Suomessa on saunottu yli 2000 vuotta – joulusauna on ollut merkittävä osa suomalaista jouluperinnettä jo vuosisatojen ajan. Saunassa puhdistaudutaan ja irrottaudutaan arjesta.
Kuopion kulttuurihistoriallisen museon yli-intendentti Tapio Laaksonen kertoo joulusaunan olevan siirtymäriitti, jossa puhdistaudutaan ja siirrytään juhlatilaan. Sauna on ollut joulunvieton ensimmäinen vaihe. Maaseudulla sauna laitettiinkin lämpiämään jouluaattona jo hyvissä ajoin aamulla, sillä vanhat saunat, erityisesti savusaunat tarvitsevat pitkän lämmitysajan. Alkuiltapäivästä saunaan meneminen katkaisi arkisten töiden tekemisen.
Joulusaunassa käytiin myös kaupungeissa.
– Yleisissä saunoissa piti soveltaa saunomisen ajankohtaa saunojen aukiolojen mukaan. Monet saunoivatkin kaupungeissa sitten jo aatonaattona. Osa saunoista oli auki aattonakin, mutta silloinkin saunominen tapahtui huomattavasti aiemmin kuin tavallisena lauantaina, koska saunat menivät jo aikaisemmin kiinni.
Yleisen saunan perinteitä voi edelleen nähdä taloyhtiöissä, joissa lämmitetään joulusauna. Joulusaunaperinne oli hyvin merkittävä yhtenäiskulttuurin aikana aina 1900-luvun puoliväliin asti.
– Kaikkiaan joulusaunominen ei ole hävinnyt suomalaisesta joulusta. Tapojen kirjo on tietenkin laajentunut, eikä sauna kuulu enää ihan kaikkien tapoihin, Laaksonen sanoo.
Harrasta saunomista tonttua unohtamatta
Laaksonen kertoo joulusaunaan liittyvän pitkälti samat perinteet kuin saunomiseen muutenkin. Saunassa ei ole siirrytty ainoastaan arjesta juhlaan – esi-isillemme sauna oli merkittävä paikka senkin takia, että siellä synnyttiin ja siellä pestiin vainajat.
Tapoihin on kuulunut, että saunominen on tapahtunut hartaasti. Saunassa ei ole elämöity tai puhuttu kovalla äänellä. Saunatonttua ei myöskään ole sopinut unohtaa. Viimeiset löylyt on kuulunut jättää tontulle.
– Siitä on tietoa, että joulusaunan lauteille on tuotu olkia – samalla tavalla kuin tupaa on koristettu oljilla.
Sauna kuuluu myös arkeen
– Suomalaisilla saunominen on kuulunut joka juhlaan, normaaliin lauantaihinkin. Saunan kautta on siirrytty pyhän viettoon.
Saunomisen perinne Suomessa kulkeutuu ajalle ennen kristinuskoa – se on jäänyt omaksi erityispiirteekseen suomalaiseen kulttuuriin, mutta on ollut myös osa monien muidenkin maiden kulttuureita aiemmin.
Kuva: Colourbox
Uusimmat
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
20:33
Boeing jälleen pulassa – lentokone kynti Turkissa asfalttia, kun nokkateline irtosi
-
20:27
Jalkapalloilijaa heitetty hapolla – hyökkäyksestä karmeaa jälkeä
-
20:11
Saako parvekkeella grillata? Tästä syystä kieltäminen olisi yhtä tyhjän kanssa
-
20:10
Stubb: En näe valuvikaa suomalaisessa tiedustelussa
-
20:01
Prinssi Harry palasi taas kotimaahansa – muttei tapaa syöpähoitojen keskellä olevaa isäänsä kuningas Charlesia
-
20:00
Meksikon turistikuolemat järkyttävät – reppureissaaja, tarkkana näissä suosikkikohteissa!
-
20:00
Kuorma-auto ja traktori kolaroivat Urjalassa – hyttiin puristuksiin jäänyt traktorikuski loukkaantui vakavasti
-
19:56
Eduskuntaan tehtiin historiallinen kotietsintä, kun Tony Halme ampui kotonaan – Timo Vornasen kohdalla toimittiin toisin
-
19:50
EU-maat sopuun Venäjän jäädyttyjen varojen kohtalosta
-
19:38
Asiantuntijat huolestuivat lainrikkomuksista vanhustenpalveluissa: "Todella huono tilanne"
-
19:30
Pankit tahkoavat huipputuloksia asuntovelallisten kustannuksella – näin suuren korkoon on syytä varautua
-
19:30
Windows95manin viisuesityksessä elintärkeässä roolissa on yllättävä henkilö: "Yksi tehtävistäni on kriittisten alueiden peittely"
-
19:27
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut kansanedustaja Lintilä: "Alkoi savun haju olemaan voimakkaampi ku pääsiäiskokolla"
-
Lataa lisää