Tällaiset matkustajat ärsyttävät junissa ja busseissa – ethän tee näin?

VR:n ja Matkahuollon edustajat kertovat, millaisista matkustajista tulee eniten valituksia.

Puhelimessa puhuminen

Puhelimessa puhuminen on VR:n viestintäpäällikön  Mika Heijarin mukaan sellainen käytökseen liittyvä asia, josta VR:lle tulee luultavasti eniten palautetta.

– ­Tulee sellaista palautetta, että eikö VR voi tehdä mitään sille, että ihmiset eivät kailottaisi puhelimessa. Se on vaikea asia. Näin se on, kun asiat halutaan hoitaa tässä ja nyt, ja siihen on laitteet ja vempaimet, sanoo Heijari.

Matkahuollon Liiketoiminnan päällikön Jukka Ylitalon mukaan puhelimeen puhumista ei ole rajoitettu heidän linja-autoissaan.

– Toivotaan kuitenkin sellaista, ettei siellä kovasti kailoteta. Voi käyttää puhelinta, mutta tietysti pitäisi ottaa kanssamatkustajat huomioon. Täytyy muistaa, että kun bussissa puhuu puhelimeen, niin se kuuluu siitä varsinkin eteenpäin, edessä olevien matkustajien korviin, Ylitalo sanoo.

Heijari kertoo istuvansa viikoittain junassa 15 tuntia ja kuulleensa junissa kaikenlaisia keskusteluja aiheesta kuin aiheesta, aina ”synnytyksestä jääkiekkotuloksiin”. Heijarin mielestä on kaksi sellaista aihetta, joita kannattaisi välttää julkisissa. Toinen on liikesalaisuudet, kaikki yritykseen, yhteisöön tai työpaikkaan selvästi kohdistettavat asiat.

– Toinen on tällaiset intiimit kysymykset, sairaudet, kuka voi mitenkin, kuka nyt oli kaatunut missäkin, sanoo Heijari.

Heijarin mukaan julkisissa liikennevälineissä kannattaa myös miettiä miten puhuu puhelimeen. Toisen ääni voi olla hyvin kantava, ja jotkut osaavat puhua intiimeistäkin asioista niin hiljaa, etteivät muut matkustajat välttämättä huomaa keskustelua.

Heijari kertoo, että VR:n kaukojunissa on käytössä äänieritettyjä puhelinkoppeja, joissa asiat voi hoitaa näppärästi, ilman että kukaan kuulee. Sen sijaan lähijunissa ei vastaavaa mahdollisuutta ole.

Kahden matkustajan keskinäiset keskustelut voivat häiritä muita matkustajia samalla tapaa kuin puhelimessa puhuminen. Heijarillakin on kokemusta asiasta.

– Joskus on kiusallisia tilanteita, joissa joutuu todistamaan kahdenkeskistä keskustelua, jota ei varmasti haluaisi kuulla. Tämä varmasti toistuu päivittäin junissa, sanoo Heijari.

Omien eväiden syöminen

Ylitalon mukaan Matkahuollon linja-autoissa omien eväiden syönti on sallittua. Matkahuollon internetsivuilla kerrotaan, että omia eväitä saa syödä vapaasti lukuun ottamatta joitakin tiettyjä ruokia, kuten esimerkiksi jäätelöä ja grilliruokia.

– Bussiliikenteessä auttaa tietenkin se, että meillä on hyvin laaja asema-verkosta, asemia on tiheästi ja asiakkaat pääsevät asemillakin nauttimaan eväitä, toteaa Ylitalo. 

Heijarin mukaan omia eväiden syöminen junissa on sallittua kaikkialla, paitsi kaukojunien ravintolavaunussa, jossa on sallittua syödä vain ravintolavaunusta ostettuja ruokia.

Heijari kertoo, ettei heillä ole mitään kiellettyjen ruokien listaa, vaan periaatteessa omia eväitä saa syödä miten haluaa.

– Emme voi kieltää sitä, että junissa saa syödä, mutta tässäkin kannattaa käyttää omaa järkeään. Jos se ruoka on sellainen, että siitä valuu ja tippuu, ja leviää penkille ja omille vaatteille ja naapurin penkille, niin se ei ehkä ole kaikkein parasta junaevästä, Heijari muistuttaa.

Laukku penkillä

Heijarin mukaan yleisiin hyviin käyttäytymissääntöihin junissa kuuluu se, että kun juna on täyttymässä, viereisellä penkillä oleva laukku laitetaan jalkojen väliin, jalkojen päälle tai hattuhyllylle.

– Olen ollut aika monta kertaa tilanteessa, jossa matkustaja istuu penkillä ja hänen vierellään penkillä on kassi. Sitten siihen tulee uusia matkustajia uudelta pysäkiltä. Aika monta kertaa olen kysynyt, että oletko ostanut matkalipun myös tälle laukullesi? En vielä koskaan kuullut vastausta, että olen ostanut, Heijari kertoo ja nauraa.

Ylitalo mukaan matkustajat antavat hyvin tilaa toisilleen, eikä penkeillä olevista laukuista ole ollut ongelmaa. Laukkua voi Ylitalon mukaan pitää hyvin penkillä, jos tilaa on runsaasti.

– Mutta esimerkiksi näitä aikoina, kun runsain mitoin lähdetään pääkaupunkiseudulta matkustamaan hiihtoloman viettoon, niin kyllä siellä paikat on aika täynnä, jolloin asiakkaat osaavat laittaa isommat tavarat sinne tavaratilaan ja myös hattuhyllyä käytetään, Ylitalo kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat