut perikatoon.

Olen katunut avioliiton ulkopuolista suhdetta.

Olen pettänyt rakastamaani ihmistä ja tuhonnut suhteen. Enää en petä, olen oppinut sen, ettei toista ihmistä saa loukata.

Liian pitkään huonossa suhteessa

Olin alistetussa avo- ja avioliitossa 19 vuotta ja seitsemän kuukautta. En osannut irrottautua. Itsetuntoni oli lyöty. Vasta veritulpan saanti ja yksin jäänti yhdeksi kuukaudeksi sairaalassa selvitti, etten ole mitään velkaa kenellekään. Kaija Koon kappale Vapaa on kuin omasta elämästäni.

Että en lopettanut suhdetta, vaikka mies ei voinut sanoa rakastavansa minua eikä keksinyt koskaan mitään kaunista sanottavaa minusta.

Kadun sitä, että menin yhteen juopon miehen kanssa, ja elämästäni meni silloin hukkaan kahdeksan vuotta.

Ihan turhaan pitkitin avioliittoani kymmenellä vuodella. Kyllä ensimmäisten kymmenen vuoden sisällä olisi pitänyt jo ymmärtää, miten se tulee jatkossa menemään.

Elämän rakkaus meni käsistä

Etten lähtenyt ensirakkauteni mukaan, koska olin liian pelokas ja arka.

Nuorena tyttönä rakastuin kilttiin poikaan, hylkäsin hänet ja rakastuinkin narsistimieheen.

Sain paljon rakkautta, mutta en ymmärtänyt arvostaa sitä. En käsittänyt, että hyvä ihmissuhde on yksi elämän peruspilareita. Kun nuorena elämä oli muutenkin yhtä eloonjäämistaistoa, niin kaikesta väsyneenä en katsonut vaivan arvoiseksi taistella suhteemme puolesta vaikeissa olosuhteissa. Tuo kaveri oli oikea sielun kumppani, hänen kanssaan oli luonteva ja hyvä olla. Hänen ainoa vikansa oli, että hän oli ulkomaalainen, rautaesiripun takaa.

Tajuan hyvän suhteen arvon vasta nyt, kun olen kitunut huonossa vuosikymmeniä. Tyydyin helppoon ratkaisuun ja otin kotimaisen tutun kaverin ajatellen, että kai tässä pärjätään. Yhteiselämämme on ollut aikamoista takkuamista ja yhä useammin tulee mieleen, että toisinkin olisi voinut mennä. Pahimpina hetkinä ajattelen jopa, että omani lisäksi olen pilannut myös puolisoni elämän – ehkä myös eksäni ja jopa hänen mahdollisen puolisonsa elämän, jos on käynyt niin, että hänkin vielä haikailee menneitä.

Tiedän, että on turhaa miettiä tällaista, ja luultavasti kaveri elää ihan onnellisena jossain. Joskus vain iskee jonkinlainen tunnonvaiva tästä kaikesta, kun aikanaan katkaisin välit niin äkkinäisesti antamatta hänelle edes tilaisuutta kertoa omaa näkemystään.

Etten pitänyt kiinni nuoruuteni rakkaudesta.

Nuorena olin aikeissa muuttaa Espanjaan, olin rakastunut, mutta mies vähän empi, että viihdynköhän. Kaduttaa, että en ollut rohkeampi ja päättäväisempi, sillä liian myöhään huomasimme, että se olisi ollut se ainoa oikea meille.

Miksi en jäänyt "hurreihin" 60-luvulla? Oli kundikaveri ja duuni. Jos pystyisi elämään ajan uudestaan, sinne jäisin. Se oli sitä ihanaa nuoruusaikaa. Tämä kundi on niin sanotusti kiusannut minua siitä asti, ajatuksissa aina vieläkin. Avioliitossa olin 28 vuotta ja kolme ipanaa, mutta ajatuksissa aina Ruotsin kundi.

Nyt elän yksin, ex-miesvainaa on vähemmän mielessä kuin "hurripoika". En tiedä, miksi. Olikohan se sitten sitä aitoa ja oikeaa rakkautta? En ole tuntenut sellaista tunnetta edes lastenlasten vuoksi. Sanon aina, etten rakasta ketään, vain dikkaan!

Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat