Niina Kurkisen liikkeessä kauppa käy taantumassakin

Tunnettu suomalaismalli Niina Kurkinen pyörittää Helsingin Bulevardilla omaa putiikkiaan. Taantuma ei ainakaan vielä ole vaikuttanut Nina's-liikkeen kenkien, laukkujen tai vaatteiden myyntiin.

Liikkeensä vahvuudeksi Niina Kurkinen mainitsee toimivan nettikaupan, jonka ansiosta ostoksia varten ei tarvitse matkata Helsinkiin.

− Nettikaupasta voi tilata tuotteita postitse joka paikkaan Suomessa.

Niina Kurkinen pitää suomalaisia entistä sofistikoituneimpina kuluttajina. Hänen mukaansa asiakkaat tuntevat merkkiliikkeet ja ovat myös uskollisia tietyille tuotemerkeille.

− Ne asiakkaat, joiden taloustilanne ei ole muuttunut, ymmärtävät suomalaisyritysten tukemisen tärkeyden, Kurkinen tiivistää.

− Toistaiseksi taantuma ei ole juurikaan vaikuttanut liikkeeni toimintaan.

Nykyään on muodikasta ostaa Suomesta

Niina Kurkinen kertoo, että merkkituotteiden ostaminen Suomesta on kasvattanut suosiotaan. Aikaisemmin kun oli muodikkaampaa lähteä ostoksille ulkomaille.

− Ennen oli hienompaa ostaa esimerkiksi kengät Tukholmasta, vaikka samat olisi saanut Helsingistäkin, Kurkinen kommentoi.

Esimerkiksi Nina's-putiikin valikoimiin kuuluvat Christian Louboutinin kengät ovat olleet jättimenestys.

− Asiakkaat jonottavat kyseisiä kenkiä. Myymme Louboutineja nettikaupassamme Rovaniemeltä Ruotsiin saakka.

Tuotteen alkuperällä on väliä

Yrittäjä Kurkinen tietää, että merkin tunnettuus ja laatu ovat Nina'sin asiakkaille tärkeitä tekijöitä.

− Jatkamme toimintaamme tuomalla myyntiin merkkejä, joita ei muualta Suomesta saa.

Kurkinen haluaa pitää liikkeensä mallistot tuoreina ja mielenkiintoisina. Syksyllä putiikin valikoimaan saapuu kaksi uutta tuotemerkkiä.

− Sisäänostoissa ei liika varmistelu kannata, Kurkinen kommentoi.

Asiakkaita kiinnostaa merkin lisäksi myös tuotteen alkuperä ja hinnan muodostuminen. Kauppojen kannattaakin pohtia huolella asiakkaiden ostohaluja, eikä tukeutua myynnissään niin sanottuihin hittituotteisiin.

− Brändien varjolla ei voi myydä "halpaa kalliilla", Niina Kurkinen neuvoo.

Lue myös:

    Uusimmat