Keski-ikäisellä Sallalla ei ole koskaan ollut rakkaussuhdetta: Harkitsi jopa itsemurhaa

Aina se oikea ei osu kohdalle – ei ehkä koskaan. Salla* on 45-vuotias nainen, joka on kokenut kovia pettymyksiä rakkaudessa, eikä hän ole koskaan saanut kokea kunnollista parisuhdetta.

Sallan kokemukset miehistä ja rakkaudesta ovat vaikeita. Hän on joutunut torjutuksi joka kerta, ja hänen intohimoisetkin ihastumisensa ja rakkauden tunteensa ovat jääneet vaille vastakaikua.

– Olen ollut rakastunut mieheen, ja kun hän on saanut tietää tunteistani, hän on halunnut päästä minusta eroon. Miehet ovat reagoineet suurin piirtein pakoon juoksemalla, Salla suree.

– Olen ollut tulisesti rakastunut, mutten ikinä ole saanut sitä miestä, jonka haluan, vaikka kuinka olen yrittänyt.

Salla kertoo, että onnettomia tapauksia on sattunut vuosien varrella useita. Esimerkkinä hän mainitsee erään tapauksen 1990-luvulta, jolloin parisuhde oli ollut lähellä.

– Aluksi en itse ollut kauhean kiinnostunut, mutta sitten ajattelin yrittää. Kun lopulta itse rakastuin, mies jättikin minut, Salla suree.

Hylätyksi tuleminen johti masennukseen

Syyt pakkeihin ovat vaihdelleet.

– Yksi sanoo yhtä, toinen toista. Kohdalleni on vain osunut huonoja kokemuksia ja sellaisia miehiä, jotka eivät ole olleet tosissaan. Minua on käytetty hyväksi, ivattu ja pilkattu. Useampia kertoja, Salla huokaa

Yksipuolinen rakkaus on voinut kestää vuosikausiakin, ja Sallan on ollut vaikea päästä yli. Sydänsurujen seuraukset ovat olleet vakavat. Hylätyksi tulemisen kokemukset ovat johtaneet pahoihinkin masennuskausiin. Synkimmillä hetkillä Salla suunnitteli jopa itsemurhaa. Nyt hän on sairauseläkkeellä.

Yritystä on ollut

Yrittämisen puutteesta Sallaa ei voi syyttää. Miehet, joihin Salla on rakastunut, ovat olleet hyvin erilaisia. Salla on tapaillut miehiä niin kavereiden kautta, baareissa kuin teksti-tv:n chat-palveluissakin.

Ujouden piikkiinkään huonoa onnea rakkaudessa ei voi pistää, sillä Salla ei ole pitänyt ihastumisiaan vain omana tietonaan.

– He ovat tienneet tunteistani, sillä olen tuonut ne ponnekkaasti esille. Nuorena, parikymppisenä, saatoin tuijottaa baarin komeinta miestä koko illan – muttei mitään. Chat-tuttavuuksista muutama on ollut ihan ok, mutta nekin jutut ovat aina kuivuneet kokoon.

Salla ei luota naisiinkaan, ja uskoo, että hänen naispuoliset kaverinsa ovat osaltaan mustamaalanneet häntä potentiaalisille sulhasehdokkaille. Huonot kokemukset ystävättäristä ovat saaneet hänet leikkaamaan heidät ulos elämästään.

– Tällä hetkellä minulla on miespuolinen hyvä ystävä, jonka olen tuntenut vuosia. Olemme vain kavereita, hänkään ei suostu seurusteluun. Mutta hän on ensimmäinen mies, joka ei ole minua hylännyt.

"En usko enää rakkauteen"

Salla tunnustaa uskoneensa nuorena löytävänsä vielä "sen oikean", vaikka ei aina ole suhdetta kaivannutkaan. Nyt hän on luovuttanut rakkauden suhteen ja sanoo haluavansa neutralisoida koko tunne-elämänsä.

– Kun ikää tulee lisää, järkikin kasvaa. Olen alkanut ajatella eri tavalla, enkä enää etsikään suhdetta. Haen nyt miehistä enemmän vain kaveria.

Huonot kokemukset kummittelevat Sallan mielessä, ja hän uskoo, että jokainen uusi mies on vain samanlainen kuin edellinen.

– Miehille en vain ole kelvannut. Miehet etsivät vain seksiä, ja se ei minua kiinnosta, siitä ei seuraa mitään hyvää. Historia tuppaa toistamaan itseään, joten kyllä siinä luottamus menee, Salla toteaa katkerana.

– En usko enää rakkauteen. En enää ajattelekaan sitä. En halua enää rakastaa, siitä seuraa vain tuskaa. On parempi olla yksin, pääsee vähemmällä.

Salla kokee olevansa onnellinen yksin, ja hän viihtyy omissakin oloissaan.

– Rakkaus se tekee onnettomaksi. Tunne tulee salakavalasti hiipien, ja kun sitä ei saa, se tuottaa vain tuskaa.

Salla lausuu painokkaasti ajatuksen, jonka hän haluaisi sanoa häntä satuttaneille miehille, ja jota nykymaailmassa ei aina muisteta.

– Toisten ihmisten tunteilla ei saisi koskaan leikkiä.

*) Haastateltavan nimi on muutettu

Juttu on uusinta helmikuulta 2012.

Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat