Lauri Karhuvaara: Monet poliitikot ovat mainettaan parempia haastateltavia

Lauri Karhuvaara on ollut osa Huomenta Suomea jo ohjelman ensilähetyksestä asti. Vielä aloitusvuonna 1989 Karhuvaara työskenteli ohjelman reportterina, mutta jo seuraavana vuonna hän siirtyi juontajan pallille. Työssään hän on päässyt haastattelemaan suomalaisia ja ulkomaisia huippunimiä. Poliitikot eivät ole hänen mielestään niin hankalia vieraita kuin luullaan.

Vuosikymmenien aamupainotteinen elämä on muuttanut Lauri Karhuvaaran arkirytmin tiettyyn muottiin. Illalla pitää mennä aikaisin nukkumaan, koska herätyskello soi 3.20.

– Illalla pitää mennä nukkumaan kahdeksan aikaan ja toivoa, että uni tulee silmään. Päivisin otan tunnin mittaiset tupluurit, pidempään ei voi päivällä nukkua, Karhuvaara kertoo.

Arkirytmi tuo tiettyjä rajoituksia sosiaaliseen elämään, sillä "hiljaisuus" alkaa Karhuvaaran elämässä jo seitsemän aikaan. Iltamenot ovat silloin poissuljettuja, mutta Karhuvaara ei kuitenkaan koe, että sosiaalinen elämä kärsisi. Kotielämää epätavallinen rytmi ei haittaa, sillä Karhuvaaran vaimo työskentelee myös Huomenta Suomen parissa.

– Tähän tottuu. Kaikilla aloilla on sama juttu, että yötyötä tekevillä ihmisillä on eri rytmi kuin päivätöitä tekevällä.

Karhuvaara kertoo, että hänen aamutoimensa ovat melko hätäiset. Mies veikkaa kuuluvansa Suomen nopeimpiin aamutoimien suorittajiin. Suihkun jälkeen hän hyppää autonrattiin ja on matkalla jo ennen neljää.

– On rentouttavaa ajaa keskustan läpi, kun ei ole ruuhkaa. Silloin katselee kaupunkia toisin silmin.

"En ole nukkunut koskaan pommiin"

Vaikka Karhuvaara on tehnyt aamuvuoroa jo parikymmentä vuotta, kertaakaan työnantajan ei ole tarvinnut herätellä häntä töihin. Karhuvaara ei ole koskaan nukkunut pommiin. Kaksi kertaa on kuitenkin käynyt niin, että hän on herännyt aiottua myöhemmin. Silloin hän on ilmoittanut asiasta töihin ja ehtinyt lähetykseen.

– On myös äärimmäisen harvinaista, että vieras nukkuisi pommiin. Niin ei käy ehkä 99,9 prosentille. Jos vieras jää tulematta, syynä on yleensä liikenteessä. Silloin lähetyksessä sovelletaan, otetaan lehtiä ja keskustellaan juontajien kesken.

Vaikka kyseessä on suora lähetys, harvoin asiat menevät toisin kuin on suunniteltu. Karhuvaara ei muista, että esimerkiksi kulisseissa oli koskaan tapahtunut mitään yllättävää. Joskus mikrofoni ei ole ollut päällä tai juontaja on meinannut pudota tuolilta, mutta ne ovat pieniä asioita. Ammattilaisten osaaminen sekä rutiini takaavat onnistuneet lähetykset. Jännittäminen saattaisi edesauttaa epäonnistumisia, mutta Karhuvaaraa jännittää harvoin.

– Silloin kun tulee korkea-arvoisia ulkomaisia vieraita, kuten EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana. Se mietityttää, että osaako kääntää oikein. Myös se jännitti, kun presidentti Mauno Koivisto oli lähetyksessä ensimmäistä kertaa.

Poliitikot ovat mainettaan parempia vieraita

Huomenta Suomen vieraina on nähty ajankohtaisia nimiä niin politiikasta kuin taidepiireistä. Vaikka poliitikot mielletään usein kiertelijöiksi ja huonoiksi haastateltaviksi, Karhuvaara on toista mieltä asiasta.

– Moni poliitikko on mainettaan parempi haastateltava, kuten Mauri Pekkarinen, Alexander Stubb ja Timo Soini, joka on taidokas sanankäyttäjä. Taiteilijoista Remu Aaltonen ja Matti Salminen, urheilijoista Kalle Palander ja Janne Ahonen. Hänestä huokuu se, että hän tulee tänne mielellään ja avoimin mielin.

Karhuvaara nauttii työstään paljon, mutta aika näyttää, nähdäänkö häntä vielä Huomenta Suomen 30-vuotisjuhlassa juontajan roolissa.

– Koskaan ei tiedä, mihin tämä maailma vie. Ikää tulee, paino vaihtelee, mutta henkisesti on hyvä vire ja hyvä fiilis nyt päällä.

Lue myös:

    Uusimmat