Palkka 300 euroa, ei lomia tai taukoja – oletko valmis tähän työhön?

Tosielämässä valmiuttasi ei välttämättä kysytä, vaan otsikon kuvaama tilanne voi tulla eteen yllättäen kenelle vain. Jopa 300 000 suomalaista tekee työtä omaishoitajana, mutta omaishoidontuen maksaminen on kunnan rahavaroista ja valinnoista kiinni.

Omaishoitajuus on yleinen ja raskas työ, joka lankeaa eteen yllättäen ja josta ei välttämättä voi käytännössä kieltäytyä. Omaishoitajuus ei katso taustaasi tai kuuntele urasuunnitelmiasi, ja pesti voi kestää jopa eliniän.

Omaishoitajat ja Läheiset-liiton mukaan Suomessa arvioidaan olevan vuosittain jopa 300 000 omaishoitotilannetta, joista noin 60 000 on sitovia ja vaativia. Omaishoitosopimuksia on kuitenkin vain noin 40 000: moni siis tekee omaishoitotyötä ilman tukea. Käytännöt ja korvaukset vaihtelevat, mutta joka tapauksessa kotona tapahtuva hoito tulee kunnalle edullisemmaksi kuin laitoshoidon järjestäminen.

Kysyimme lukijoiltamme kokemuksia omaishoitajan työstä ja saaduista korvauksista eri puolilla Suomea. Moni kertoi elävänsä loputonta arkea, sinnittelevänsä rahojen ja voimavarojen suhteen ja taistelevansa kunnan kanssa tuen saamiseksi. Vaihtoehtojakaan ei ole, sillä rakkaitaan ei voi hylätä.

Tällaisia tukia saadaan


Olen toiminut jo useamman vuoden vaimoni omaishoitajana. Vaimollani on useita eri sairauksia. Omaishoitotuki on noin 350 euroa kuussa, mistä maksan veroa 33 prosenttia. Siitä ei hirveästi jää käteen, vaikka tarkoituksena ei olekaan rikastua. Vaimoni onneksi vielä liikkuu omin voimin jonkun matkaa ainakin tutussa ympäristössä.
Mika

Asun Oulussa. Olen mieheni omaishoitaja. Mieheni on täysin sokea. Olen toiminut omaishoitajana noin 12 vuotta. Palkkioni käteen on noin 250 euroa. Koulutukseni on sairaanhoitaja. Tällä hetkellä ikää 66 vuotta. Oulun kaupunki on maksanut hyvin tuen keskeytyksettä. Ei ole ollut epäselvyyttä.
Leena

Olen ollut puolison omaishoitajana jo useita vuosia. Puoliso on aivohalvauskuntoutuja ja tarvitsee hoitoa 24/7, hän ei pärjää yksin ja hänellä on myös muistiongelmia. Tuki on 410 euroa kuukaudessa, ja ainuttakaan vapaa- tai lomapäivää ei ole suotu neljään vuoteen. Jaksaminen on tiukilla.
tarja-liisa

Olen mieheni omaishoitaja. Mieheni sai kolme vuotta sitten aivoinfarktin, jonka seurauksena oikea käsi halvaantui, tuli afasia ja muistiongelmia. Omaishoitajan korvausta olen saanut vuoden ajan. Itse käy kokopäivätyössä ja hoidan perheemme asiat. Perheeseemme kuuluu myös 8-vuotias tyttö.
Sini

Olen ollut mieheni omaishoitaja neljä vuotta, tuosta ajasta vuoden olen saanut omaishoitajan tukea, pienintä mahdollista. Vapaapäiviä en ole pitänyt yhtään, koska ei ole vapaan tuuraajaa, siivousapua saan kuukausittain. Muuta tukea ei ole. Rahallinen korvaus naurettavan pieni siihen säästöön nähden minkä kunnat säästävät kun hoidettavat hoidetaan kotona. Laitospaikkoja on liian vähän niitä haluaville. Usein omaishoitajat ovat kestämisen äärirajoilla hoidettavan kanssa. Vertaistukeakin olisi hyvä olla. Päivä kerrallaan mennään.
Sofi

Olen ollut yli 90-vuotiaan äidin omaishoitaja virallisesti puolisen vuotta, sitä ennen useamman kuukauden omaan laskuun. Tukea tällä hetkellä 381 euroa veroineen, sillä pitää pärjätä.
tapsa vain

Vaimossani todettiin Alzheimerin tauti 7/2010. En ole virallisesti omaishoitaja, siksi että vastuu lisääntyy ja taloudellisesti se ei kannata. Itse jätin työni kesällä 2010 vaimoni sairauden vuoksi. Olen työmarkkinatuella, johon tuli 20 sentin kohotus,vuoden alussa. Hoitajat tuovat vaimolleni lääkkeet kerran päivässä ja käyttävät suihkussa,kerran viikossa.

Masa

Omaishoitajana olen toimint 22 vuotta miehelleni, jolla on vaikea afasia. Pärjäillään kaikesta huolimatta aika hyvin kotioloissa mieheni yritteliäisyyden ja hyväntuulisuuden ansiosta, muuten en jaksaisi vaihtaa vaippoja ja nostella jalkoja sänkyyn ja sängystä pois. Hän sai laaja-alaisen aivoinfarktin 22 vuotta sitten eikä sen jälkeen ole pystynyt tuottamaan puhetta. Kolme vuotta sitten kaatumisen yhteydessä lonkkamurtui ja siihen loppui kävely. Muuta kaikesta huolimatta ei meillä ole mitään isompaa hätää, eletään näillä eväitten rippeillä mitä on.

Mummeli

Toimin pienen lapsen omaishoitajana.  Lapseni on vaikeasti vammainen. Saan kyllä omaishoidontuen tukea, mutta alimman maksu luokan mukaan. Lapseni hoitoisuus ei kuitenkaan mitenkään vastaa edes Tampereen kaupungin omien kriteerien perusteella alinta hoitoryhmää. Olen laittanut päätöksen useaan kertaan uudelleen käsittelyyn esim. perusteena hoidon sitovuus. Saadakseen ne palvelut ja vapaat, jotka vaikeasti hoidettavan hoitajalle kuuluu...tulee varmaan ensin palaa loppuun, jotta sitten sinut voidaan sättiä ennen kuin apua saa!

Titta


Hoitoa ilman korvausta

 

Olen hoitanut vanhaa äitiäni jo vuosia saamatta mitään korvausta työstäni. Ajan joka päivä autollani hänen luokseen ilman vapaapäiviä 11 kilometrin matkan ja viivyn hänen luonaan 2 - 6 tuntia töistä riippuen. Laitoshoito olisi ollut jo aikoja sitten kohdallaan, jos en näin tekisi. Jos haluan lähteä matkalle joudun omalla kustannuksellani hankkimaan sijaisen hänelle avuksi. Saan vielä nuhteet matkastani ja välinpitämättömyydestäni äidiltäni. Korvausta en ole hakenut, sillä maksan eläkkeestäni jo tarpeeksi veroa.

41 vuotta työelämässä


Olen hoitanut isovanhempani kotonaan hautaan asti, ilman mitään korvausta. Nyt on vuorossa äitini, ja lisäksi käyn ainoana sukulaisena katsomassa kehitysvammaista tätiäni hoitolaitoksessa.

Äidin kohdalla esimerkiksi tänään olin merkitty hänen saattajakseen sairaalareissulle, kun taksi lähti 15 minuuttia ennen sovittua aikaa ja äiti ilman saattajaa, joka on hänellä pakollinen pyörtymisten vuoksi. Otan palkatonta vapaata töistä, ajan 40 kilometriä yhteen suuntaan vain todetakseni sen, että kivaa, tätä on vanhusten hoito.
Ilveskissa

Olen äitini omaishoitaja, hän asuu Lopen kunnassa. Kuljen noin 50 kilometriä päivittäin hänen luokseen. Kunnan apu päivittäin on 45 minuuttia. Äiti on pyörätuolissa, ikä 93 vuotta. Äiti asuu omassa mökissä, jossa on useita portaita ulos ja sauna piharakennuksessa, jossa minä häntä saunotan. En saa omaishoidon tukea, valituksesta huolimatta.
Aila

Olen hoitanut isääni viisi ja puoli vuotta.  Vantaan kaupungilta ei tukea saa. Meillä käy kotisairaanhoito kaksi kertaa kuukaudessa ja sovittiin, että hoitaja olisi noin puoli tuntia. Mutta hyvä jos mittaa verenpaineen ja hoitajalla on jo kiire pois. Omaishoitajan kanssa hän ei ehdi jutella, ei edes kysyä, kuinka jaksan.

Omaisilta ei tukea myöskään saa, eli apuna on intervallihoito seitsemän vuorokautta kuukaudessa.  Se on kallista, mutta yritän vain jaksaa koska on kysymys omasta isästä. Tämä hoivapaikka ei edes ole hyvä, mutta olen luvannut isälle, että hän saa olla kotona niin kauan kuin haluaa
merja

Päätöksistä huomautuksia, mutta niitä ei muuteta



Olen viiden lapsen äiti, ja neljä heistä on erityislapsia. Laitoin omaishoidontukihakemuksen 1.1.2013 ja päätös tuli kielteisenä 7.10.2013. Terapia käyntien takia minulla ei ole mahdollisuutta käydä töissä, vaikka haluaisin. Tein valituksen aluehallintovirastoon päätöksen kestosta ja yritin tehdä valitusta kielteisestä päätöksestä. Tulos oli, että kaupunki sai huomautuksen, mutta kielteistä päätöstä ei peruttu.

Edelleen jatkan näiden lasten kanssa kotona, vaikka ei tule minkään näköistä korvausta siitä, että olen joutunut menettämään ansiotyöni.
Aiti73

Omaa jaksamista vaikea arvioida


Sukulainen hoiti omaishoitajana äitinsä yli 90-vuotiaaksi asti saman rapun erillisessä asunnossa. He asuivat Helsingissä ja tilanne toimi aluksi ihan hyvin. Mummoa ei kuitenkaan enää saanut suostumaan laitoshoitoon siinä vaiheessa, kun tilanne kävi sukulaiselleni ylivoimaiseksi. Hän näännytti itsensä omaishoitajana niin perusteellisesti, että kun paine vihdoin hellitti mummun kaaduttua ja jouduttua vuodeosastolle toipumaan, kävi ilmi, että sukulaisellani oli vakavia dementiaan viittavia oireita.

Omaishoitajat tarvitsisivat myös itselleen tukea ja seurantaa, sillä he eivät ole ammattilaisia, eivätkä voi arvioida realistisesti omaa jaksamistaan tai sopivaa hetkeä, jolloin laitoshoidon aloittaminen on vielä vanhuksen kannalta mielekästä.
Lähellä mutta liian kaukana

Kehuja kunnalle – onnellinen tarina

"Olen 51-vuotias omaishoitaja ja henkilökohtainen avustaja aviomiehelleni. Tätä työtä olen tehnyt kohta seitsemän vuotta. Meillä on kaksi lasta. Mieheni sai massiivisen aivoinfarktin aivan yllättäen. Infarktin seurauksena miehelleni jäi vaikea afasia (ei pysty puhumaan, kirjoittamaan eikä lukemaan) ja epilepsia. Oikea puoli kehosta on myös melkein pois pelistä. Siten hän on kuntoutunut, että pystyy kepin kanssa pieniä matkoja kävelemään. Mieheni tarvitsee näin ollen 24/7 valvonnan.

Olemme olleet onnellisessa asemassa, että voin olla miehelleni sekä omaishoitaja että henkilökohtainen avustaja ja saan molemmista palkkaa. Kunta on oivaltanut, että tämä on kunnalle halvempaa kuin laitoshoito. Asiasta ei tarvinnut edes kättä vääntää. Suuri kiitos siitä kunnallemme.

Omaishoidon tuen olen saanut alusta alkaen. Omaan autoon ja etelänmatkoihin ym. ylellisyyten ei ole varaa. Ruokaa on ja lapset voivat opiskella ja saada oman elämänsä alkuun. Mikä tärkeintä, mieheni voi asua kanssamme kotona. Lomaa en ole pitänyt koko aikana. Taloudellinen tilanne ei ole sitä sallinut.

Täällä päin ei ole sellaista hoitajaa, jonka seurassa mieheni viihtyisi. Minusta on tärkeää, että mieheni tuntee myös olonsa mukavaksi jos minä olen vapaalla. Meillä päin hoitajat ovat kiinnostuneet enemmän kodinhoidosta kuin mieheni seurana olemisesta. Syynä voi olla, että hoitajia ei ole koulutettu riittävästi henkilöiden hoitoon, joilla on kommunikointiongelmia. Varsinkin jos ne ovat vielä miehiä ja nuoria.

On tullut paljon tilanteita, kun miehelleni puhutaan, niin puhuminen osoitetaan minulle ja minun pitäisi sitten tulkata asia miehelleni, vaikka mieheni ymmärtää puheen täysin mutta ei vaan pysty puhumaan. Puheen sijasta käyttää erinomaisesti ilmeitä eleitä.

Kotiin tarvittavia muutostöitä tehdään myös varsin nihkeästi. Meillekin ollaan tultu tekemään tarkastuksia sillä asenteella, että ette te mitään tarvitse. Varsinkin kun mies ulospäin näyttää aivan terveeltä. Jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, että tarvittavia kodinmuutostöitä eivät nämä erikoisammattimiehet hallitse. Enemmän pitäisi kunnellla asiakkaita. Pienelläkin rahalla saa paljon aikaan jos on halua kiinnostusta ja osaamista. Paljon on hyvää mutta paljon on parannettavaakin."

Virpi

Katso huomenna Studio55.fin keskustelu vanhusten kotihoidosta, vieraana professori emerita Sirkka-Liisa Kivelä!

Katso myös Kuntaliiton mielipide omaishoidosta - miten rahoitus pitäisi varmistaa?

Lue myös:

    Uusimmat