Näin suojaat kotisi murtovarkailta!

Puolet murtovarkauksista tapahtuu keskellä päivää niin, että asuntoon mennään ovesta. Turvalukon hankkiminen auttaa suojaamaan kotia voroilta, mutta myös muut konstit kannattaa ottaa käyttöön. Vahinko-Tapiolan palvelupäällikkö Jyrki Jäppinen kertoo, miten rosvot pysyvät poissa loman ajan.

1. Hanki kotivakuutus. Jos jotain sattuu, kotivakuutus kattaa tavarat, mutta ei mielipahaa. Rahalla ei voi korvata kaikkea, joten vakuutuksen lisäksi koti kannattaa suojata kunnolla.

2. Hanki murtohälytin. Ammattilaiset asentavat sopivat laitteet kunkin asiakkaan tilanteeseen nähden. Vartiointi on ympärivuorokautista, ja yritykset myös hoitavat laitteiden huollot. Hälytyslaitteet voivat ilmoittaa myös esimerkiksi vuodosta tai tulipalosta. Vartiointisopimuksen avulla kotivakuutuksesta voi saada alennusta.

3. Lukitse ovet kunnolla. Useimmiten murrot tehdään oven kautta. Kun turvalukko on tavallisen käyntilukon lisäksi kiinni, se antaa hyvän suojan murtovarkailta. Jos vain oven käyntilukko on kiinni, se voi olla helppo riuhtaista auki käsin tai sorkkaraudalla avittamalla.

4. Jätä asunto asutun näköiseksi. Jos postilaatikosta roikkuu mainoksia, se on selvä merkki poissaolosta. Ajamaton nurmikko viestii myös siitä, ettei kotona ole oltu aktiivisesti. Verhoja ei kannata vetää ikkunoiden eteen, koska silloin vorot saavat vain paremman työskentelyrauhan. Ajastettu valaistus on hyvä keino saada varkaat luulemaan, että isäntäväki on kotona.

5. Vie tavarat pihalta lukkojen taa. Polkupyörät, ruohonleikkurit ja lasten lelut kannattaa viedä kellariin tai varastoon. Vaikka pyörät olisivat lukossa, ne saattavat silti joutua varkaiden saaliiksi.

6. Hanki tallelokero. Jos omistaa tavaraa, jolla on tunnearvoa, kannattaa miettiä tallelokeroa tai kassakaappia. Kaapit ovat yleensä murtosuojauksen lisäksi palosuojattuja, joten esimerkiksi tärkeät paperit tai valokuvat eivät joudu rikollisten kynsiin tai tuhoudu tulipalossa.

7. Pyydä tuttuja tarkkailemaan kotiasi. Ammattimaisen valvonnan lisäksi yhteisöllisyyttä kannattaa hyödyntää. Naapurit tai tutut ovat oivia vahteja, jotka voivat tarkkailla lähiympäristöä ilman suurta vaivaa. Kukkia kastelevaa tuttua kannattaa pyytää tyhjentämään postilaatikko ja katsomaan, että ovet ovat edelleen lukossa.

8. Älä jätä lomaviestiä lankapuhelimen vastaajaan. Murtovaras saa hyvän varmistuksen isäntäperheen poissaolosta, jos vastaajassa kerrotaan pitkästä lomasta. Älä siis ilmoita vastaajassasi, että ketään ei ole kotona.

9. Hanki kesämökin pihakujalle puomi. Kun kesämökin pihaan vievällä pikkutiellä on puomi, varkaat eivät pääse ajamaan oven viereen. Kun kantomatkaa on enemmän varkaat saattavat vaihtaa kohdetta tai jättää rötöstelyt väliin.

10. Luetteloi tai valokuvaa arvotavarasi. Kun sinulla on valokuvat tai luettelo arvotavaroistasi, niitä voi olla helpompi saada takaisin, mikäli ne on varastettu.

Lue myös:

    Uusimmat