Mikä on kotitalousvähennys?

Kotona teetetyn työn kustannukset voi osittain vähentää verosta. Vähennys myönnetään sinä vuonna, jolloin palkka, palkan sivukulut tai työkorvaus on maksettu. Vähennyksen enimmäismäärä on 3 000 euroa ja omavastuu on sata euroa vuodessa.

Kotitalousvähennyksen saa henkilö, joka maksaa asunnossaan tehdystä tavanomaisesta kotitalous-, hoiva-, ja hoitotyöstä tai asuntonsa kunnossapidosta tai perusparannuksesta palkkaa tai työkorvausta. Vähennyksen saa myös työstä, joka on tehty omien tai puolison vanhempien käyttämässä asunnossa. Puolisoista täyden vähennyksen voi saada kumpikin erikseen.

Arvonlisäverollisesta työkorvauksesta saa vähentää 60 prosenttia, jos työ on ostettu ennakkoperintärekisteriin merkityltä veronalaista toimintaa harjoittavalta yrittäjältä tai yritykseltä. Jos kotitalous on palkannut henkilön työsuhteeseen, palkasta saa vähentää 30 prosenttia sekä lisäksi palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut.

Kotitalousvähennys mahdollistaa ulkopuolisen työvoiman käytön niissä töissä, mitä ihmiset ovat ennen tehneet itse. Kotitalousvähennyksen tarkoituksena on parantaa työllisyyttä. Lisäksi kotitalousvähennys kannustaa ihmisiä kunnostamaan asuntojaan itse.

Lisätietoa kotitalousvähennyksestä sekä esimerkit täyteen vähennykseen oikeuttavien kustannuksien määrästä osoitteessa www.vero.fi.

Lisätietoa myös osoitteessa: www.kotitalousvahennys.fi

Mikä kotitalousvähennyksessä on muuttunut vuoden 2009 alusta?

Enimmäismäärä nousi 3 000 euroon 2 300 eurosta.

Summa koskee nyt myös asunnon tai vapaa-ajanasunnon kunnossapito- ja perusparannustöitä. Vähennyksen määrä on siis jatkossa sama kotitaloustyöstä, hoiva- ja hoitotyöstä sekä asuntojen kunnossapito- ja perusparannustöistä.

Vähennys koskee myös tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvien laitteiden asennus-, kunnossapito- ja opastustyötä. (HE 112/2008)

Kotitalousvähennyksen voi saada vain, jos työn tekevä yritys tai yrittäjä kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Maksajan tulee tarkistaa, että työkorvauksen saaja on ennakkoperintärekisterissä maksuhetkellä.

Lue myös:

    Uusimmat