Seksiä vanhainkodissa? Asenteet ja yksityisyyden puute tiellä

Harrastetaanko suomalaisissa vanhainkodeissa seksiä?

– Kyllä niissä harrastetaan. Joskin se on aika vähäistä, Seksuaalinen hyvinvointi etenevissä muistisairauksissa -hankkeen projektipäällikkö Eine Korhonen sanoo.

Vähäisyys ei johdu suinkaan pelkästään epätasaisesta sukupuolijakaumasta eli siitä, että naisia on vanhainkodeissa melko paljon enemmän kuin miehiä.

– Kun SeHy-hankkeen kyselykartoituksessa tiedusteltiin vanhainkotien hoitajilta, mitä vaikeita tilanteita työssä on tullut eteen, eräs hoitaja vastasi: ”vanhus oli tyydyttämässä itseään vuoteessaan eikä lopettanut, vaikka koputin oveen”. Itsestä tällainen ajatus tuntuu kauhealta – miksi olisi pitänyt lopettaa?

– Seksuaalisuuteen liittyy paljon luutuneita käsityksiä ja ikäsidonnaisia tulkintoja. Hoitajan henkilökohtaiset arvot, asenteet ja uskomukset sekä hoitopaikan kulttuuri vaikuttavat suhtautumiseen. On sekä vastustajia että niitä, jotka sallivat ja mahdollistavatkin seksuaalioikeuksien toteutumisen. Toisaalta omaisetkaan, lähinnä lapset, eivät hyväksy vanhan isän tai äidin seksuaalisuutta. Sen takia hoitajatkin usein kokevat, että heidän täytyy estää vanhusten läheiset kontaktit.

Dosentti Ulla Eloniemi-Sulkava tietää, että henkilökunta kokee vanhainkodin asukkaiden harrastaman seksin ja itsetyydytyksen hankalaksi aiheeksi.

– Hoitajien raporteissa ja kahvihuoneissa tapahtumia kauhistellaan tai niille nauretaan. Virallisesti ja ammatillisesti niistä ei juuri puhuta, Eloniemi-Sulkava sanoo.

Yksityistä reviiriä ei ole

Yleisesti ottaen vanhainkodeista puuttuu yksityisyys, joka tekisi seksin harrastamisesta mahdollista.

– Todella paljon asutaan vielä kahden tai useammankin hengen huoneissa, joissa ei ole mahdollista olla yksin. Lisäksi ovet ovat paljon auki tai niissä on ”tirkistysluukut”, eli kuka vain voi katsoa ovessa olevasta ikkunasta sisään huoneeseen milloin tahansa. Yksityisyyttä ei todellakaan ole, Korhonen sanoo.

– Hoitajat menevät myös usein sisään koputtamatta, Eloniemi-Sulkava lisää.

Ikääntyvien seksuaalisuutta nakertavat niin ikään vaipat ja hygieniahaalarit.

– Kun ihmiselle laitetaan vaippa, hän ei pääse koskettelemaan itseään. Se ja sairaus heikentää oman kehon hahmotusta ja tuntemusta ja vie pois naiseutta ja mieheyttä. Hygieniahaalari puolestaan on kuin vauvan potkupuku, jossa on takana vetoketju, ettei ihminen pääse ”räpeltämään” itseään, Korhonen sanoo.

”Lapsille ei tarvitse raportoida”

Uusi vanhuspalvelulaki ohjaa kuntia järjestämään iäkkäille avo- ja aviopuolisoille mahdollisuuden asua yhdessä, kun oma koti ei pitkäaikaisen hoidon tarpeen takia enää sovellu jommallekummalle tai kummallekaan.

– Käytännössä yhteiskunta vieläkin erottaa vanhukset toisistaan, sillä hoidon tarve määrittää, kuka pääsee asumaan hoitopaikkaan. Ihanne olisi, että vuosikymmeniä yhdessä olleet pariskunnat pääsisivät samaan hoitopaikkaan, mutta realiteetit tulevat vastaan paikkojen vähyyden kautta, Korhonen sanoo.

– Aika vähän on myöskään mahdollisuuksia siihen, että puolisot vierailisivat kumppaniensa luona kahden kesken ovet kiinni. Edes tulohaastattelussa ihmisen saapuessa vanhainkotiin ei kysytä, miten asian suhteen halutaan menetellä. Ihmistä ei oteta huomioon seksuaalisena olentona ja kokonaisuutena. Voi toki olla yksiköitä, joissa toimitaan toisin, mutta minä en ole vielä törmännyt sellaiseen, Korhonen sanoo.

Entä miten suhtaudutaan siihen, että vanhainkodin asukkaiden kesken syntyy vipinää?

– Se on todella paljon kiinni hoitajien omista asenteista. Jos vipinällä tarkoitetaan silmäpeliä tai käsi kädessä istumista, niin heidät saatetaan järjestää ruokailemaan vierekkäin saman pöydän ääreen. Myös sängyllä vierekkäin köllöttely vaatteet päällä ehkä vielä hyväksytään, mutta muuten suhtautuminen on hyvin nihkeää, Korhonen vastaa.

Eloniemi-Sulkava on nähnyt, kuinka henkilökunta koettaa peitellä tilannetta omaisilta.

– Jos puolisoa ei ole, tilanteen tulee saada jatkua. Lapsille ei tarvitse raportoida eikä pyytää heiltä lupaa vanhemman seksuaalisuuteen! En kuitenkaan tarkoita, että puolisollekaan mennään kertomaan, vaan sopivassa tilanteessa voidaan ammatillisesti puhua asioista. Esimerkiksi omaisten illoissa tietoa voidaan tuoda esiin yleisellä tasolla, Eloniemi-Sulkava sanoo.

– Jo hoitosuhteen alussa olisi hyvä kertoa muistisairaiden ihmisten hellyyden ja läheisyyden tarpeista sekä normittomaan käyttäytymiseen johtavista asioista, Eloniemi-Sulkava lisää.

Kosketus voi vähentää käytösoireita

Korhonen muistuttaa, että seksuaalisuus ei katoa iän tai muistisairauden myötä.

– Muistisairailla tuntoaisti säilyy paremmin kuin muut aistit. Seksillä ja masturboinnilla on vanhuksen psyykkiselle hyvinvoinnille yhtä iso merkitys kuin meille kaikille. Kun keho vielä rapistuu ja muistisairaus saa miettimään, onko enää hyvä tai kelvollinen ihminen, seksuaalisuutta ja ihmistä kunnioittava kohtaaminen nostaa omanarvontunnetta ja lisää mielihyvähormoneja, Korhonen sanoo.

– Ei edes tarvitse harrastaa varsinaista seksiä: jo se, että saa olla toisen lähellä, voi vähentää muistisairaan käytösoireita, sekavuutta, levottomuutta ja hoitovastaisuutta sekä vastaavasti lisätä onnellisuutta ja hyvinvointia. Rakastetuksi tuleminen on yksi ihmisen perustarpeista, Korhonen kertoo.

Lääkityksen tarvekin voi mahdollisesti vähentyä, kun seksuaalisuutta päästään toteuttamaan. Eloniemi-Sulkava kertoo, että tutkimusten perusteella muistisairaat ihmiset harrastavat seksiä lähes yhtä paljon kuin samaa ikäluokkaa olevat iäkkäät ihmiset, joilla ei ole muistisairautta.

– Niille ihmisille, joille seksuaalisuus on ollut tärkeä osa identiteettiä ja elämän merkityksellisyyttä, se on sitä myös vanhuudessa ja muistisairaana. Voi olla, että muistisairas kokee seksin ja masturbaation parissa normaaliutta ja onnistumista, Eloniemi-Sulkava selittää.

Hoitajat keskeyttävät

Aivan mutkatonta muistisairaan seksuaalinen käyttäytyminen ei välttämättä ole.

– Aina on mietittävä, että jos molemmat tai toinen osapuoli ovat muistisairaita, niin kuinka paljon ihminen on oikeasti läsnä ja ymmärtää, mitä tapahtuu? Voi olla, että muistisairas ei tiedosta tapahtuvaa tai on oikeasti kauhuissaan tai ahdistunut. Hoitajien on arvioitava tätä, Korhonen sanoo.

– Mutta jos paikat pelittävät ja mieli on mukana, seksistä ei ole kenellekään mitään vaaraa. Silloin jos hoitaja astuu huoneeseen, jossa sänkypuuhat ovat menossa ja kaikki vaikuttaa olevan hyvin, oikea tapa reagoida on poistua vaivihkaa paikalta ja antaa hienotunteisesti tilaa yksityisyydelle, Korhonen sanoo.

Käytännössä näin ei aina toimita.

– Ehkä tavallisempaa on mennä keskeyttämään kysymällä tyyliin ”mitäs täällä tapahtuu” tai toteamalla, että ”menepäs omaan huoneeseen nukkumaan”, Eloniemi-Sulkava sanoo.

Vanhukset pidetään epäihmisinä

Tällä hetkellä hoitajien saama koulutus vanhusten seksuaalisuuteen liittyen on Suomessa vähäistä tai lähes olematonta.

– Kyselyymme vastanneista 500 hoitajasta vain muutama prosentti ilmoitti saaneensa siihen koulutusta. Ne harvatkin kerrat olivat pieniä raapaisuja, kuten puolen päivän rupeamia. Ikääntyvien seksuaalisuudesta pitäisi puhua enemmän jo opintojen aikana. Jopa alan kirjoissa on hyvin vähän tietoa aiheesta, Korhonen sanoo.

– Kun hoitajilta kysyttiin, miten he tukevat muistisairaan seksuaalisuutta, he vastasivat: en mitenkään, teen vain työni tai ”ei meillä ole sellaista”. Seksuaalisuus vanhainkodeissa on tavallaan näkymätöntä. Asenteidenkin muuttaminen on hidasta, sillä aina, kun hoitaja kohtaa asiakkaan seksuaalisuuden, hän joutuu kohtaamaan myös oman seksuaalisuutensa, Korhonen kertoo.

Eloniemi-Sulkava tunnistaa koulutuksen puutteen.

– Puute johtunee siitä, että ajatellaan, ettei seksuaalisuutta enää ole, kun ihminen on vanha tai muistisairas. Vanhuksiin ei suhtauduta tavallisina ihmisinä vaan ”toisina”, epäihmisinä.

Korhosen mielestä vanhainkoteihin pitäisi saada yhtenäiset ohjeistukset ja käytännöt vanhusten yksityisyyden ja seksuaalisuuden hyväksymiseksi ja mahdollistamiseksi.

– Selkeitä ohjeita voisivat olla: pidä huoli, että sinulla on oikeaa tietoa vanhan ihmisen seksuaalisuudesta, koputa oveen ennen sisään menoa, edistä kaikin mahdollisin keinoin puolisoiden yhdessäoloa – avioliitto jatkuu vaikka toinen muuttaa hoitopaikkaan –, kunnioita vanhan ihmisen seksuaalisuutta ja oikeutta seksuaalisuuteen, ja suhtaudu vanhaan ihmiseen sukupuolensa edustajana ja huomioi se hänen kohtaamisessaan ja auttamisessaan, Eloniemi-Sulkava miettii.

Tänä vuonna päättyvän kolmivuotisen SeHy-hankkeen puitteissa on järjestetty koulutusta hoitajille sekä toimintaa muistisairaille ja heidän läheisilleen. Jatkohankkeena lanseerattava koulutusohjelma on jo suunnitteilla.

– Tavoitteenamme on, että vanhustenhoitajat pystyisivät jatkossa erikoistumaan ikääntyvän ja muistisairaan ihmisen seksuaalisuuteen. Kun kentälle saadaan erikoistuneita hoitajia, tieto lähtee sitä kautta leviämään yksiköissä, Korhonen sanoo.

– Vaikka on vuodepotilas ja vaipoissa, niin on ihminen ja ansaitsee arvon naisena tai miehenä. Se arvo ja kehon kunnioitus lähtee kosketuksesta ja kunnioittavasta kohtaamisesta, Korhonen päättää.