Miksi ikääntyvän naisen pitäisi muuttua seinätapetiksi?

70-vuotias ikäihminen, erityisesti nainen, muuttuu yhteiskunnassa vaivihkaa näkymättömäksi, sukupuolettomaksi ja harmaaksi. Muutos ei sada ulkoapäin päällemme, vaan meidän on tehtävä asialle jotain itse, sanoo Vappu Taipale.

Pitkän uran lääketieteessä ja politiikassa tehnyt Vappu Taipale lukeutuu itsekin +70-vuotiaiden ikäryhmään. Ympäristön sanelemaan kohtaloon, näkymättömäksi, hän ei ole suostunut silti vaipumaan.

− Minua rupesi ottamaan päähän se, että meistä kirjoitetaan vain kulueränä. Loppujen lopuksi koko positiivinen puoli jää pimentoon. Siitä ei tiedetä, eikä ole olemassa kunnon tilastoja, koska kaikki tutkimukset loppuvat viimeistään 70-vuotiaiden kohdalle, eikä kuluttajapaneeleissa ole meidän ikäisiä, Taipale kritisoi.

Ärsyyntyminen toimi osaltaan kimmokkeena tuoreelle teokselle Vanha ja vireä. Virkistyskirja vanhoille naisille, jossa Taipale kannustaa ikäihmisiä elämään omannäköistä, itselleen sopivaa elämää.

70-vuotiaat tulevat!

Taipale haluaa herättää ympäristön huomaamaan, että päälle 70-vuotiaiden ikäryhmä on keskimäärin kaikkein monimuotoisin.

− Kaikilla on omanlaisensa perhehistoria, kulttuuritausta, koulutus, harrastukset ja niin edelleen. Mitään niin kirjavaa ei voi löytää!

Laaja ikäryhmä muodostaa valtavan voimavaran, joka ulottaa lonkeronsa jokaiseen yhteiskunnan osa-alueeseen. Taipaleen ei tarvitse kauaa miettiä esimerkkejä.

− Isovanhemmilta tuleva apu heidän lastensa perheille on äärimmäisen tärkeä. Aika harvat asuvat lähekkäin, keskimäärin mummolaan on 80 kilometriä matkaa. Ja silti isovanhemmat tulevat tarvittaessa apuun vaikka toiselta puolelta Suomea.

Ikäihmiset ovat myös sekä itse luovia että kulttuurin suurkuluttajia. Silti arvostelijat sortuvat usein nyrpistelemään nenäänsä vanhoille rouville teatterien katsomoissa.

− Tärkeää on myös sosiaalinen pääoma: verkostoituminen, juurtuminen ja muistojen ja vanhan kulttuurin välittäminen eteenpäin. Ikäihmisten iloisesta arkipäivästä pitäisi saada kunnon visio, Taipale sanoo.

Kauhistuttava teknologia

Ikäihmisten olemassaolon sivuuttamisen ohella Taipale yllättyy ja raivostuu jatkuvasti siitä, miten huonosti teknologia ottaa ihmiset huomioon.

− Markkinat opettavat meille teknologiakauhua. En osaa, en voi oppia! Päinvastoin heidän pitäisi palvella meitä ja tarjota helppokäyttöistä tavaraa kaikkien ulottuville.

− Me olemme valtava kuluttajien joukko, ja me tulemme kasvamaan, Taipale lausuu kaikkien ikätoveriensa puolesta.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat