Katkaise velkakierre näillä vinkeillä!

Velkavaikeuksiin joutuneen on katsottava ongelmaa silmiin siitä eroon päästäkseen. Omia raha-asioita ei voi hoitaa enää mutu-tuntumalla vaan kirjaamalla mustaa valkoiselle, ottamalla yhteyttä velkojiin ja hakemalla apua velkaneuvonnasta. Takuu-Säätiö voi taata järjestelyluoton, jolla kaikki velat saa maksettua pois kerralla.

Istu alas ja listaa paperille kaikki velkasi. Siinä ensimmäinen asia, jonka Takuu-Säätiön viestintäpäällikkö Minna Mattila kehottaa rahavaikeuksissa olevia tekemään.

– Tiliotteista ja laskuista tulee kerätä tieto siitä, kuinka paljon velkaa on yhteensä ja minkälaiset ovat niiden kuukausierät. On myös tehtävä tulo- ja menokartoitus, josta selviää, paljonko itsellä ja mahdollisella puolisolla on yhteensä tuloja ja mitkä ovat ne tärkeät menot, jotka täytyy aina maksaa. Kiinteisiin menoihin kuuluvat esimerkiksi vuokra ja kaikki muutkin asumisen kulut, ruoka, työmatkakustannukset sekä lääkkeet, Mattila kertoo.

Kun pakolliset menot on listattu ja laskettu yhteen, on aika katsoa, paljonko rahaa jää käytettäväksi velkojen maksuun.

– Siitä näkee heti, onko ylivelkaantunut vai ei. Jos huomaa, että rahat eivät tahdo riittää velkoihin, ensimmäisenä tehtävänä on soittaa velkojille ja kysyä, voitaisiinko sopia pienemmistä kuukausieristä. Mikäli pääsee tällä tavalla eteenpäin, on liikkeellä vielä suhteellisen ajoissa.

Jos rahat eivät riitä eikä maksuaikataulusta jousteta, on hakeuduttava talous- ja velkaneuvontaan.

– Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta helpottaa ihan älyttömän paljon. Tilanne, joka on omassa päässä eräänlainen mörkö, voi olla helpommin ratkaistavissa kuin itse kuvittelee, Mattila sanoo.

– Perintä-, maksuhäiriö- ja luottomerkinnät ovat kaikki todella pelottavia asioita, mutta niitä ei pidä hävetä eikä jäädä yksin. Takuu-Säätiö tarjoaa maksutonta puhelinneuvontaa velallisille ja heidän läheisilleen. Velkalinjaan voi soittaa pienenkin huolen kanssa. Puhelimessa käydään läpi taloudellinen tilanne tuloineen, menoineen ja velkoineen, tilanteen vakavuus sekä se, mistä voisi löytyä apua ja ratkaisu.

Takuu-Säätiöllä on käytössään myös velkojen järjestelykeino.

– Jos velkojia on kymmeniä, takaisinmaksusta on hankalaa tai mahdotonta sopia kaikkien kanssa. Silloin on helpompaa maksaa kaikki velat pois yhdellä isolla lainalla. Tämä onnistuu pankista nostettavalla velkojen järjestelyluotolla, jolle voimme antaa takauksen – luottotietonsa menettänyt ihminen ei saa lainaa omin voimin, mutta Takuu-Säätiön takaamana kyllä. Järjestelyluoton takaaminen edellyttää, että velkakierteeseen johtaneet syyt on jo saatu hallintaan, Mattila kertoo.

Takuu-Säätiön maksuton neuvontanumero on 0800 9 8009. Puheluihin vastataan arkisin kello 10–14.

Kulutusjuhlista velkavankeuteen. 25:00

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat