Lottovoittaja: Katson yhä kaupassa tarjoukset

Jaana* on yksi kuudesta onnekkaasta, jotka voittivat viime kesäkuun alussa siivun Loton 7,1 miljoonan euron jättipotista. Yksityisyrittäjänä työskentelevä lottovoittaja kertoi pian voiton jälkeen Studio55.fille, miten elämä on jatkunut hätkähdyttävän käänteen jälkeen.

Kuten valtaosa lottovoittajista, Jaana ei halua esiintyä julkisuudessa omalla nimellään. 1,18 miljoonan euron voitosta tietävät ainoastaan omat lapset, äiti, puoliso sekä tämän äiti.

Ystäville uutinen on meinannut lipsahtaa, mutta Jaana on purrut sitkeästi kieltään.

− Ihmiset ovat kateellisia; toiset enemmän, toiset vähemmän. Sitä varomme eniten, että ystävät muuttuvat. Emme halua järkyttää elämää ympärillämme, kun oma elämä on järkkynyt jo tarpeeksi.

− Me olemme aina olleet mieheni kanssa taviksia, eikä lottovoitto tee ihmisestä sen kummempaa, Jaana avaa syitä lottovoitosta vaikenemiseen.

Vakirivi kadoksissa

Perhepiirissä lottovoitosta on riemuittu senkin edestä. Voitto napsahti kohtalokkaissa merkeissä, kuten isot asiat yleensä tuppaavat käymään.

Jaana oli ehtinyt lotota yli 20 vuotta samalla rivillä. Muistilapun piti olla keittiön pöydällä, kun Jaana oli lähdössä markettiin ruokaostoksille ja lottoamaan.

− Lappua ei löytynyt mistään. Uhkasin jo lähteä tonkimaan sitä lehtiroskiksesta. Lopulta mies sanoi, että lopeta tuo hölmöily, eihän sillä kupongilla ole koskaan tullut mitään, Jaana kertaa.

Jaana taipui kadonneen lapun edessä ja ruksi lottopisteellä kasaan sekasopan osasta vanhoja numeroita sekä pikapelistä.

Tällä nyt ei ainakaan mitään tule, Jaana muistaa naureskelleensa.

Ei voi olla totta!

Jaanalla ei ollut koskaan tapana katsoa lauantain lottoarvontaa, näkihän tulokset yhtä hyvin seuraavan päivän lehdestä.

− Äitini oli meillä lauantaina saunomassa. Hän sanoi illan päätteeksi, että voi voi kun ei katsottu lottoa.

Seuraavana päivänä Jaana soitti äidilleen ja kertoi voittonumerot. Samalla hän vilkaisi omaa kuponkiaan. Ajatus jysähti tajuntaan: ei voi olla totta!

Jaana lausui luvut uudestaan ääneen ja pyysi äitiään lukemaan ne takaisin. Numerot eivät valehdelleet. Jaanan kupongissa komeili seitsemän oikein.

− Mieheni oli ulkomailla työmatkalla. Tekstasin hänelle, että nyt on paras vastata. Hän oli närkästynyt häiriöstä ja vastasi uutiseen "ai jaa". Kahden tunnin kuluttua hän soitti takaisin ja kysyi, olenko tosissani, Jaana sanoo nauraen.

"Seuraan yhä tarjouksia"

Jaanan asenne lottovoittoon vahvistaa käsitystä siitä, ettei ihminen automaattisesti sekoa äkkirikastumisen myötä.

− Luojan kiitos, että voittajia oli muitakin! Ajattelen nytkin, että voi kun heilläkin on ihanaa.

− Tämä on käsiteltävissä oleva summa: sen ymmärtää ja tajuaa, mitä sillä saa, eikä rahaa ole niin paljon, että se muuttaisi mitään, Jaana kiittää.

Haastatteluhetkellä kesällä Jaana vielä odotti voittorahoja tililleen. Tulevasta rahapotista huolimatta voittaja ei ole huomannut muutoksia ostoskäyttäytymisessään.

− Kaupassa olen katsonut yhä ensin tarjoukset. Kun kahvi unohtui ostaa, kävin hakemassa sitä huoltoasemalta. Siinä sitten manailin, että purkki maksoi 2 euroa enemmän, Jaana kertoo huvittuneena.

− Olemme mieheni kanssa käyneet hirveän huonosti ulkona syömässä. Nyt olemme puhuneet, että menemme, kun rahat tulevat tilille.

Kaikilla on mahdollisuus

61-vuotiaalle yksityisyrittäjälle lottovoitto tarkoittaa ennen kaikkea taloudellista turvaa tulevaisuuteen. Jaana perusti palvelualan yrityksensä 12 vuotta sitten, eikä ole pitänyt koko aikana kuin viikon yhtäjaksoista lomaa.

− Nyt pystyn pitämään enemmän vapaapäiviä. Toisaalta en ole tykännyt mistään työstä niin paljon kuin tästä, Jaana sanoo ja lisää, etteivät eläkepäivät vielä kutsu.

Lottovoitto mahdollistaa myös auton ja asunnon vaihdon. Läheisetkin saavat siivun potista.

Päällimmäisenä Jaanalla on kuitenkin mielessään pitkäaikainen haave: kukkasidontakurssi, jonka hän aikoo vihdoin suorittaa.

Unelmilla on mahdollisuus toteutua, tämän myös Jaana on saanut kokea.

− Lottovoitto on jokaisen saavutettavissa, onnellinen voittaja muistuttaa.

*Haastateltavan nimi on muutettu

Studio55/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat