Tällaista on suomalainen kipu

Kipu on tutkituimpia tieteenaloja maailmassa, ja sitä koskeva tieto moninkertaistuu joka vuosi. Lue, miten kipuun suhtaudutaan eri kulttuureissa ja erityisesti Suomessa.

Kroonisena esiintyvä kipu on yleinen vaiva läntisissä maissa. Maailmanlaajuisesti noin joka viides ihminen kärsii vaikea-asteisesta kivusta.

Fysiatri, Kuntoutus Orton Oy:n Kipupoliklinikan ylilääkäri Jukka Pekka Kouri on päivittäin tekemisissä kipupotilaiden kanssa. Suomalaiset eivät hänen kokemuksensa mukaan ole sen kivuliaampaa kansaa kuin muutkaan.

− Sen sijaan suhtautumisessa kipuun on maa- ja kulttuurikohtaisia eroja. Tästä on tehty tutkimustakin, Kouri sanoo.

Suhtautuminen kipuun vaihtelee

Kouri mainitsee eri maiden kipukulttuureista muutamia esimerkkejä.

Italialaiselle on tärkeää saada kipuun hoitoa, keinot selvitä. Juutalaisessa kulttuurissa halutaan tietää kivun perimmäinen syy. Brittien pääkiinnostus on siinä, ettei kipu ole haitallista. Kun tämä on tiedossa, he kestävät kivun paremmin.

− Suomalaisilla ei ole yhtä yksiselitteistä profiilia. Meillä on tosin vallallaan tietynlainen kestämisajattelu; yritämme mennä kivusta läpi sisulla ja hammasta purren, vähän kuten irlantilaisetkin, Kouri kertoo.

Asiantuntija kiittää, että viimeisten 20 vuoden ajan Suomessakin on alettu suhtautua kipuun modernilla tavalla.

− Aiemmin kivusta ei puhuttu. Se oli vähän häpeällistä. Nykyään aihe ei ole tabu, eikä kipu ole heikkouden merkki.

Työnantajat tuomitsevat parantuneen

Muuttuneista asenteista huolimatta Kouri löytää silti asennepuolella myös kritisoitavaa.

Kun esimerkiksi selkäpotilas saadaan hoidettua takaisin työkuntoiseksi, työelämään paluu on monelle vaikeaa.

− Asenteet työnantajapuolella ovat sellaisia, että onkohan tuosta nyt enää mihinkään. Asenne, jonka pitäisi olla kannustava, on usein kriittinen ja tuomitseva.

Kouri peräänkuuluttaa sekä työnantajilta että ympäristöltä ylipäätään joustoa ja ymmärrystä ihmisille, joilla on terveytensä kanssa vaikeuksia.

− Tulee paljon kalliimmaksi menettää neli-viisikymppinen lopullisesti työelämästä kuin hoitaa hänet kuntoon, Kouri muistuttaa.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat