Stadin nuoret 1950- ja 1960-luvuilla kuvin ja sävelin

Vuotalon galleriassa 27.8. avautuva Stadin nuoret 1950- ja 1960-luvuilla -näyttely on nostalginen aikamatka helsinkiläisnuorten elämään muuttuvassa kaupungissa. Yllä olevan gallerian kuvat saa isommiksi klikkaamalla.

1950- ja 60-luvulla uusi maailmanlaajuinen ilmiö, nuorisokulttuuri, rantautui myös Helsinkiin ja valokuvaajat tallensivat muun muassa idolien ja fanien kohtaamisia sekä nuorten omaa muotia. Vuotalon galleriassa esillä olevat kuvat kertovat nuorisokulttuurin muutoksesta niin musiikissa kuin muodissakin. Helsinki pääkaupunkina toimii itseoikeutetusti tapahtumien näyttämönä. Monet näyttelyn valokuvaajista ovat olleet itsekin nuoria kuvatessaan erilaisia tapahtumia tai ystäviään, ja ovat myöhemmin olleet luomassa uutta kuvakieltä suomalaiseen aikakauslehdistöön. 

Näyttely on osa Stadin nuoret -kokonaisuutta, joka nähtiin vuonna 2000 Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa. Mukana on muun muassa Caj Bremerin ja Ismo Höltön valokuvia. Näyttely avaa Helsingin taidemuseon vierailun Helsingin kulttuurikeskuksen taloissa.

Näyttelyn päättymistä juhlistetaan 27.9. näyttelyn henkeen räätälöidyssä Stadin nuoret 1950- ja 1960-luvuilla -klubi-illassa. Agents-solisti Vesa Haaja esiintyy oman uuden kokoonpanonsa kanssa ja heidän vieraanaan aikakauden tunnelmissa fiilistelee laulaja Sami Saari. Illan aikana kuullaan 50–60-luvun svengaavimpia ja rakastetuimpia pop- ja rockhittejä.

Stadin nuoret 1950- ja 1960-luvuilla -näyttely on avoinna Vuotalossa 27.8.–27.9. Stadin nuoret 1950- ja 1960-luvuilla -konsertti on Vuotalossa la 27.9. klo 18.

Lähde: Helsingin kulttuurikeskus 

Kuvat: Helsingin Taidemuseo

Lue myös:

    Uusimmat