Meikkaa kameran eteen oikein!

Jälleen yksi pieleen mennyt valokuva sinusta sukujuhlissa. Kuulostaako tutulta? Meikkitaiteilija Raili Hulkkonen neuvoo, mitä peilin edessä kannattaa tehdä ennen kameran eteen astumista.

Jokainen meistä haluaa olla valokuvassa parhaimmillaan. Moni innostuu sutimaan väriä naamaansa kesän juhliin; silloinkin, kun meikkaaminen ei kuulu normaaleihin kauneusrutiineihin.

Raili Hulkkonen keskeyttää: jo tässä kohtaa mennään pahasti metsään.

− Ole aina oma persoonasi! Jos et normaalisti meikkaa paljon, ei juhliinkaan kannata laittaa sotamaalausta.

Hulkkonen on korostanut sitkeästi jo 45 vuoden ajan, ettei kukaan ylipäätään tarvitse erikseen päivä- ja iltameikkiä.

− Miksi pitää erottua niin paljon iltaa varten? Naiset tähtäävät liikaa siihen, että juhlia varten laitetaan kaikki likoon. Ei onnistu, Hulkkonen toteaa.

Kaikki alkaa meikkipohjasta

Ammattilaisen vinkit toimivaan meikkiin eivät ole kokemattomallekaan rakettitiedettä. Meikkaus onnistuu parhaiten, kun käytät apuna teräväpiirtoista, suurentavaa peiliä.

Iho on iso alue, joten meikkipohja on tärkein.

− Uskoisin, että pohjan laittaminen onnistuu kaikilta. Kysymys on ihon kirjavuuden tasoittamisesta. Ohut meikkivoide riittää tähän tarkoitukseen. Varo liikaa puuterin käyttöä. Pieni, luonnollinen kiilto ei ole pahasta.

Kameran edessä käy usein niin, että ihon sävyt vaalenevat, ja olemuksesta tulee nukkemainen. Myös ihon pikkuvirheet, kuten punaiset nenänpielet, korostuvat.

− Valokuvausta varten kehottaisin valitsemaan puoli astetta normaalia tummemman meikkivoiteen, jotta et näytä liian kalpealta. Tummiin silmänalusiin ja näppyihin voi taputella paikallisesti peiteainetta meikkipohjan levittämisen jälkeen, Hulkkonen neuvoo.

Varo vaaleaa luomiväriä

Kun pohja on kunnossa, alkaa meikinteon vaativin osuus. Hulkkonen painottaa erityisesti luomivärin oikeaoppista käyttöä.

− Aikuinen nainen pärjää yhdellä värillä. Turvallisia ovat tummahkot, syvät sävyt, kuten ruskea ja harmaa.

Levitä väri luomelle isolla siveltimellä ja vedä se rohkeasti luomivaon yli kohti kulmia; väri hälvenee kuvissa aina. Muista häivyttää raja - mutta ei vaalealla värillä, vaan pelkällä siveltimellä.

− Tässä moni toimii väärin. Vaalea luomiväri kulmakarvojen alla pienentää silmiä ja korostaa luomien pulleutta, Hulkkonen varoittaa.

Samaa luomiväriä voi sipaista myös kevyesti alaripsien tyveen.

− Erityisesti vaaleat silmät kirkastuvat, kun rajaat vielä silmät.

Entä huulipuna: tuleeko sen sointua vaatteisiin tai kenties luomiväriin?

− Ei tarvitse välttämättä. Tärkeintä on, että väri soveltuu käyttäjälle itselleen.

Väriä myös poskiin

Onnistuneen meikin kruunaa oikeaoppisesti levitetty poskipuna. Unohda vanha neuvo poskien vetämisestä lommolle.

− Lisää poskipuna poikittaissuunnassa, korvannipukasta nenään päin ja takaisin. Lopuksi hipaise väriä poskipäihin, Hulkkonen kuvailee.

Mikäli meikkipussista löytyy aurinkopuuteri, myös sille on käyttöä.

− Aurinkopuuterilla voi pehmentää leuan linjaa. Sipaise väriä myös hiusrajaan. Näin saat pehmennyksen koko kasvoille.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat