Oletko yksin liitossasi?

– Perustava kysymys on siinä, miksi kaksi ihmistä, joilla on erilaiset mielenkiinnon kohteet ja harrastukset, menee yhteen, sanoo työyhteisövalmentaja-kirjailija Tom Lundberg.

Parisuhteen arkitodellisuudessa tilanne voi Lundbergin mukaan kulminoitua siihen, ettei parilla yhtäkkiä ole mitään yhteistä. Voi myös käydä niin, että parin ainoa yhteinen asia ovat lapset.

– Kuitenkin, kun lapset kasvavat, heillä alkaa olla omaa elämää. Oma kaveripiiri muodostuu keskeiseksi, vanhemmat kuljettavat harrastuksiin ja elävät rutiineja. Ei siinä oikein ole yhteistä puhuttavaa ja tekemistä, Lundberg sanoo.

Kärjistäen parin huomio jakautuu hyvin erilaisiin aiheisiin, jos toinen on kiinnostunut kulttuurista, toinen urheilusta. Myös fyysinen yhteys voi kadota, jos puolisot esimerkiksi lasten synnyttyä vieraantuvat toisistaan fyysisesti ja seksuaalisesti.

– Siinä kaksi aikuista viettää saman katon alla erillistä elämää, ja piste iin päällä on, ettei synny enää sitäkään yhteyttä.

Kriisi ratkaisee – tavalla tai toisella

Lundbergin mukaan asiat ovat huonolla mallilla, jos kumppani ei suostu tunnustamaan, että jotain on vialla.

– Että tässä eletään erillistä elämää, nukutaan samassa sängyssä, muttei jaeta tunteita, iloja ja huolia. Asian selvittäminen on kahden kauppa, siihen tarvitaan molempien aitoa tahtoa, mies sanoo.

Suhteessa toinen osapuoli voi olla sitä mieltä, ettei mitään ongelmaa ole, että kaikki on hienosti. Lundbergin mukaan tämä on melko yleinen tilanne.

– Mies ihmettelee, että mitä vaimo tuossa horisee. Tilanne on silloin päässyt jo aika pahaksi.

Pulmatilanteesta pois pääsemiseen tarvitaan molempien tahtoa ja yritystä. Äärimmillään ratkaisu tulee kriisin kautta: suhteen toinen osapuoli löytää rinnakkaissuhteen, saa jatkuvia kohtauksia tai nalkuttaa. Myös alkoholista voidaan hakea tukea.

– Jonkinlaisen kriisin kautta ongelmaan tulee ratkaisu, tavalla tai toisella. Se ei välttämättä ole odotetun kaltainen ja hyvä ratkaisu, Lundberg sanoo.

– Ennen kaikkea korostan ennalta ehkäisevää arkista toimintaa, että tilannetta ei päästetä sellaiseksi, että tuntee olonsa suhteessa kamalan yksinäiseksi.

Työ verottaa huomionosoituksia

Lundberg kertoo tavanneensa aikamoisen määrän yli viisikymmentävuotiaita naisia, jotka kertovat elämänsä muuttuneen avioeron jälkeen huomattavasti vilkkaammaksi, sosiaalisemmaksi ja tasokkaammaksi. Moni sanoo, ettei ole koskaan ollut niin yksinäinen kuin oli naimisissa ollessaan.

Tilastoja tai tutkimuksia Lundbergillä ei aiheesta ole, mutta kuulopuheiden ja omakohtaisten kokemusten pohjalta hän voi sanoa, etteivät yksinäisyyden tunteet parisuhteessa kovin harvinaisia ole.

– Toinen osapuoli ei osoita huomiota, ei kiinnostu asioista, ajatuksista tai tunteista, Lundberg listaa.

– Jos ennaltaehkäiseviä toimia ei toteuteta, ennen kuin asiat pääsevät pahaksi, jälkeenpäin asioita on huomattavasti vaikeampi korjata.

Aina vetäytyminen tai huomioonottamattomuus ei ole tahallista. Hektinen elämänrytmi vie veronsa, ja se taas rasittaa parisuhdetta.

– Haluan myös olla armelias ihmisiä kohtaan: työelämä on aika rankkaa, kuluttavaa ja uuvuttavaa, huomiota ja aikaa vievää. Kun ihminen tulee töistä kotiin, hän haluaa olla rauhassa, levätä ja latautua seuraavan päivän koitokseen, Lundberg sanoo.

Tässä kiireessä perusasiat, kuten huomion osoittaminen kumppanille, unohtuvat. Puolisosta tulee vuosien varrella itsestäänselvyys – surullisin seurauksin.

Ei pelkkiä utuisia ajatuksia, vaan tekoja

Miten yksinäisyydentunteesta parisuhteessa sitten pääsee eroon? Lundbergin mukaan se onkin ikuisuuskysymys. Eniten vaaditaan molempien tahtoa

– Täytyy aidosti haluta löytää yhteys, joka oli olemassa kun päätti pariutua, avioitua, muuttaa saman katon alle ja hankkia lapsia, hän sanoo.

– Käytännön konsti löytää yhteisyyttä ja päästä eroon erillisyydestä on se, että merkitsee kalenteriin, että meillä tuossa joka perjantai yhteinen ilta. Jos on pieniä lapsia, niin heillä on silloin hoitaja. Käymme teatterissa, elokuvissa tai ulkona syömässä, Lundberg neuvoo.

Pari voi myös käydä yhdessä kävelemässä vaikkapa kaksi kertaa viikossa. Suunnittelulla suhteen parantamistoimista tulee selkeitä tavoitteita, ja lopulta yhteisistä hetkistä tulee tapa.

– Siten ne eivät ole pelkkiä utuisia ajatuksia, että olisipa kiva käydä joskus kävelyllä, Lundberg sanoo.

Yhteinen tekeminen ja arkiset kävelylenkit antavat mahdollisuuden vaihtaa kuulumiset. Kävellessä fyysisen tekemisen kautta löytyy eväitä yhteisyydelle. Samalla saattaa alkaa löytyä myös se yhteinen sävel.

Jos suhteen parantamiseen on aito halu, mutta keskustelemalla ja määrätietoisesti suunnittelemalla ei synny tuloksia, pariterapiasta voi löytyä ratkaisu.

Studio55/Maria Aarnio
Kuvat: Lehtikuva