Päivi Lipponen: Isänä Paavo on vähän liikaakin tyttöjen pyöritettävissä

Pitkän poliittisen uran tehneen Paavo Lipposen tietää jokainen suomalainen. Vaimo Päivi Lipponen kertoo Studio55.fille miehensä yksityisemmästä puolesta.

Julkisuudessa Paavo Lipposesta maalataan usein yrmeä kuva. 12 vuotta miehensä rinnalla kulkenut Päivi Lipponen ei allekirjoita väitettä.

− Mielikuva liittyy varmasti Paavon pääministeriaikaan. Suomessa oli vaikea tilanne, työttömyys oli huipussaan. Ei siellä pystynyt paljoa naureskelemaan, Päivi Lipponen toteaa.

Pääministeriaikanaan Paavo Lipponen teki pitkää työpäivää ja kiersi puolueenjohtajan ominaisuudessa Suomea viikonloppuisinkin.

Työmatkoja riittää yhä, mutta perheen elämäntahti on hieman rauhoittunut kiivaimmista vuosista.

− Teen itse enemmän töitä nyt. Paavolla on suurempi vastuu perhearjen pyörittämisestä. Tämä on kyllä suuri etu perheessä, kun mies tietää, millaista työ politiikassa on, Päivi Lipponen kiittää.

Suojeleva isä

Paavo Lipponen tunnetaan ahkerana kansalaispalautteen antajana. Politiikka onkin Lipposilla yleinen puheenaihe.

− Arkinen elämämme kuitenkin keskittyy perheen asioihin ja suunnitelmiin. Lapset kun ovat vielä melko pieniä, niin harrastukset, tekemiset ja koulu vievät aikaa.

Kiireisen arjen vastapainoksi Lipposet viihtyvät perheen kesken kotona.

− Isänä Paavo on hyvin suojeleva, oikeastaan ehkä vähän liikaakin tyttöjen pyöritettävissä. Äidin on paljon helpompi kasvattaa tyttöjä, Päivi Lipponen sanoo lämpöä äänessään.

Kahdenkeskistä aikaa

Puolisossaan Päivi Lipponen arvostaa erityisesti tämän jämptiyttä, oikeudenmukaisuutta sekä asioihin perusteellisesti paneutumista.

− Paavolla on valtavan laaja kiinnostus asioihin. Hän lukee sekä suomalaisia että kansainvälisiä sanomalehtiä, seuraa tarkkaan tiedotusvälineitä sekä pyrkii seuraamaan kansainvälistä keskustelua. Hän katsoo asioita monesta näkökulmasta.

Kun Lipposet haluavat järjestää kahdenkeskistä aikaa, tekeminen ideoidaan yhteistuumin.

− Paavo ei järjestä varsinaisesti yllätyksiä, mutta kun sovimme jotain, hän pistää toimeksi. Ei minun sentään tarvitse itse pöytää varata.

− Kerran vuodessa lähdemme pienelle lomalle, pidennetylle viikonlopulle, kiertämään museoita, Päivi Lipponen lisää.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat