Ihosyövän esiaste iski: Anjan poski oli monta viikkoa mustan ruven peitossa

Anjan poskeen ilmestyi punainen näppylä, joka näytti tulleen jäädäkseen. Ihotautilääkäri diagnosoi jäljen aurinkokeratoosiksi ja määräsi tehokkaan mutta pitkän lääkekuurin.

Kolme vuotta sitten Anja huomasi, että hänen poskeensa ilmestyi pieni punainen näppylä. Se ei ollut kipeä, mutta näytti pysyvän paikallaan muuttumattomana. Kasvohoitajakaan ei tiennyt, mikä se voisi olla.

– Tyttäreni on erikoissairaanhoitaja ja hän kehotti menemään ihotautilääkärin vastaanotolle. Lääkäri tunnisti heti, että kyseessä on aurinkokeratoosi, Anja kertoo.

Anja on lähemmäs 70-vuotias, joten hänen iässään aurinkoratoosi on melko yleinen sairaus. Hoitamattomana aurinkokeratoosi voi kehittyä okasolusyöväksi, mutta onneksi se huomataan yleensä ajoissa.

Hirvittävä hoito

Lääkäri määräsi hoitavaa rasvaa levitettäväksi poskeen kaksi kertaa viikossa. Hän varoitti Anjaa, että poskesta tulee pahan näköinen.

– Poskeen tuli musta rupi, joka levisi silmän alle ja nenän viereen. Olin aivan hirviön näköinen, ja kaikki katsoivat minua, Anja muistelee.

Anja oli sitkeä, eikä lopettanut hoitoa kesken. Monet kuulemma lopettavat hoidon kesken tai valitsevat hoitokeinoksi nestetyppijäädytyksen. Aurinkokeratoosiläiskän jäädyttäminen on siisti ja nopea hoitomuoto, mutta siitä saattaa jäädä arpi. Ja sitä Anja ei missään nimessä halunnut.

Kärsittyään viikkoja rujoa ulkomuotoaan, poski parani hyvin, eikä aurinkokeratoosista näy nyt jälkeäkään.

Innokas auringonottaja

Lääkäri kertoi, että aurinkokeratoosi johtuu nimenomaan auringosta. Anja on aina ollut innokas auringonottaja niin Suomessa kuin etelänmatkoillakin.

– Vanhemmiten auringonottotavat ovat muuttuneet. Nuorempana kesti paremmin auringon lämpöä. Viime kesäkin oli niin kuuma, ettei auringossa pystynyt olemaan, Anja toteaa.

Anja on aina käyttänyt suojavoidetta. Hän kuitenkin myöntää, että on unohtanut usein lisätä aurinkorasvaa uimassa käytyään.

– Kysyin lääkäriltä, onko auringonotto nyt vallan tuomittua, Anja muistelee.

Ilokseen hän sai kuulla, että auringossa saa olla, kunhan muistaa suojakertoimet. Ja kuumimman ajan eli puolenpäivän aikaan kannattaa pysytellä varjossa.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat