Rutiinitoimenpide hammaslääkärissä oli viedä hengen

Vajaat neljä vuotta sitten Susanna Nurminen alkoi kärsiä epämääräisistä oireista. Oli sydämentykytystä, hengenahdistusta, nivelsärkyä, suolisto-oireita, hikoilua ja suunnatonta väsymystä. Lääkärit eivät meinanneet löytää oireille mitään syytä. Lopulta Susanna oli niin huonossa kunnossa, että hän oli menettää henkensä.

Kaikki alkoi toukokuussa 2006. Susanna Nurmisen vanha amalgaamipaikka oli lohjennut, ja hän istui hammaslääkärin tuolissa hoidattamassa asiaa. Rutiinitoimenpiteessä meni kuitenkin pieleen kaikki mahdollinen, ja elohopeaa sisältävää amalgaamia levisi Nurmisen suuhun, mistä elohopeaa pääsi verenkiertoon ja nieluun.

– Hammaslääkäri kyllä pyyteli kovasti sähellystään anteeksi, mutta en minä silloin ymmärtänyt, että minun pitäisi huolestua. En edes tiennyt, että amalgaami sisältää elohopeaa, Nurminen kertoo.

Pian hammaslääkärikäynnin jälkeen Nurminen alkoi oireilla.

– Lista oireistani on pitkä, mutta kaikkein pahinta oli väsymys. Olin ollut fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta yhtäkkiä en jaksanut edes portaita nousta lepäämättä joka askelmalla. Lisäksi minusta tuntui ikään kuin olisin palanut sisältä. Tuskat olivat ihan hirveät.

Nurminen juoksi oireidensa vuoksi lääkäriltä toiselle kunnes viimein, joulukuussa 2006, eräs lääkäri antoi hänelle epävirallisen diagnoosin hiivasyndroomasta. Epävirallisen siksi, että virallinen lääketiede ei hiivasyndroomaa tunne.

– Muutin ruokavalioni kokonaan, ja aloin syödä luontaislääkkeitä, mikä toimikin aluksi. Aloin voida paremmin, mutta seuraavana kesänä kuntoni romahti täysin. Lääkäri määräsi minulle lääkettä, mutta sekään ei apua tuonut.

Omia tutkimuksia

Koska lääkärit eivät pystyneet Nurmista auttamaan, hän rupesi tutkimaan sairauttaan itse. Hän luki hiivasyndroomasta kaiken, minkä käsiinsä sai, ja jossakin vaiheessa urakkaansa hän törmäsi sanaan amalgaami. Hänelle valkeni, että amalgaami sisältää elohopeaa, joka on vaarallinen hermomyrkky, ja joka voi aiheuttaa myös suoliston bakteerikannan sekoamisen.

– Ymmärsin, että oireeni johtuivat siitä, että olin saanut aimoannoksen elohopeaa elimistööni pieleen menneen amalgaamipaikan korjauksen takia. Elohopea oli sekoittanut elimistöni täysin.

Tajuttuaan amalgaamin sisältävän elohopeaa, Nurminen poistatti kaikki vanhat suussaan olevat amalgaamipaikat. Sitä toimenpidettä ei olisi kuitenkaan kannattanut tehdä tavallisen hammaslääkärin luona niinkuin hän teki, sillä paikkojen poiston yhteydessä Nurmisen elimistöön vapautui entistä enemmän myrkkyä.

– Olin todella sairas pitkään. Jälkikäteen kuulin, että biohammaslääkäri olisi ollut parempi vaihtoehto paikkojen poistattamiseen.

Lääkärit passittivat psykiatrille

Vaikka Nurminen oli varma, että hänen oireensa johtuivat elohopeamyrkytyksestä, lääkärit eivät häntä kuunnelleet. Lääkärit tutkivat hänet läpikotaisin, mutta elohopean määrää hänen elimistöstään ei syystä tai toisesta ymmärretty mitata. Lääkäri toisensa perään oli aina lopulta passittamassa Nurmista psykiatrin vastaanotolle, koska he eivät keksineet oireille mitään fysiologista syytä.

Vasta viime lokakuussa Nurminen sai tahtonsa läpi, kun hän oli ihotautilääkärin vastaanotolla selvittelemässä ruoka-aine allergioita.

– Kerroin ihotautilääkärilleni samat asiat kuin kaikille muillekin vajaan kahden vuoden ajan, ja hän oli ensimmäinen, joka uskoi minua.

Lääkäri määräsi Nurmisen verikokeeseen, jossa selvisi, että hänen verensä elohopeapitoisuus oli 130 nanomoolia litrassa, kun altistumattomalla ihmisellä luku on 25, ja toimenpideraja on 90. Nurminen kärsi ilmiselvästi elohopeamyrkytyksestä.

Hoitoon ei noin vain pääse

Luulisi, että tässä kohdassa Nurmisen tarinaa olisi tapahtunut käänne parempaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.

– Munuaiseni olivat ihan sökönä, eivätkä ruoka ja nesteet pysyneet sisälläni. Menin sairaalaan manometriatutkimukseen, mitä ei minulle voitu tehdä, koska olin niin heikossa kunnossa. Minut kuljetettiin pyörätuolilla päivystykseen. Pyysin apua elohopeamyrkytykseen, mutta lääkäri pitäytyi entisessä hoitosuunnitelmassa. Se tarkoitti, että minulle oli puhelimitse määrätty reseptilääke, jonka piti kelatoida elohopeaa elimistöstäni pois.

Nurminen olisi pitänyt laittaa tiputukseen, koska jo monen päivän ajan kaikki hänen nauttimansa nesteet olivat tulleet ulos saman tien. Hän oli siinä kunnossa, että hän ei pystynyt kävelemään. Siitä huolimatta hänelle lyötiin vain resepti kouraan ja pyydettiin menemään apteekin kautta kotiin.

– Tilanne oli aivan absurdi. Hoitaja työnsi minut sänkyineni väkisin sairaalan käytävälle, ja avuksi kutsuttiin jopa vartija, joka oli heittää minut ulos, vaikka en pystynyt kävelemään. Lopulta sain neuvoteltua itselleni ambulanssikyydin omaan terveyskeskukseeni, jonka vuodeosastolla makasin sitten seuraavat päivät.

Apu löytyi lopulta antioksidanttihoidosta

Paikallisessa terveyskeskuksessakaan Nurmista ei hoidettu asianmukaisesti. Kun hän vaati saada hoitoa elohopeamyrkytykseen, lääkäri oli jälleen kerran passittamassa häntä mielisairaalaan. Kun Nurminen kertoi, että psykiatrit ovat jo tutkineet hänet, ja todenneet että hän on kyllä masentunut, mutta masennus johtuu vain ja ainoastaan hänen fyysisen terveytensä tilasta, terveyskeskuslääkäri suuttui.

– Hän vain totesi, että kaikki kertomani ovat sellaisia uskomusasioita, Nurminen huokaa.

Lopulta Nurmisen vanhemmat varasivat tyttärelleen ajan Helsingissä olevalle yksityiselle antioksidanttiklinikalle, sillä kunnallisen puolen lääkärit eivät Nurmista suostuneet tai osanneet hoitaa.

– Isä ajoi Helsingistä tänne Pohjois-Savoon, otti minut kyytiin, ja ajoi takaisin Helsinkiin. Selvisin matkasta hengissä ja pääsin vihdoin hoitoon ihmisarvoisena potilaana.

42 pilleriä päivässä

– Nyt voin jo paljon paremmin, mutta edelleenkään en pysty suunnittelemaan mitään, koska tilani vaihtelee koko ajan. Nykyisin pärjään jo yksin kotona, mutta hoidon alkuvaiheessa olin vielä niin heikossa kunnossa, että en selvinnyt itsekseni. Voimani eivät esimerkiksi riittäneet koirani hoitamiseen tai taloni lämmittämiseen.

Nurmista hoidetaan pääsääntöisesti erilaisilla luontaistuottelilla. Hän syö vitamiineja ja hivenaineita monen sadan euron edestä kuukaudessa. Tällä hetkellä päivässä menee noin 42 pilleriä.

– Antioksidanttihoitoon erikoistuneen lääkärin tutkimuksissa selvisi esimerkiksi, että D-vitamiinitasoni oli todella alhainen. Elohopean poistamiseen tärkeimpänä aineena on seleeni, joka yliannosteltuna on sekin toki myrkyllinen. Mutta luotan täysin minua nyt hoitavan lääkärin ammattitaitoon määritellä mittasuhteiltaan juuri oikea antioksidanttihoito minun terveyteni palauttamiseen.

Kenellä on vastuu?

– Ongelmallista tässä kaikessa on, että hoidoilleni ei löydy maksajaa, Nurminen sanoo.

Hän itse ei ole sairastelunsa takia ollut työkykyinen pariin vuoteen, joten hänellä ei ole rahaa maksaa kalliita lääkkeitä itse. Tällä hetkellä hoidon kustantavatkin Nurmisen vanhemmat.

– Minusta se on väärin. Sairauteni ei ole vanhempieni syy, joten heidän ei pitäisi joutua hoitoa maksamaan, vaan se on yhteiskunnan tehtävä.

Nurminen onkin tehnyt ilmoituksen potilasvakuutuskeskukseen sekä valituksen kohtelustaan lääninhallitukseen, mutta vielä toistaiseksi ilman tulosta. Työssään epäonnistunutta hammaslääkäriä hän ei kuitenkaan halua syyttää, vaikka toivoisikin, että tämä olisi selittänyt heti, mitä tarkoittaa kun amalgaamia pääsee leviämään suuhun. Ehkä Nurmisen oireet olisi tunnistettu heti, eikä elohopea olisi päässyt tekemään niin paljon tuhoja.

– Se ei kuitenkaan ole yhden hammaslääkärin vika, että joku on keksinyt ruveta tunkemaan hermomyrkkyä ihmisten suuhun, Nurminen toteaa.

Studio55/Elina Rantalainen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat