Kysely: Joukkoliikenteen tarjonta liikuntavammaisille Suomessa heikkoa

Invalidiliitto ja Kuntoutussäätiö selvittivät kyselyllä, kuinka perusoikeus vapaaseen liikkumiseen toteutuu liikuntavammaisten ihmisten kohdalla Suomessa vuonna 2014.

Invalidiliitto ja Kuntoutussäätiö tutkivat vammaisten ihmisten joukkoliikenteen käyttöä sekä yhteiskunnan tukemien palveluiden toimivuutta kyselytutkimuksella, johon vastasi 839 henkilöä.

Kyselyn perusteella liikuntavammaisille soveltuvaa joukkoliikennettä on Suomessa vähän tai ei ollenkaan. Kaupunkimaisissa kunnissa tilanne on kuitenkin parempi kuin maaseutumaisissa, joissa joukkoliikenteen käyttömahdollisuudet ovat hyvin vähäiset.

Selvityksen mukaan julkisista liikennevälineistä parhaiten liikuntavammaisille soveltuu juna, kun taas erityisesti pitkän matkan linja-autoissa kaluston esteellisyys on suuri haaste. Monet liikuntavammaiset henkilöt turvautuvat käytännössä omaan autoon tai kuljetuspalveluun, muuten liikkuminen on mahdotonta.

– Esteettömästä joukkoliikenteestä hyötyisi sekä yksilö että yhteiskunta. Niiden täydentäjänä tarvitaan kuitenkin jatkossakin yksilöllisiä kuljetuspalveluita turvaamaan myös vaikeimmin vammaisten suomalaisten liikkumisen vapaus, toteaa järjestöpäällikkö Anssi Kemppi Invalidiliitosta.

Invalidiliitto ja Kuntoutussäätiö kokosivat selvityksen loppuun joukon ehdotuksia vammaisten henkilöiden liikkumisvapauden parantamiseksi. Ehdotusten mukaan olennaista olisi kehittää julkisen liikenteen esteettömyyttä, jotta se palvelisi paremmin kaikkia ihmisryhmiä, myös liikuntavammaisia henkilöitä. Pitkän matkan linja-autoliikenne on erityinen kehittämiskohde, mutta myös vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden kilpailutus ja niihin liittyvät päätökset kaipaavat päivitystä.

Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään huomenna 3.12. 

Lähde: Invalidiliitto 
Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat